05 heinäkuuta 2019

Tuhannes kirjablogi-postaukseni!

Aloitin kirjabloggaamisen Vuodatuksen puolella 29.heinäkuuta 2007. Bloggeriin siirryin 1.lokakuuta 2015. Laskettuani yhteen julkaistut postaukset sekä Vuodatuksen että Bloggerin puolelta, on tuloksena se, että tämä on tuhannes blogipostaukseni (sivuja ei laskettu mukaan).

Kommenteista olen huomannut, että olen myös voinut elähdyttää jonkun lukumuistoja ja jotkut ovat voineet ilahduttaa minua lukumuistoillaan. Lukeminen on hieno harrastus, jota kannattaa pitää yllä, mutta myös pitää mielessään,että se mitä luemme tavalla tai toisella ruokkii ja ravitsee sisintämme - niin hyvässä kuin pahassa.

Voiko lukea liikaa? Ehkä. Ainakin minun tulisi pitää varani uusien kirjahankintojen suhteen, joita on alkukesän aikana taas tullut melkoisesti.


Juhannuksena Keuruun Iso Kirja-opistolla Juhannuskonferenssissa tuli ostettua nämä kolme kirjaa. Jerry B.Jenkinsin Lento seikkailuun on nuorten kirjasarja lähetyslentäjien työstä eri puolilla maailmaa. Sarjassa on ilmestynyt useampikin teos, mutta saatavilla oli vain nämä kaksi: Syöksy ihmisyöjälaaksoon ja Tuho Yokonin territoriossa. Kirjasarja on Päivän kustantama.


Rony Smolarin Elämäni kahdeksas päivä on pitkään ollut mielessäni ja vaikka hinnakas niin tuli kuitenkin ostettua Teos kertoo puolalaisen pojan selviytymistarinan Aushwitchista elämään.


Nettiantikvariaatista tilasin viisi kirjaa,ihan vain siksi, että sai ilmaisen toimituksen yli 30 e:n ostoksista.Päädyin valitsemaan tarjonnasta nämä teokset:  Aune Sarkanen (tunnetaan myös nimellä Alli Somersalo) on kirjoittanut tarinan italialaisesta Etelkasta, johon kuuluu kolme osaa. Ensimmäinen osa on vielä hakusalla. Tuomi Elmgren Heinosen kirja Ann Marista sijoittuu sekin Italiaan, mikä oli syy heränneeseen kiinnostukseen puhumattakaan viehättävästä kansikuvasta. Aili Konttinen taas on lempikirjailijoitani Inkeri-sarjallaan ja koululaiskertomukset ovat erityisesti minua kiinnostavia.

Eikä tässä kaikki.

 Kävin ystävän kanssa eräällä kirpputorilla katsomassa, jos löytäisin itselleni uimapuvun, mutta löysinkin nämä teokset, jotka ei ollut hinnalla pilattu. Pojille lähinnä suunnatun Lännen tarinan Davy Crocketista sekä Pikku Lallin maapallo -tarinan,josta en vielä osaa oikein sanoa muuta, kuin että kuulostaa ja vaikuttaa juoneltaa kiehtovan erilaiselta. Ja vaikka kesä onkin, niin tämä vanha joululehti, jonka kansikuva on Martta Wendelinin käsialaa, lähti myös mukaan.



Nyt onkin sitten lukemista pitkäksi aikaa, kun lisänä on pari kirjastoautolta lainattua kirjaa ja kaikki hyllyissä ja pinoissa odottavat lukemattomat kirjat, jotka on aiemmin tullut hankittua. Että sellaista.
Ensi viikolla ei taida kuitenkaan paljonkaan ehtiä lukemaan, kun suunnitelmissa on vähän toisenlaiset harrastukset, nimittäin vesivärimaalausta olisi tarkoitus opiskella. 

 Ja nyt täytyy sitten pistää tiukka vaihe päälle ja ei kirjaostoksia vähään aikaan.



6 kommenttia:

  1. Onnittelut hienosta merkkipaalusta! Kirppareilta on kiva tehdä löytöjä, ja ainahan voi kierrättää kirjoja taas eteenpäin, jos niitä kertyy liikaa. Mukavaa kesänjatkoa sinulle. :)

    VastaaPoista
  2. Onneksi olkoon! Kirjapostauksiasi on ihana lukea, löydät sellaisia asioita, joita muut ei tule ajatelleeksi!

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea tuhat blogipostausta kirjoittaneelle (huikea määrä!) ja ihanaa lukemisen ja kirjoittamisen iloa myös tästä eteenpäin <3

    VastaaPoista
  4. Onnittelut! Hyviä luku- ja kirjoitushetkiä jatkossakin :)

    VastaaPoista
  5. Oletpa sinä ehtinyt postata jo paljon - paljon onnea saavutuksesta! Minuakin kiinnostaa tuo Elämäni kahdeksas päivä. Se oli minulla jo kerran lainassa kirjastosta, mutta en ehtinyt silloin lukea sitä.

    VastaaPoista

Älä roskaa!