Aage Krarup Nielsen
Valaiden ja pingviinien parissa
Alkuteos: En Hvalfangerfærd: Gennem Troperne til Sydishavet (1921)
Suomentanut Eino Voionmaa
WSOY, 1923
169 + 2 s.
On aikoja sitten totuttu pitämään surullisena, mutta kieltämättömänä totuutena, että se romantiikka ja seikkailuloisto, joka ennen vanhaan liittyi merimieselämään, on meidän päivinämme miltei kokonaan kadonnut.
Olipa aloitus. Se sai minut hieman hymyilemään, koska toi mieleeni erään toisen, hyvin erilaisen teoksen aloituslauseen. Nimittäin Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo teoksen aloituksen. Lieneeköhän tämä kuitenkin vain sattumaa, vai olisiko sittenkin tarkoitukellista, mene ja tiedä. Aloituksen viittaus romantiikkaan on kuitenkin kaukana tästä teoksesta, joskin on hyvinkin esillä tuossa toisessa teoksessa.
Aage Krarup Nielsen on tanskalainen lääkäri, joka pestautuu norjalaiselle valaanpyyntialukselle, Tässä teoksessa hän kuvaa matkaansa, joka suuntautuu eteläiselle jäämerelle, Etelä-Shetlantiin. Matkan varrella koetaan hiililakon alkaminen Cardifin satamassa (Englanti) , tavataan maanmiehiä Senegalissa ja koetaan Rio De Janeiron kuumat yöt, ennen kuin suunnataan kohti napajäitä.
Ajallisesti eletään 1920-lukua tai niillä main. Kerronta on värikästä, merimiestyyliin hieman liioittelevaa, en tiedä kaikesta, uskoako vai eikö. Kaiketi tämä kuitenkin on enemmän faktaa kuin fiktiota. Matkakuvauksena toki mielenkiintoinen ja silmiä avaava, puhumattakaan kuvista, joita tarinan lomaan on liitetty. Alkulukujen rasistinen sävy, jolla kirjailija kuvaa eräitä "tyyppejä" ei ole kuitenkaan mitään huvittavaa eikä hauskaa luettavaa.
Tämä tarina piirtää kyllä karun kuvan valaanpyynnistä. Valaista käytetään hyväksi vain saatu öljy, liha ja luut jää käyttämättä. Mikä kuitenkin luo tulevaisuuden uskoa valaskannan lisääntymiseen on lopputulema, mikä valaanpyytäjiä odottaa heidän useiden kuukausien matkansa jälkeen. Valaanöljyn hinta on romahtanut. Valaanpyynti ei enää olekaan kannattavaa.
Kuljettuamme pitkän matkaa syvässä, irtaimessa lumessa ja pingviinien suuren kaupungin aikaa häivyttyä näkymättömiin, tapaamme lumen keskestä kohoavan pienen kallion suojassa yksinäisen pingviinin, joka istuu majesteetillisen levollisena kuin kivi ilta-auringon paistaessa kiiltävänmustaan selkään --- --- se on vaeltanut pois pingviinikansa lukemattomista, lörpöttelevistä joukoista --- --- rauhaan ja hiljaisuuteen --- ---- Ihmisten joukossa on kaikkina aikoina ollut maailmaanväsyneitä sieluja, jotka ovat etsineet yksinäisyyttä --- --- Mutta yksinäisin kaikista yksinäisistä sieluista maan päällä, jotka ovat paenneet elämän melua, on kuitenkin tuo yksinäinen pingviini, jonka tapasimme sinä iltana kaukana autiolla, äärettömällä lumiaavikolla. Se ei ollut mikä tahansa satunnainen lintu niinkuin tuhannet muut. Se istui siinä kaiken maailmaavierovan mietiskelyn tunnuskuvana. Yksinäinen sydän, joka tykytti hiljaista tykytystään keskellä napamaan ääretöntö, masentavaa orpoutta.
Maailmanvalloitus kirjallisesti: etelämanner
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti