Roma Ligocka & Iris von Finckenstein: Punatakkinen tyttö!

Roma Ligocka & Iris von Finckenstein

Punatakkinen tyttö

Alkuteos: Das Mädchen in Roten mantel

Suomentanut Marja Kyrö

WSOY, 2001

Pikkutytöllä on tumma, kihara tukka ja suuret, mustat silmät, joiden ymärillä tummat varjot. Hän on ehkä viisivuotias ja hauraan näköinen. Hän ei huomaa minua. Minun tekee pahaa. Tuntuu kuin istuisin vastapäätä omaa itseäni toisessa elämässä, toisessa ajassa. Katson pientä tyttöä, jollainen minäkin olin kerran, jollainen olisin voinut olla, ja tiedän, että hänellä on kaikkea sitä mitä minulla ei koskaan ollut, mutta mitä minulla olisi pitänyt olla. Onnellinen turvattu lapsuus, kaunis koti ja puutarha, mansikoita, kaakaota ja leluja. 

Roma Ligocka, syntyjäään Liebkind, vietti lapsuutensa Krakovan ghetossa, kunnes eräänä päivänä hän pakenee äitinsä kanssa muurin aukosta. Roman tummat hiukset värjätään vaaleiksi, he saavat väärennetyt henkilöpaperit ja saavat majapaikan Kiernikin perheestä, johon kuuluu muun muassa teatterista kiinnostunut tytär Manuela, tämän äiti ja isoäiti. Välillä rouva Kiernik tosin karkoittaa Roman ja äitinsä huoneistosta liian vaarallisina, mutta aina he palaavat "turvapaikkaansa". Roma on huono syömään. Ihmettelenkin lukiessani kuinka hän selviytyy hengissä sodan keskellä, kun muutenkin on vaikea saada ruokaa mistään. 

Punatakkinen tyttö on faktaa ja fiktiota sisältä teos. Elämänkerrallinen teos, joka kertoo Roman vaiheet lapsuuden Krakovasta aikuisuuteen Saksan Munchenissa.

Teoksen taustalla on Spielbergin elokuva Schindlerin lista ja siinä oleva punatakkinen tyttö. Odotin, että tästä kerrottaisiin enemänkin, mutta ei. Elokuvaan viitataan vasta aivan lopussa ja hyvin lyhyesti.

Liidunvalkoisena ja horjuen siirryn ensi-iltajuhliin. Ystävätär, Ania, joka on organisoinut vastaanoton Spelbergin kunniaksi, katsoo minua ja hätkähtää. "Se taisi olla sinulle liikaa!" hän sanoo myötätuntoisena ja sulkee minut syliinsä. ---- --- Se olin - minä! saan lopulta sanotuksi. "Se olin minä!" Hän tuijottaa minua ymmärtämättä mitään. "Mitä sinä tarkoitat - 'se olin minä'?" "Se punatakkinen tyttö. Elokuvassa. Ei, ei elokuvassa. Todellisuudessa. Oikeasti!"

Roma on halunnut unohtaa. Nyt hän haluaa muistaa, kertoa kaiken. 

Punatakkinen tyttö on vahvasti kerrottu tarina. Tarina siitä, mitä oli olla juutalainen toisen maailmansodan aikaisessa Euroopassa. Mitä oli olla hyljeksitty, pelokas pikkutyttö, vailla turvallisuutta. Minua kuitenkin häiritsee se mielikuva, mikä annetaan takakkannen tekstissä "Hän tunnisti olevansa pieni punatakkinen tyttö, joka vilahti elokuvan dokumenttiosuudessa". Minun täytyi hieman selvitellä tätä. En ole nähnyt elokuvaa, joten en osaa sanoa, sen dokumenttiosuudesta mitään, mutta punatakkisesta tytöstä löysin tiedon "punatakkisen tytön" näyttelijästä.

Ymmärtääkseni kyse onkin enemmän siitä, että Roma identifioitui tuohon punatakkiseen tyttöön omien kokemustensa kautta. Ei niin, että hän todella olisi ollut elokuvassa. Mutta tämä seikka tekee tosiaan hieman epävarman olon siitä, mikä on totta ja mikä sepitettyä. Lavastuksella kun on Roman elämässä muutenkin suuri rooli. Hänestä tuli näytelmäkirjailija, taiteilija, lavastaja. Roma on Roman Polanskin serkku. Valokuvat kerronnan lomassa luo kuitenkin autenttisuutta ja todellisuuskuvaa kerrontaan. Kokonaisuutena tämä ei kuitenkaan ole dokumentaarinen elämänkerta. Kansiliepeessä tuodaan esiin, että saksalainen Des Spiegel mainitsi tämän teoksen ilmestyessä tärkeimmäksi faktaa ja fiktiota sisältäväksi teokseksi. 

Mikä on kerronnallisesti kiintoisaa, on se, että vaikka teos on juutalaisesta, ei juutalaista kulttuuria juuri tuoda esille, vaan enemmänkin kristillisiä aiheita, kuten kristilliset juhlat. Roma käy esim. katolista koulua. Myös kommunismin tuloa Puolaan kuvataan ja sitä, miten se vaikutti Roman elämään.

---

Pohjoinen 2025 -lukuhaaste kohta 15. Kirjassa ollaan eristyksissä

Helmet 2025 kohta 24. Kirjassa tehdään laittomuuksia

Elsa Carlsson: Vanha rakas koti

Elsa Carlsson

Vanha rakas koti

Alkuperäisteos: De sju syskonen på Lunde

WSOY, 1943

137 + 1 s.

Kansikuvitus: Tapsa

Neljä nuorinta lasta oli kokoontunut pelokkaaksi ryhmäksi eteiseen talonkonttorin ulkopuolelle, jossa äidillä ja kultanappisella "poliisilla" oli pitkä keskustelu. He olivat vuorotellen kurkistaneet avaimenreiästä, ja Birgitta oli kuullut vieraan mainitsevan sanan "vararikko". Saara ei tiennyt, mitä se merkitsi, mutta Birgitta oli kuiskannut hänelle, että se tuhma poliisi tahtoi ottaa heiltä Lehtoilan. Saara ei voinut ymmärtää kuinka hän kykenisi viemään mukanaan koko kartanon taloineen, puineen, aitoineen, kaikkineen. Mutta hänen kurkkuaan kuristin kuitenkin.

Saara on sisarussarjan nuorimmainen ja se, mitä seurasi siitä, että poliisit ja pankkivirkailijat sekoitetaan onkin sitten tarina erikseen. Huumorilla kerrottu Vanha rakas koti sisältää näiden "seitsemän sisarusta Lundesta" , pieniä arkipäivän toilailuja ja tekemisiä niin koti- kuin koulumaailmassa.  Ajallisesti teos kuvaa 1890-luvun elämää Ruotsin Länsi-Göötanmaalla ja Taalainmaalla Sisarusten koti Lehtoila on velkainen vanha kartano, jota  Äiti, joka on leski, yrittää parhaansa mukaan saada velattomaksi. Myös vaari kuuluu perheeseen.

Lapset ovat vanhimmasta nuorimpaan: Tor 16, Birger 14, Elisabet 13, Sven 12, Birgitta 10, Margit 9 ja hännänhuippuna  Saara, 7-vuotias, jota "kaavinkakuksi" mainitaan. 

Vanha rakas koti kertoo ajasta menneestä. Eletään agraarikulttuurin aikaa. Vaikka teos onkin vanha ja elämänmeno näistä ajoista paljon muuttunut, on tässä teoksessa paljonkin sanottavaa nykyajalle.

Lapset ovat hyödyksi, ja nuoremmat perivät vanhempien vaatteet. Työ kasvattaa heitä, ja he kasvattavat toisiaan. Sisaruskasvatus on parasta maailmassa. Sisarukset rakastavat toisiaan, mutta he ovat kyllin häikäilemättömiä hioakseen toisistaan kaikkinaisen joutavuuden. On sääli ainoata lasta. Sitä hemmotellaan melkein aina, ja harvoin siitä sittenkään tulee oikein onnellista.

Toisaalta teos tuo esiin myös ajankuvan koulutukseen. Perheen vaari ei oikein innostu kouluista, varsinkaan tyttölasten kohdalla. Saara on päässyt tyttökouluun ja innostunut kasvien keräämisestä ja kuivaamisesta. Vaari valittelee kalliita papereita ja  tuhahtelee.

Nuohan ovat varsanjalkoja, näemmä, pahinta rikkaruohoa, mitä pelloilla kasvaa. Nyt minun mielestäni hassutukset menevät liian pitkälle. - Silloinhan on hyvä, kun minä vedän rikkaruohot juurineen pois, uskalsi Saara väittää vastaan ja silitti halveksittuja leskenlehden taimiaan. Hän oli aina rakastanut noita keltaisia, pieniä aurinkoja, jotka uskaltautuivt kevättalven kylmyyteen ennen lumen sulamistakin.

Tämä kuvaus hieman mietityttää. En ole koskaan nähnyt leskenlehtiä niin laajoina esiintyminä, että ne peltoja valtaisivat. Toisaalta tässä ei varmaan tarkoiteta voikukkiakaan. Täytyi ihan tarkistaa tietoaan leskenlehdistä ja kyllähän ne voivat olla haitaksi myöhemmin kasvuaikaan, kun lehdet kasvavat vasta kukkien kuihduttua. 

No, äiti on toista mieltä kuin vaari ja haluaa lasten käyvän koulua. Hän haluaa ensin Svenistä pappia, mutta tämän latinanopinnot takkuavat eikä poika selviä tutkinnosta vaan lähtee töihin, joista joutuu kuitenkin "häntä koipien välissä" palaamaan kotiin. Hän on kuitenkin, "voittanut äitinsä", joka sopii koulun kanssa, että poika voi syksyllä siirtyä latinaluokan sijalta reaaliluokalle. Ehkä pojasta voisi tulla insinööri. Ainakin opettaja sanoo, että pojalla on "luvut sormenpäissä", vaikka hän ei olekaan matematiikassa yhtä hyvä, kuin veljensä Birger.

Ei tämä yhtään hassumpi teos ole ja ehkä tämän lukisi toiseenkin kertaan, vaikka määrittelinkin tämän keskinkertaiseksi tarinaksi. Teoksesta puuttuu yhtenäisyys ja juoni. Tapahtumat ovat hieman irrallisia toisistaan. Lyhyinä tapahtumakuvauksina kerronnassa on kuitenkin sujuvuutta eikä nämä mitään "kuivakkaita kannikoitakaan" ole. Hyvinkin elävää elämää, hyväntahtoista sellaista, vaikka toisenlaisiakin piirteitä esiintyy, kuten "puolueellinen opettaja". 

Mitä vielä voisin mainita on viittaukset Topeliuksen Lukemisia lapsille -teoksiin ja Runebergin runoihin. Mitään kovin suomalaistamista en tässä kuitenkaan havaitse.

Aloitin tämän lukemisen jo viime vuoden puolella, koska sain tämän kuitenkin loppun vasta nyt, niin aloitan tällä tämän vuoden haasteurakan ja poimin Helmet 2025 -lukuhaaste kohdan 44. Kirjassa hoidetaan ihmistä (Suomen Sairaanhoitajat 100 vuotta). 

