Elsa Carlsson: Vanha rakas koti

Elsa Carlsson

Vanha rakas koti

Alkuperäisteos: De sju syskonen på Lunde

WSOY, 1943

137 + 1 s.

Kansikuvitus: Tapsa

Neljä nuorinta lasta oli kokoontunut pelokkaaksi ryhmäksi eteiseen talonkonttorin ulkopuolelle, jossa äidillä ja kultanappisella "poliisilla" oli pitkä keskustelu. He olivat vuorotellen kurkistaneet avaimenreiästä, ja Birgitta oli kuullut vieraan mainitsevan sanan "vararikko". Saara ei tiennyt, mitä se merkitsi, mutta Birgitta oli kuiskannut hänelle, että se tuhma poliisi tahtoi ottaa heiltä Lehtoilan. Saara ei voinut ymmärtää kuinka hän kykenisi viemään mukanaan koko kartanon taloineen, puineen, aitoineen, kaikkineen. Mutta hänen kurkkuaan kuristin kuitenkin.

Saara on sisarussarjan nuorimmainen ja se, mitä seurasi siitä, että poliisit ja pankkivirkailijat sekoitetaan onkin sitten tarina erikseen. Huumorilla kerrottu Vanha rakas koti sisältää näiden "seitsemän sisarusta Lundesta" , pieniä arkipäivän toilailuja ja tekemisiä niin koti- kuin koulumaailmassa.  Ajallisesti teos kuvaa 1890-luvun elämää Ruotsin Länsi-Göötanmaalla ja Taalainmaalla Sisarusten koti Lehtoila on velkainen vanha kartano, jota  Äiti, joka on leski, yrittää parhaansa mukaan saada velattomaksi. Myös vaari kuuluu perheeseen.

Lapset ovat vanhimmasta nuorimpaan: Tor 16, Birger 14, Elisabet 13, Sven 12, Birgitta 10, Margit 9 ja hännänhuippuna  Saara, 7-vuotias, jota "kaavinkakuksi" mainitaan. 

Vanha rakas koti kertoo ajasta menneestä. Eletään agraarikulttuurin aikaa. Vaikka teos onkin vanha ja elämänmeno näistä ajoista paljon muuttunut, on tässä teoksessa paljonkin sanottavaa nykyajalle.

Lapset ovat hyödyksi, ja nuoremmat perivät vanhempien vaatteet. Työ kasvattaa heitä, ja he kasvattavat toisiaan. Sisaruskasvatus on parasta maailmassa. Sisarukset rakastavat toisiaan, mutta he ovat kyllin häikäilemättömiä hioakseen toisistaan kaikkinaisen joutavuuden. On sääli ainoata lasta. Sitä hemmotellaan melkein aina, ja harvoin siitä sittenkään tulee oikein onnellista.

Toisaalta teos tuo esiin myös ajankuvan koulutukseen. Perheen vaari ei oikein innostu kouluista, varsinkaan tyttölasten kohdalla. Saara on päässyt tyttökouluun ja innostunut kasvien keräämisestä ja kuivaamisesta. Vaari valittelee kalliita papereita ja  tuhahtelee.

Nuohan ovat varsanjalkoja, näemmä, pahinta rikkaruohoa, mitä pelloilla kasvaa. Nyt minun mielestäni hassutukset menevät liian pitkälle. - Silloinhan on hyvä, kun minä vedän rikkaruohot juurineen pois, uskalsi Saara väittää vastaan ja silitti halveksittuja leskenlehden taimiaan. Hän oli aina rakastanut noita keltaisia, pieniä aurinkoja, jotka uskaltautuivt kevättalven kylmyyteen ennen lumen sulamistakin.

Tämä kuvaus hieman mietityttää. En ole koskaan nähnyt leskenlehtiä niin laajoina esiintyminä, että ne peltoja valtaisivat. Toisaalta tässä ei varmaan tarkoiteta voikukkiakaan. Täytyi ihan tarkistaa tietoaan leskenlehdistä ja kyllähän ne voivat olla haitaksi myöhemmin kasvuaikaan, kun lehdet kasvavat vasta kukkien kuihduttua. 

No, äiti on toista mieltä kuin vaari ja haluaa lasten käyvän koulua. Hän haluaa ensin Svenistä pappia, mutta tämän latinanopinnot takkuavat eikä poika selviä tutkinnosta vaan lähtee töihin, joista joutuu kuitenkin "häntä koipien välissä" palaamaan kotiin. Hän on kuitenkin, "voittanut äitinsä", joka sopii koulun kanssa, että poika voi syksyllä siirtyä latinaluokan sijalta reaaliluokalle. Ehkä pojasta voisi tulla insinööri. Ainakin opettaja sanoo, että pojalla on "luvut sormenpäissä", vaikka hän ei olekaan matematiikassa yhtä hyvä, kuin veljensä Birger.

Ei tämä yhtään hassumpi teos ole ja ehkä tämän lukisi toiseenkin kertaan, vaikka määrittelinkin tämän keskinkertaiseksi tarinaksi. Teoksesta puuttuu yhtenäisyys ja juoni. Tapahtumat ovat hieman irrallisia toisistaan. Lyhyinä tapahtumakuvauksina kerronnassa on kuitenkin sujuvuutta eikä nämä mitään "kuivakkaita kannikoitakaan" ole. Hyvinkin elävää elämää, hyväntahtoista sellaista, vaikka toisenlaisiakin piirteitä esiintyy, kuten "puolueellinen opettaja". 

Mitä vielä voisin mainita on viittaukset Topeliuksen Lukemisia lapsille -teoksiin ja Runebergin runoihin. Mitään kovin suomalaistamista en tässä kuitenkaan havaitse.

Aloitin tämän lukemisen jo viime vuoden puolella, koska sain tämän kuitenkin loppun vasta nyt, niin aloitan tällä tämän vuoden haasteurakan ja poimin Helmet 2025 -lukuhaaste kohdan 44. Kirjassa hoidetaan ihmistä (Suomen Sairaanhoitajat 100 vuotta). 

Mainittakoon, että lapsista Elisabet unelmoi sairaanhoitajan urasta ja hän hoitaakin nuorempaa veljeään Sveniä, joka sairastuu ja joutuu sairaalaan, jossa muuan tohtori pitää huolen, että Elisabetkin saa levättyä. Kun Elisabet myöhemmin menee kotiopettajaksi hankkiakseen rahoja "akordiin" käki kukkuu kolmekymmentäkaksi  kertaa, mikä tarkoittaisi, että kestää niin monta vuotta, ennenkuin tyttö menee naimisiin, mutta ei hän lopulta jaksa odottaa niin kauan, eikä Emilkään - lääkäri.