Ursa Aspegren: Oikeita ja vääriä ämmiä!

Ursa Aspegren
Oikeita ja vääriä ämmiä
Karisto, 1956
174 s.
Kansikuva: Vappu Metsälä

Oikeita ja vääriä ämmiä on rennon hauskasti kertomus Kukkelinkylän elämänmenosta, jonka tyttönelikko pistää mullin mallin ja vipinään. Ursa Aspegrenin kerronta on tyyliltään aivan omaa laatuaan. Siinä on pirteyttä ja omintakeisuutta, kuten osoittaa jo henkilöhahmojen nimet: Iisu Ripikka, Ippa Larunen, Eeku-Mimmukka Rännäri ja Hikkuli Pärrälä. 

"Mitä? Ettäkö hassua nimiä - ? Niin no, vähän hassujahan ne lienevät. Mutta kas, kun tytötkin olivat hieman hassuja. Ei, ei toki paljon, ihan pikkuisen vain. Juuri niin pikkuisen kuin pikkuisen hassujen pikkukylien pikkkutytöt tapaavat olla."

Erään kerran koulumatkalla tyttöjen päähän pälkähtää tuuma. Nyt ei puhuttaisi sanaakaan Yliymmälän mutkasta koulun portille, paitsi naks. Mutta kuinka käykään, Hikkuli on tyttö, jolta puhetta syntyy ja kun hän huomaa, että nyt tuli puhetta kuin turkinhihasta vaikka ei olisi saanut  sanoa kuin naks, niin kun kylän diakoni tulee tyttöjä vastaan ja kysyy paljonko kello on, niin Hikkuli säikähdyksissään sanoo Naks ja Diakoni tulkitsee sen,että kaks ja pinkoo pyörällään vinhaa vauhtia eteenpäin. Siitä tulee juttua, joka johtaa kadonneeseen taatelipurkkiin, kadonneesseen saappaaseen ja lopulta syytöksiin siitä, kuka on pääsiäisenä sitonut lehmien häntään kirjavat nauhat. No, kaikki ei tietnkään johdu edellisistä, mutta tyttöjen elämän tapahtumat pistävät varpeilleen ja kylän emännät liikkeelle.

Hilpeätä, lystikästä ja vähän vakavaakin mukavasti kerrottuna.

Tietokilpakysymys?

Mitä tarkoittaa, kun mennään heikkihasua? Minulla meni hetki oivaltaa asia. Pieni ajankuva, joka ei ehkä avaudu ihan nykynuorelle, ellei ole tosi kiinnostunut suomen talviurheilun historiasta. Sanamääritelmä kuvastaa hyvin Aspegrenin idearikasta kieltä, enkä edellä sanotusta huolimatta pidä tätä liian vanhanaikaisena kertomuksena nykynuorillekaan lukijoille.