Mainittakoon, että lapsista Elisabet unelmoi sairaanhoitajan urasta ja hän hoitaakin nuorempaa veljeään Sveniä, joka sairastuu ja joutuu sairaalaan, jossa muuan tohtori pitää huolen, että Elisabetkin saa levättyä. Kun Elisabet myöhemmin menee kotiopettajaksi hankkiakseen rahoja "akordiin" käki kukkuu kolmekymmentäkaksi  kertaa, mikä tarkoittaisi, että kestää niin monta vuotta, ennenkuin tyttö menee naimisiin, mutta ei hän lopulta jaksa odottaa niin kauan, eikä Emilkään - lääkäri.

Ainon lukuhaaste vuodelle 2025!

Tauon jälkeen ajattelin itsekin laittaa pystyyn uuden lukuhaas-teen. Metsien ja puiden merkitys omassa elämässä ja yleisem-minkin on tärkeää. Tämä Haaste innoittakoon paitsi lukemiseen myös tuomaan esille metsien ja siinä sivussa myös lukemisen merkitystä hyvinvoinnille. 

Minulla on aiemmin ollut hieman samanlainen haaste, Mennään metsään, joka on ollut katsotuin postaus tämän blogihistorian aikana.  Mennään metsään -haasteessa metsä oli esillä yleisemmällä tasolla, tässä uudessa haasteessa kuitenkin " "istutetaan kirjametsää puu puulta".

Haasteessa luetaan kirjoja, joista löytyy jokin puulaji. Teoksia voi etsiä kolmessa kategoriassa:

A. Puu esiintyy olennaisena teoksessa: Esim. Bail Myrray: Eucalyptus

B: Kirjan nimessä on jokin puu: Esim.  Calsworthy: Omenapuu.

C. Kirjailijan nimi  on myös puun nimi. Esim. Koivu mutta ei Koivunen.

Haasteessa saa meriittejä seuraavasti:

1-9  luettua kirjaa/puuta, olet saanut aikaan taimikon    

10-19luettua kirjaa/puuta, olet saanut aikaan puistikon                       

20 tai enemmän, olet saanut aikaan metsikön.

Millainen on sinun kirjapuumetsäsi? Onko se ylevää mäntymetsää vai salaperäistä kuusikkoa? Vai kenties valoisaa koivumetsää tai ehkä sittenkin hauskaa ja monipuolista sekametsää, jossa kotoisten lajien rinnalla saattaa löytää jonkin vieraammankin lajin? Tule mukaan ja esittele kirjapuumetsäsi vuoden lopussa, niin saatat saada yllätyspalkinnon.

Mukavia ja innoittavia lukuhetkiä toivottaen, 

aino 

--

Muutamia vinkkejä: 

Omista aarteista:

Bail Murray: Eucalyptys

Eila Pennanen: Kadotetut pihlajat 

Laila Hietamies: Koivukoto

Enid Blyton: Tammen siimeksessä 

Rauha S. Virtanen: Luumupuu kukkii

Lastenkirjoja:

Astrid Lindgen: Soittaako lehmus, laulaako satakieli

Egner Thorbjörn: Hyppelihiiri Myökki-Pyökki metsässä

Aila Linnahalme: Kolmen koivun keinu

Birgitta Gedin: Taistelu päärynäpuusta 

Britta-Lisa Joutsen: Saaressa kasvaa omenapuu

Alcott Louisa May: Sireenien alla

Kaunokirjallisuutta:

John Calsworthy: Omenapuu

Harri Tapper: Kerrothan oi koivu

Laila Hietamies: Koivu ja tähti

Tarja Leinonen: Koti koivun alla

Pekka Lempiäinen: Katajankaataja

E.M.Forster: Talo Jalavan varjossa

David Guterson: Lumi peittää setripuut.

Maeve Binchy: Punapyökin varjossa

Elif Shafak: Kadotettujen puiden saari (kertojana viikunapuu) 

Kaarlo Nuorvala: Valkoisen sireeni arvoitus

Sarah Delijani: Jakarandapuun lapset  

Theodor Kallifatides: Kastanjan varjossa

                                   Kastanjapuun kylä

Muuta:

Elämän puu (Osmo Pekonen Toim.) Eri kirjoittajien tarinoita merkityksellistä puista

Elena Quiroga: Kastanjapuu

Lukuhaasteista ja -suunnitelmista!

Otin vuonna 2024 osaa Pieni Helmet ja Kyyti -lukuhaasteisiin, sekä Pohjoinen ja Seinäjoen kaupunginkirjaston Tunteet -lukuhaasteisiin. Strategianani oli yksi kirja per yksi haastekohta, paitsi, että samalla kirjalla saattoi kopata myös kohdan Tunteet-haasteessa. 

Täytyy sanoa, että haasteet eivät menneet ihan niin hyvin, kuin olisin toivonut. Moni kohta jäi ikävästi auki.

Pieni Helmet -2024 -haaste  20/25 / 80 % Ei ihan huono saavutus. Listaus löytyy Helmet lukuhaasteet -sivulta.

Kyyti 2024 -haaste oli kiinnostava haaste siksi, että siinä oli vaihtoehtomahdollisuus kuhunkin kohtaan. Ajattelin, että yritän lukea jokaisesta kohdasta kummankin vaihtoehdon, vaikka tiesin jo alunalkaenkin, että muutama kohta ainakin jää todennäköisesti auki.

Kohdat 1-12 ensimmäiset vaihtoehdot.  8/12 

Kohdat 1-12 toiset vaihtoehdot 4/12

Yhteensä 12/24. 

Kokonaistuloksessa onnistuminen oli siis 50 %. Jos laskee onnistumisen vain ykkösvaihtoehtojen mukaan on onnistuminen 67 %, mutta jos  lisää extrana  nuo neljä vaihtoehtoista luettua kirjaa noihin ensimmäisen vaihtoehdon luettuihin, on onnistuminen 100 %.  Menikö vaikeaksi? No, älä huoli. Leikkiähän tämä vain on. Ei niin turhan vakavaa. 

Listaus luetuista löytyy Muut kirjahaasteet -sivulta!

Pohjoinen 2024 -haaste 13/25/ 52 %.  Lukematta jäi 12 kirjaa. 

Seinäjoen kaupunginkirjaston Tunteet -lukuhaaste  23/30 / 77 %. 

Listaukset löytyvät Muut kirjahaasteet -sivulta.

Tunteista jäi auki epävarmuus, haaveellisuus, huolettomuus kiireettömyys tai joutilaisuus , hyvä olo, ilo tai onni, kateus, ylpeys, joita tunteita kyllä esiintyi lukemissani teoksissa, mutta joita en nyt kuitenkaan ollut napsinut mihinkään. Kaikki nämä tunteet kyllä voisi hyvin liittää viimeksi lukemaani Montgomeryn Sateenkaarinotkoon, joka on kyllä tunteilla kyllästetty. 

Se oli mennyt vuosi, se. Tänä vuonna olen ajatellut ottaa osaa Helmet 2025  ja Pohjoinen -lukuhaasteisiin. Lisäksi minulta on tulossa omakin haaste tauon jälkeen, mutta jotain pientä, pikanttia haastetta kyllä kaipaisin. Saa nähdä, löytyisikö sellaista!

Joka tapauksessa toivon, että luettavakseni löytyisi jokunen iki-ihana teos tavanomaisempien keskitason, ihan luettavien tarinoiden, joita maailmassa kyllä riittää lisäksi.

Kirjavuosi 2024 tilastoina!

 

 

Vuonna 2024 luin 103 kirjaa ja keskeytin 16 kirjan lukemisen kesken. Tulos on, kuten kaaviosta näkee, hieman pienempi kuin vuonna 2023. Olen lukenut enemmän nais- kuin mieskirjailijoiden tekstejä. Joidenkin teosten tekijöinä on ollut sekä miehiä että naisia. Sinänsähän sillä ei ole mitään merkitystä, onko teoksen kirjoittanut mies tai nainen.

Viime vuoteen verrattuna olen lukenut enemmän käännöskirjallisuutta. Muutaman kirjan luokitteleminen kotimaiseksi tai ulkomaiseksi on ollut hieman vaikeaa ja muutama teos on ollut ulkomaisen kustantajan, joten ne ei ole olleet sen paremmin kotimaisia kuin käännöksiäkään. 

Kirjailijoita on tullut ympäri maapalloa, niin idästä kuin lännestä, elästä kuin pohjoisestakin. Ei kuitenkaan ihan niin laajasti kuin viime vuonna. Kolmen kärki on kuitenkin pysynyt samana: Suomi, Englanti ja Yhdysvallat.

Alkuperäiskieliä tarkasteltaessa on kielivalikoimakin pienentynyt. Englanti on edelleen kotimaisen rinnalla vahvasti ykkösenä. Harvinaisin kieli on ollut farsi. 

 

Genren suhteen lukutottumukset ovat pysyneet suht samanlaisina edellisvuoteen verrattuna. Julkaisuajankohtaa tarkasteltaessa on ennen vuotta 2000 ja sen jälkeen julkaistu tarjonta suht tasaista. Yllättävää on kuitenkin, että uudempi kirjallisuus on kuitenkin vetänyt puoleensa, vaikka pidän itseäni enemmän vanhemman kirjallisuuden ystävänä, kuin modernimman. Tarkastelin tänä vuonna erikseen uutuskirjojen määrää, mikä oli n. 21 % vuoden 2000 jälkeen julkaistuista teoksista. Uudempi kirjallisuus on verrannollinen kirjastokäynteihin. Mitä enemmän pääsen käymään kirjastossa, sitä enemmän luettavaksi löytyy uudempaa kirjallisuutta. Jos kirjastoon ei syystä tai toisesta pääse, niin turvaudun omien hyllyjen tarjontaan eli vanhempaan kirjallisuuteen.

...

Kustantamoja on niitäkin monenlaisia, pieniä ja suuria. Lukutottumuksissa suuret "jyräävät". Tämän vuoden kärkikolmikko on: WSOY, Otava, Karisto kun viime vuonna kolmen kärki oli Otava, WSOY JA Tammi.

Profaanien julkasijoiden osuus kustantamoista on merkittävä,vaikka haluankin pitää myös kristillistä kirjallisuutta esillä. Ulkomainen tässä grafiikassa tarkoittaa sitä, että en ole osannut arvottaa ulkomaisia kustantajia. 

Ja minne kaikkialle tarinat ovatkaan vieneet. Maailmanympärimatkailu käy lukemalla paljon helpommin, mutta kyllä se olisi mukava joskus päästä ihan fyysisestikin tutustumaan niihin kiehtoviin paikkoihin, joita kirjoissa esitellään.

 

 

Tilastoon on päässyt vain ne kirjat, jotka olen lukenut loppuun. Kaikista en ole postannut. Lukemani kirjat ovat olleet tasaisen hyviä, Ihanaksikin olen luokitellut kaksi teosta. Kummallista, että en yhtään muista, mikä se toinen ihanuus olisi ollut. Toinenhan on tietysti Montgomeryn Sateenkaarinotko. No, hieman katsastettuani mitä sitä onkaan postattu, niin ehkä se on sitten Johanna Spyrin Dorista kertova tarina. Pitäisi kai laittaa postaukseen tunnisteeksi "ihana", jos sellaisen teoksen lukee.  Viime vuoteen verrattuna tänä vuonna en määritellyt yhtään lukemaani kirjaa karmeaksi, mutta ei hyviä oli muutama. Teoksen määrittely hyväksi tai keskinkertaiseksi on hieman kuin piirtäisi veteen viivaa, mutta kyllä siinä jonkinlainen jännite kuitenkin on.

Tällaista siis tänä vuonna. Uusi vuosi, uudet maailmat tai sitten palataan johonkin tuttuun paikkaan - viihtyisään.

 

Hyvää Uutta Vuotta!