Charles Reade
Luostari ja kotiliesi — Kertomus keskiajalta
Alkuteos: The cloister and the heart
Suomentanut Väinö Jaakkola
WSOY, 1923
1145 s.
Esipuheesta: Luostaria ja kotiliettä on sanottu parhaimmaksi englanninkielellä kirjoitetuksi historialliseksi romaaniksi. "Siinä on vaihtelevaa elämää, pontevata toimintaa, mestarillista ajankuvausta joka sivulla; hellä sydämellisyys ja sen suloinen huumori vaihtelevatniin verrattomati intohimoisen paatoksen ja tyhjentymättömän, alati jännittävän seikkailujuonen kanssa, ettemme — kuten runoilija-esseisti Swinburne sanoo — vertauskohtaa etsiessämme voi kernaasti löytää sen vähempää nimeä kuin Shakespeare."
No, jopas jotakin, täytyy sanoa tästä luonnehdinnasta, sillä itse koin kyllä tämän kaikkea muuta, kuin "suloista huumoria" sisältäväksi teokseksi. Niin paljon tässä oli melskettä ja raakuutta, mikä tosin, täytyy myöntää, oli esimerkiksi rikosten rangaistuksissa huomattavaa tuolla ajalla. Mitä tulee sydämellisyyteen, niin kyllähän tässä sitäkin oli, mutta tosiaan enemmän tuota "pontevata toimintaa". Itselleni koskettavin ja liikuttavin kuvaus oli Gerardin ja hänen pikkupoikansa (josta hän ei tiennyt, että on hänen poikansa) keskustelu. Siinä oli taas yksi kerronnallinen vivahde-ero, joka täydensi kerronnan monipuolisuutta ja ulottuvuuksia.
Tulin hankkineeksi tämän vanhan korupainoksen ihan kansien takia, kun sain tosi tosi edullisesti, mutta en ehkä olisi hankkinut, jos olisin tiennyt minkälainen lukuponnistus tämä oli, ei vain sivumäärän takia. Toki tässä teoksessa on ansionsakin. Kerronnassa on yllättävää vaihtelua. Kertoja on kaikkitietävä kertoja, joka 1800-luvun näkökulmasta kertoo tarinaa. Jossain vaiheessa kertojaksi muodostuu teoksen päähenkilö Gerard, joka kirjoittaa ensin kirjeitä rakastetulleen Margareetalle ja vaihtaen kirjeet sitten päiväkirjaksi (tosin ero kirjeen ja päiväkirjan muodossa ei ole suurikaan). Aivan lopussa kerronta ei enää etene tapahtumittain ajassa, vaan historian näkökulmasta, historioitsijan kertomana nopeana yhteenvetona. Kerronnassa on aika ajoin paljon hyperbolaa, kuten kuvauksessa rikakiden pöydän tarjoiluista ja hieman minä pistäisin hyperbolaksi tämän sirkuskuvauksenkin:
Siellä oli myös opetettu karhu, joka seisoi päällään, käveli kahdella jalalla ja kumarsi hullunkurisella vakavuudella isännälleen; ja jänis, joka löi rumpua, ja kukko, joka ylenkatseellisena kävellä keikaili pienillä puujaloilla.
Minun on vaikea kuvitella kukkoa kävelemässä puujaloilla, vaikka paljon ja kummallista tähän maailmaan on ihmisten teoilla saatukin aikaiseksi. Jossain määrin teoksessa on myös jonkinasteista ironian sävyä, jossa todellisuuden rajat ja kerronnan tarkoitusperät hämärtyvät.
Teoksen päähenkilö, Gerard Eliason, on tergoulaisen Katariinan ja Eliaaksen kauppiasperheen tulevaisuuden ja vanhuudentoivo. Vanhemmat ovat halunneet pojastaan pappia ja laittaneet tämän sen mukaiseen koulutukseen. Katariinalla on vielä kotonaanmyös kaksi kunnotonta poikaa, joita äiti kuitenkin "hyysää", sekä rampa tytär, joka on hyvä ja hellä ja viisaskin. Vielä on yksi poika, Giles, kääpiö. (lyhytkasvuisuustekijöistä kun ei keskiajalla tiedetty mitään). Giles päätyy aikanaan hoviin viihdyttäjäksi.
Gerard on kuitenkin rakastunut kauniiseen Margareetaan, joka on lääkärin tytär. Juonikuvioon kuuluu myös kaupungin pormestari Ghysbrecht, joka on ahne ja jolla on salaisuus liittyen Margareetaan ja tämän isään. Ghysbrecht juonii Gerardin päänmenoksi ja tämä joutuu pakenemaan.
Teoksessa on taustalla kristinuskon historia eri jännitteineen. Gerardista tulee erinäisten vaiheiden jälkeen dominikaanimunkki, kun hänelle on uskoteltu kavalasti, että Margareeta on kuollut. Tämä julma juoni paljastuu hänelle, mutta voiko rakastavaiset enää saada toisiaan? Rakkautta, seikkailua, juonitteluja tähän perhe-keskeiseen tarinaan mahtuu. Kaikenlaista ehtii sattua ja tapahtua. Gerard saa niin ystäviä kuin vihamiehiä ja oman osansa juoruista ja pahoista puheista saa Margareetakin.
Kerronnan näkökulma vaihtelee vuoroin Gerardin, vuoroin Margareetan ja Gerardin vanhempien suunnassa. Tapahtumat sijoittuvat 1400-luvun Hollantiin, Saksaan, Ranskaan ja Italiaan. Mikä minua hieman tai aika paljonkin häiritsee on kaikki ne latinan- ja kreikankieliset tekstit aakkosratkaisuineen, joita ei ole kaikkia suomennettu tai selitetty auki. Kerrontaan liittyen mietin myös muuatta viittausta, sanaa, jäin miettimään.
"Hoviin saavuttuaan tuli Giles pian suureksi suosisiksi. Hänellä oli yksi suuri luontainen ominaisuus, joka antoi sähkötäräyksiä palatsille ...
Millloin sähkö keksittiin. Milloin sähköstä alettiin puhua? Tämä kerronnallinen aika-aspekti on tässä teoksessa erikoinen. Se ei kulje vain keski-ajassa vaan kertojan ajassa. Näkökulmaa tuo myös lukijan aika, joka taas on eri kuin kirjailijan aika ja pistää pohtimaan, onko tämä uskottavaa ajankuvaa. Kertojalla, onko hän kirjailija itse, jääköön pohdittavaksi, on omat syynsä tämän tarinan esille tuomiselle. Se, mikä hänelle on vaikuttimena, on katolisen kirkon perinne pappien naimattomuudesta, jota hän pitää ... no jääköön sanomatta.
Luostari ja kotiliesi on klassikko, joka on ilmestynyt myös nuorille suunnattuna lyhennettynä teoksena WSOY:n jousi-sarjassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti