George Catlin
Pohjois-Amerikan intiaanit.
Kirjeitä ja muistiinpanoja tavoista ja oloista 1832-1839
Alkuteos:North-American Indians
Suomentanut Kristiina Isoaho
Toimittanut ja esipuheen kirjoittanut Riku Hämäläinen
Partuuna, 2022
523 s.
Eipä turhan usein ilmesty suomenkielellä uutuusteoksia Pohjois-Amerikan intiaaneihin liittyen. Tässä taannoin kirjastokäynnillä ei siis ollut ihme, että tämä teos kiinnitti katseeni ja lähti mukaani. Teoksessa kiinnosti Pohjois-Amerikan intiaanien kulttuuri, mutta myös taide. George Catlin kiinnostui intiaanien elämästä ja toimittuaan jonkin aikaa lakimiehenä jättäytyi täysin taideharrastukselle. Hän kierteli maata ja etsiytyi intiaaniheimojen pariin maalaten etupäässä heidän päälliköitään, ja tutkien heidän tapojaan. Jo pikkupoikana Catlin oli saanut kokea intiaanimetsästäjän ystävällistä vieraanvaraisuutta isänsä kanssa, mutta myös toisenlainen kokemus oli jäänyt mieleen, kun hänen äitinsä kertoi hänelle siitä, kuinka hän (Polly Catlin) oli joutunut 7-vuotiaana Irokeesien kaappaamaksi, mutta vapautunut myöhemmin.
Tässä teoksessa Catlin kertoo kirjemuodossa noista matkoistaan ja kokemuksistaan. Teoksessa on myös luonnoksia hänen näkemistään intiaanileireistä ja ihmisistä, mutta myös värikuvia hänen valmiista teoksistaan. Kaiken kaikkiaan hyvin mielenkiintoinen teos paitsi intiaanien elämästä niin hyvässä kuin pahassa, kuin myös Pohjois-Amerikan luonnonoloista ja geologisista puolista.
Sinä päivänä näkemämme maisemat olivat huikaisevan kauniita. Rantauduimme monta kertaa ja menimme tutkimaan erilaisia villikukkia, jotka "levittivät tuoksuaan erämaassa", ja herkullisia hedelmiä, joita näimme siellä. kun kuljimme korkeassa ruohikossa, villiauringonkukat ja rehevät liljat jatkuvasti löivät meitä vasten kasvoja. Siellä täällä olimme keskellä luumupuita, karvaismarjapensaita ja villiherukkapensaita, jotka notkuivat hdelmien painosta. Paikan ihanuutta ja taianomaisuutta lisäsivät villiruusupensaikot kauneudellaan ja tuoksullaan."
Hieman kerronta välillä tuntuu ristiriitaiselta. Catlin puolustaa intiaanien tapaa elää tavallaan, hän toisaalta ihailee ja puolustaa heidän tapaansa elää, toisaalta hän puhuu siitä, kuinka heidän tulisi voida oppia "sivistyksestä". Catlinin mielestä olisi järkevämpää se, että intiaanit tulisivat rajaseudulle (se raja, mikä oli omilta alueiltaan lännemmäksi työnnettyjen intiaaniheimojen ja vallattujen alueiden välillä) käymään kauppaa, jolloin heidän asemansa olisi parempi kilpailun vuoksi.
Jos hallitus estäisi tämänkaltaiset järjestelyt ja kutsuisi intiaanit raja-asemille, he voisivat tuoda turkiksensa, taljansa, hevosensa ja muulinsa ja niin edelleen hyvälle kauppapaikalle, jossa he saisivat hyvän hinnan tavaroistaan. Koska tavaran ostajat kilpailevat keskenään, he saiisvat tuotteistaan nelin- tai viisinkerttaisen hinnan verrattuna siihen, mitä he saavat kylään saapuvilta kauppiailta, jotka toimivat sivistyneen maialman ulkopuolella vailla kilpailua. Kun he jatkuvasti käyvät kauppapaikoilla, he näkisivät samalla toimivan yhteiskunnan ja voisivat omaksua meidän elämäntapamme. He voisivat ottaa käyttöön omalla alueellaan meidän vihanneskasvimme, kotieläimemme, siipikarjamme ja niin edelleen, ja viimein myös samanlaiset ammatit ja tehtaat. He näkisivät meidän sotilaallisen voimamme ja sen etumatkan, jolloin he osaisivat pelätä ja arvostaa meitä.
Catlinin mielestä "Ainoastaan hallituksen voimakkaalla tuella intiaanit pystyvät säilyttämään ne oikeudet, jotka heille luonnostaan kuuluvat." Minulle jää hieman auki, mistä oikeuksista Catlin puhuu. Elää metsästäjä-keräilijä -kulttuurissaan omine tapoineen, sillä tosiasiahan on, että omaksuessaan valkoisten tavan elää, katoaa perinteinen tapa elää. Minun mielipide on, että oppimista olisi ollut puolin ja toisin. Ei niin pahaa, ettei jotain hyvää perinteissä, mutta ei niin hyvää, ettei jotain poispantavaakaan, sillä jotkut Catlinin kuvaamat ilmiöt saavat kyllä mielen järkkymään.
Catlin kyllä näkee sen kurjuuden, minkä valkoiset kauppiaat ja turkismetsästäjät, jotka menevät intiaaniheimojen luokse tuovat mukanaan, erityisesti alkoholin kautta, mutta myös heidän välityksellään tulleiden sairauksien, kuten isorokko, kautta. Catlinin mukaan intiaanit eivät tunteneet väkijuomia ennen kuin niin sanottu "sivistys" tarjosi sitä heille. Tämä on mielenkiintoista, kun vertaa Pohjois-Amerikan alkuperäisväestöä muihin alkuperäisheimoihin ja kulttuureihin, joissa väkevät kyllä tunnetaan. Toisaalta intiaanit kyllä tunsivat huumaavia aineita, joista tässä teoksessa ei kuitenkaan puhuta (ei ainakaan ole jäänyt lukujälkeä.
Kaiken kaikkiaan kiintoisa teos.
Mainittakoon vielä tuosta kansikuvasta, että se on George Catlinin maalaus La-wée-re-coo-re-shaw-wee, War chiew, Rebublican Pawnee, vuodelta 1832. Öljymaalaus Smithsonian American Art Museum, Gift of Mrs Joseph Harrison, Jr.198566.106.CCO.
Eli suomksi kansikuvassa on Pawnee-heimon sotapäällikkö La-wée-re-coo-re-shaw-wee.
Teoksen taiton ja graafisen suunnittelun on tehnyt Remi Unkari.
Helmet 2023 -lukuhaaste kohta 37. Kirja kertoo elämäntavasta, jota ei enää ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Älä roskaa!