Delia Owens
Suon villi laulu
Alkuteos: Where the Crawdads Sing
Suomentanut Maria Lyytinen
WSOY, 2020
"Niin kaunis että tekee kipeää."
Murhamysteeri, kasvukertomus ja villin luonnon ylistys"
Näin kuvataan teoksen kannessa New York Timesi Book reviev -arviota teoksesta. Itse odotin tämän lukemista pitkään ja harkitsin jopa teoksen ostamista omaan hyllyyni. Bloggarien arviot teoksesta olivat ylistäviä ja herättivät kiinnostuksen kuvauksillaan. Mutta mutta ... olen niin pettynyt, niin pettynyt. Onneksi en tullut ostaneeksi tätä vaan päädyin lainaamiseen. Ajattelin ensin, että en kirjoita tästä mitään, haluan vain unohtaa, että yleensä luin koko teoksen. Olen tähän teokseen vielä pettyneempi kuin edelliseen pettymykseeni Haukansilmään, mikä tosin oli täysin erilainen teos teemaltaan.
Teos on kirjoittajansa, Delia Owensin esikoisteos. Owens on ammatiltaan tutkija, eläintieteilijä. Tämä tieteellinen, evolutionistinen näkemys ja teoksen taustalla häälyvä maailmankuva on teoksessa vahva ja syy omaan antipatiaani. Itse olen tunnustava kristitty ja eittämättä peilaan lukukokemuksiani tämän valossa. Tämä ei kuitenkaan estä minua lukemasta myös jotain muuta kuin vahvasti kristillistä kirjallisuutta, eikä myöskään estä minua saamatta niistä mitään.
Luin tämänkin kyllä ihan kiinnostuneena aina viimeisille sivuille asti, kunnes loppuluvut sivalsivat kasvoille, iskivät ilmat pihalle ja jätti kylmän, kolkon olon. Tätä teosta on kuvattu "villin luonnon ylistykseksi", mutta sen taustalla on jotain muuta kuin ylistystä elämälle. Elämälle, joka pyrkii nousemaan myös niillä vesijättömailla, siellä mihin aurinko ei aina paista. Ehkä kirjailja on halunnut tuoda esiin myös jotain muuta kuin minkä itse kokonaisuudesta sain. Esimerkiksi yhteiskuntakritiikkiä, ekologisia arvoja, kasvuun liittyviä tekijöitä, ja kyllä, näitäkin teemoja teoksessa tulee esille, mutta esimerkiksi yhteiskuntakritiikki (ajallinen miljöö 1950-60 -lukujen Yhdysvallat rotusortoineen) menettää loppuratkaisun takia merkityksensä. Ekologia ja luontoarvot ja merkitykset korostuvat, mutta ei välttämättä myönteisessä merkityksessä, jollei teosta oteta juuri kritiikkinä, mikä itselleni ei kylläkään jäänyt päällimmäisenä mieleen.
"Suon katkerassa liejussa kuolema synnyttää elämää."
"E, en mä voi jättää lokkeja, haikaraa, mökkiä. Suo on mun ainoa perhe."
Näissä teoksen avainlauseissa on koko teoksen ydin eikä se ole kaunis. Kirjailja on kyllä kuvannus luontoa upeasti ja erityisesti linnustoa, mutta tuo mainitsemani maailmankuva, jossa "Biologian näkökulmasta oikea ja väärä ovat eri valaistuksessa saman värisiä.", toisin sanoen oikealla ja väärällä ei ole biologiassa merkitystä, musta on valkoista ja valkoinen mustaa, tekee teoksen moraalin ja etiikan kyseenalaiseksi.
Mikään ei tuntunut olevan liian rujoa, kunhan vvain elämä pääsi raksuttamaan eteenpäin. Hän tiesi, ettei kyseessä ollut mikään luonnon pimeä puoli, vain kekseliästä sinnittelyä vaikeissakin oloissa. Mutta kai ihmisten kohdalla sentään oli kyse muustakin.
Oikeastaan en voi kirjoittaa tästä teoksesta tämän enempää pilaamatta muiden lukukokemusta. Jollain tasolla olen ehkä jo sen tehnytkin, vaikka en ole juoneen sen tarkemmin pureutunutkaan. vaan eritellyt lukukokemuksen aiheuttamia tunteitani.
Muita arvioita ruusuin ja risuin:
---
USA:n osavaltiovalloitus kirjallisesti: Pohjois-Carolina
Pohjoinen-lukuhaaste kohta 23: Kirja, jossa kalastetaan, metsästetään tai poimitaan marjoja tai sieniä
Kaikesta ei voi pitää. Silloin varsinkin tulee kova pettymys, kun kirja on oikein ylistetty ja odotukset ovat korkealla. Itse tykkäsin tästä kirjasta enkä edes muista, että kirjassa olisi ollut noita mainitsemiasi ongelmia, mutta kiinnitin varmaan huomiota ihan eri asioihin tässä.
VastaaPoistaAivan. Joku lukee tätä toisin silmin ja tykkää. Minäkin olisin voinut tykätä, ainakin vähän, jos loppu olisi ollut toisenlainen, vaikka siinäkin tapauksessa olisin ollut hieman pettynyt ja jäänyt kaipaamaan jotain, minkä luulin löytäväni, mutta jota ei löytynytkään.
Poista