James Oliver Curwood: Vaaran polulla!

James Oliver Curwood

Vaaran polulla 

Alkuteos: The Danger Trail

Suomentanut Eero Alpi

Karisto, 1942

211 s. 

Aloitus: Howland tunsi ehkä ensimmäisen kerran elämässään haaveellisuutta; hänessä hehkui halu saada kokea jotakin outoa, uutta ja haaveellista. Kylmällä napaseudun taivaalla kimaltelivat miljoonat tähdet kultaisten, mutta jäisten silmien tavoin. Hänen takanaan pujotteli erämaan halki jään peittämä Saskatchewan kuin valkoinen lanka, ja puolen peninkulman päässä näkyivät Prince Albertin, sivistyksen viimeisen etuvartion valot. 

Päähenkilö Jack Howland on ammatiltaan insinööri, 31-vuotias. Hän on kotoisin Yhdysvaltain Illinoisista, pieneltä farmilta, josta on lähtenyt "takomaan omaa kohtaloan". Hän oli myynyt sanomalehtiä, päässyt juoksupojaksi erääseen insinööritoimistoon ja kunnianhimo oli herännyt ja se kasvoi kasvamistaan, kunnes eräänä päivänä hän sai tehtävän, josta hän oli haaveillut kaikki oppivuotensa.

Howland, me olemme päättäneet uskoa  teillw Hudson-lahden rautatien rakentamisen. --- --- Teidän täytyy rakentaa raiteet kolmetuhatta peninkulmaa käsittävän, Pohjois-Amerikan karuimman seudun halki, ja tästä alkaen olkoon  teidän tunnuslauseenne: "Menestyä tai menehtyä". Voitte ilmoittautua Le Pasiin ...

Tarina alkaa Saskatchewanin Prince Albertista ja vanhasta Windsor-hotellista, jossa hän ensimmäisen kerran kohtaa Jean Crosset -nimisen miehen, joka on puoliksi ranskalainen, puoliksi cree-intiaani.

Hän seurasi katseellaan pohjolan miehen siroa vartaloa, joka liikkui kauniisti ja notkeasti kuin metsän villipedon... 

Mainittakoon, että myöhemmin mainittua, kyseisen henkilön liikkumistyyliä,  sipsuttelua  hieman ihmettelen. Minun on hyvin vaikea kuvitella, että mies, erämaan kesytön kulkija s i p s u t t e l i s i.  Kiinnitin huomiota myös sikarinpoltteluun, mitä pidin hieman epäuskottavana piirteenä, enkä kyllä itse paljonkaan sytyttelisi tulitikkuja dynamiitin lähellä.

Toinen henkilö, johon Howland 'törmää' on mykkä Meleese. Nuori ja kaunis nainen, johon Howland kohtalokseen rakastuu. 

Meleese on esiintynyt mykkänä, mutta se osoittautuu valheelliseksi. Howland joutuu hyökkäyksen kohteeksi, mutta selviää siitä Croissetin avustuksella, joka on seurannut Howlandia. 

Howlandin matka jatkuu rautatietyömaalle Wekuskoon, jossa aiemmin toimineet Gregson ja Thorne -nimiset miehet eivät halunneet enää työskennellä toimessaan. Heitä on kohdanneet erinäiset onnettomuudet. Ja onnettomuuksiin joutuu Howlandkin, tai sanotaan, että erittäin kiperiin tilanteisiin, joihin vain kirjailijan mielikuvitus voi miehen viedä.

Croissetin ja Howlandin, samoin kuin Howlandin ja Meleesen suhteet ovat ristiriitaisia. Välillä kumpikin tahoillaan haluaa auttaa Howlandia, välillä he toimivat miehen pään menoksi. Croisset sanoo välillä suoraan Howlandille, että tämä ansaitsisi kuolla, hän tappaa tämän, mutta ei sitten kuitenkaan tapa. Kuka ja mikä on lopulta kaiken takana? Loppukohtaus käydään suljetussa majassa, johon Howland on suljettu ja jossa tämä odottaa milloin häneen, seinissä olevista ampuma-aukoista iskeytyy luoti. Kello käy vääjäämättömästi ...

