27 heinäkuuta 2019

Rony Smolar: Elämäni kahdeksas päivä! Mayer Franckin selviytymistarina.






Rony Smolar
Elämäni kahdeksas päivä
Mayer Franckin selviytymistarina
Aikamedia, 2018
187 s.



"Minä, Mayer Franck, olen kulkenut helvetin portista ja nähnyt irti pääseen hulluuden. Olen kohdannut kauhutekohin kyenneitä ihmishahmoisia hirviöitä, kun ihminen oli muuttunut ihmiselle saalistavaksi sudeksi." 

Näin avaa Mayer Franck tarinansa lähtökohdan lukijalle. Mayer Franckin, puolalaisen juutalaispojan tarinan ohella kulkee Rony Smolarin historiallinen katsaus ja taustoitus niin juutalaisten historiaan kuin natsiaikaan ja keskitysleireihin. Mayer Franck eli pitkään suljetussa puolalaisessa getossa, kunnes joutui kuljetetuksi Aushwitchiin. Sodan syttyessä 1939 hän oli 11-vuotias. 

Typografisesti Mayer Franckin kerronta (ja eräät muut lähdeviittaukset) on painettu erilaisella fontilla kuin Smolarin teksti. Kirjan lopussa on luettelo lähdekirjallisuudesta.

Teos on samanaikaisesti tietokirja ja muistelma/todistajanlausunto. Mikä minua eniten puhuttaa on suomalaisten osuus ja merkitys tuon ajan tilanteeseen.Esim. Elina Suomisen teos  Kuolemanlaiva S/S Hohenhörn: Juutalaispakolaisten kohtalo Suomessa. Teos kiinnostaisi, vaikka sanotaan ja luulen sen olevan tottakin, että tieto lisää tuskaa. Tuska voi olla myös estämässä tämänkaltaisen tilanteen toistumisen. Joskus mietin, miten minä olisin toiminut tuolloin, tuollaisissa oloissa?

--

Kirjojen kuisketta -blogin Anneli on myös lukenut ja kirjoittanut teoksesta.

--
Kirjankansibingo kohta unenomainen. Tämä kansi edustaa lähinnä painajaisunta. BINGO!

2 kommenttia:

  1. Keväällä tämä kirja oli minullakin lainassa, mutta aina ei vain jaksa lukea keskitysleireistä, joten se jäi sillä kertaa... Joskus myöhemmin aion kyllä yrittää uudestaan. Ohut kirjahan tämä on, joten sen lukee varmaan nopeasti sitten kun vain tulee sille tuulelle.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, että nostit tämän kirjan esiin. Sekä Roni Smolar että Mayer Franck kiinnostavat minua. Kävin juuri varaamassa kirjan.

    VastaaPoista

Älä roskaa!