Tämä ei ehkä ole parhainta Curwoodia. Mutta onhan tämä jännittävä, erämaahenkinen kostotarina, jossa selvitetään omankäden oikeudella niin menneisyyden rikoksia kuin rakkauden solmuja.

---

Halki Kanadan  -lukuhaasteeni: Tarinassa liikutaan Saskatchewanin ja Manitoban maisemissa

Mitä muuta:

Teos on ilmestynyt myös nimellä Jack Howlandin seikkailut. Kuvakaappaus Antikvaari.fin sivuilta. Tässä vanhassa painoksessa on todella upea kansikuvitus. Olisi kiva tietää tekijä. 

Sekä WSOY:n Riksin sarjassa nimellä Kuolemanmajan salaisuus, mikä onkin aika osuva nimisuomennos teokselle. Suomentaja onkin eri kuin aiemmin ilmestyneessä. Kuvakaappaus antikvariaatti.net

Teoksen on lukenut nimellä Kuolemanmajan salaisuus Jokke, jonka mielestä "kirjan tenho perustuu erämaan kuvaukseen ja salaperäisyyteen."

Triviaa:

Curwoodin teos ilmestyi alkujaan 1910. Siitä on tehty mykkäajan elokuva vuonna 1917. Teoksen taustalla on rautatien rakentaminen Hudsonin lahdelle, joka valmistui 1929 (I maailmansota keskeytti hankkeen, joka oli alkanut jo 1910 tai hieman aiemmin). Rata yhdistää The Pas'n (Curwoodin kirjassa Le Pas) Churchiliin Hudsonin lahdella. 

Einar Odd Mortensen: Turkiskauppiaana intiaanireservaatissa!

Einar Odd Mortensen

Turkiskauppiaana intiaanireservaatissa

Alkuteos: Mitt liv blant Nord-Kanadas Indianere 1925-1928 

Suomentanut Marja-Liisa Tolvanen 

148 s.

Takansi: Eräänä talvisena päivänä vuonna 1925 norjalainen kaupunkilaisnuorukainen pakkaa kapsäkkinsä ja lähtee kaukokaipuunsa ajamana kohti Pohjois-Kanadan tiettömiä erämaita. Einar Odd Mortensen päättyy turkiskauppiaaksi intiaanireservaattiin, jossa hänen on opittava elämään täysin erilaisten ihmisten parissa ja karun luonnon armoilla.

Turkiskauppiaana intiaanireservaatissa on Einar Odd Mortensenin omaelämänkerrallinen kuvaus hänen kokemuksistaan turkiskauppiaana ja -metsästäjänä Pohjois-Kanadan tundralla 1920-luvulla.  Kirjassa on kirjailijan jälkipolvien  johdanto, esipuhe ja jälkikirjoitus Einar Odd Mortensenista, teoksen taustoista ja hänen myöhemmistä vaiheistaan. Turkiskauppiaana intiaanireservaatissa on keskeneräinen käsikirjoitus,

Suomentaja kuvaa alkusanoissaan Turkiskauppiaan kirjoitustyyliä liikemiesmäisen asiallisesta terävän havainnollisen vaihelevaksi, jossa "sydämellinen ja poikamainen huumorintajua ja myötätunto" sävyttävät "luonnonihailijan ja esteetikon maalailevan runollisiakuvauksia".  Lisäksi suomentaja vakuuttaa, että Einarissa "ei ole tippaakaan rasistia", vaikka hän käyttääkin "nykyaikana kielletyiksi katsottavia sanoja" 

Hmm. Ehkä näin. Einari on kuitenkin länsimaisen kulttuurin edustaja, joka on kaivannut pois "länsimaisesta elämänrytmistä". Mortensen on saanut intiaaneista romanttisen sankarikuvan lähinnä poikakirjojen  (Fenimore Cooper) perusteella, ja tämä kuva kyllä nopeasti murenee, hänen tehdessä tuttavuutta Cree-alkuperäiskansan kanssa ja eläessään heidän keskuudessaan.

Väki, jonka keskuudessa liikun, kuuluu Cree-intiaaneihin. Jos antaisin kuvauksen heistä vielä erikseen sen lisäksi, mitä muissa yhteyksissä tämän kirjan sivuilla kerrotaan, tulisi siitä sekoitus hyvää ja pahaa sellaisena kuin minä heidät näen. --- Mutta ymmärrän hyvin, että kuvaukseni esittelevät vain yhden mittapuun ja yhden hyvyin subjektiivisen näkemyksen. 

Mortensen itse myöntää "olevansa maasta, jossa hän voi nauttia hyvinvointiyhteiskunnan etuja", ja kuinka hänen silmänsä sen vuoksi "antavat yksipuolisen ja ulkonaisen, pintapuolisen kuvan".  

En mene sanomaan, etteikö kuvaus Cree-kansan köyhyydestä ja oloista olisi totta.  Mutta se, miksi alkuperäiskansan elämä on sellaista kuin on jää ruotimatta. Mortensen ei paneudu niinkään menneisyyteen, kuin kuvaa olevaa hetkeä.  No, kyllähän Mortensen tuo esiin sen, että valkoiset ovat vieneet intiaanien maat ja "maksavat näille siitä, että nämä ovat luopuneet oikeuksistaan". 

Ja vaikka hän ei suoraan politisoikaan olojen kurjuudesta, syistä ja seurauksista, Einar Odd Mortensenin kuvauksessa tulee rivien välissä hyvin esiin se riisto, mitä alkuperäiskansat ovat kohdanneet, ja jollakin tasolla Mortensen on itse osa tätä riistoa turkiskaupan pitäjänä, jossa turkikset vaihtuvat tavaraan suhteessa, joka ei ehkä ole ihan tasapuolinen, vaikka intiaaneillakin olisi yrityksensä ja keinonsa. 

Jos tämä alkuperäiskansojen tilannekuvaus onkin raakaa ja pöyristyttävää, jota en ihan nikottelematta niele – ja minulla heräsikin halu hieman tutkia kyseisen kansan historiaa saadakseni paremman käsityksen tämän kansan oloista ja elosta – niin tämä oli kuitenkin kiintoisa kuvaus elämästä Pohjois-Kanadan tundralla. Luontokuvaus on upeaa ja hytisyttävää. Sitä vain ihmettelen, kuinka ihmeessä ihminen voi selvitä kantavalle pohjalle, jos hän joutuu rämpimään polvia myöten upottavassa suoliejussa? 

Kirjallisuusviitteet:

James Fenimore Cooperin intiaaniromaanien ohella teoksessa viitataan Helge Ingstadin romaaniin elämästä turkismetsästäjänä. Mielessä vilahti muistikuva, että enkös minä olekin lukenut yhden Ingstadin romaanin ja kyllä: Kultamaan Bill on tullut luettua ja voisipa sen lukea uudelleenkin, jos jostain uudelleen käsiinsä saisi.  Kirja, johon tässä kuitenkin viitataan on Helge Ingstadin Turkismetsästäjänä Pohjois-Kanadan intiaanien parissa ja olisi kyllä kiintoisaa lukea se ihan vertailun vuoksi. Mortensenin teoksen taustoituksessa tuodaan esille, että Ingstadin teos olisi ollut ehkä syynä, miksi Mortensenin käsikirjoitus on jäänyt kesken.

Tällä mukana: 

Vaarakirjastojen LUONTOA  -lukuhaaste 2026 kohta: Äärisäätila

Matkasin myös omassa Halki Kanadan -lukuhaasteessa Manitobaan (provinssi) 

Muualla mainittua:

Kaarlon kirjablogi: Tönköhkö suomennos, mutta mielenkiintoinen sisältö kompensoi huonoja sanavalintoja.