Helmiriitta Setälä: Juhanalan työtyttö!

 

 

 

Helmiriitta Setälä

Juhanlan työtyttö 

Otava, 1944

112 s.

On vuosi 1942. Tämän teoksen päähenkilö ja minä-kertoja, Eeva,  matkaa junassa kohti Karjalaa. "Sellkä on väsynyt, ja silmäni ovat kipeitä lukemisesta; romaani on vaipunut polvelleni. Ilma on kuni veitsellä leikattavaa, sillä vaunu on viimeistä pakettihyllyä myöten pakattu täyteen torkkuvia sotilaita ja lottia."

Eeva on aiemmin ollut lottakanttiinissa, Hojolassa. Hojo tarkoittaa vesilitkun ja korvikkeen sekoitusta. Eeva on ylioppilas, lotta, mutta kaipaa jotain "tavanomaisuudesta" poikkeavaa ja on ilmoittautunut puolen vuoden työleirille, jota hän kutsuu "naiselliseksi asevelvollisuudeksi". Hmm. Hieman mietin, miksi hän pitää tätä työleiriä hohdokkaampana ja rankempana kuin lottatyön? Katsottiinko lottatyö jotenkin vähemmän arvokkaaksi, sivistyneistön hommaksi ja työpalvelu sitten "kansanomaisemmaksi"?

Teos on kirjoitettu päiväkirjamuotoon. Tapahtumat ovat täynnä arkista työtä lastenhoidosta lattianpesuun ja siinä sivussa käydään luennoilla oppimassa uusia käytännöllisiä asioita. Teos on sota-ajan tyttökirjallisuutta, sodasta ei kuitenkaan juurikaan puhuta. Ajankuva kuitenkin nousee hyvin esille arkisessa työssä.

 

Minulle iski taas lukuväärinymmärrys, kun edellisessä kappalessa kerrottiin lehmistä ja niiden 39 harjausvaiheesta ja sitten jatketiin seuraavassa luvussa, kuinka "Ossi on tottunut siihen, että hänelle täytyy hyräillä, jotta hiukankin viihtyisi". Luulin, että jokin lehmistä oli Ossi-niminen, mutta Ossi olikin talon pikkupoika.

Kummmastusta aiheuttaa myös, kun Eeva kirjoittaa, kuinka "kun ihminen on nuori, on hänellä tunteita aivan liikaa. Niin, ihan kaksi kiloa." En oikein ymmärrä, voiko tunteita olla kilottain!? Enkä oikein osaa yhdistää kiloja edellä kuvattuihin sini- tai valkovuokkoihinkaan. Painaisikohan Saima Harmajan runoteos kahta kiloa? Tuskin tuona aikana. Eikö ne olleet aika ohkaisia ne julkaisut silloin, kun ei vielä ollut koosteita kaikista teoksista. Aika erikoinen kohta siis muuten humoristisella otteella kirjoitetussa teoksessa, joka etenee viikko viikolta, maanantaista sunnuntaihin ilman päiväyksiä.

Mietin, onko tämä ihan autenttinen päiväkirja, vai todellisuuteen nojaavaa fiktiota. Teoksessa mainitaan kuinka "sielua palelee", kun kesäkuussa on satanut lunta. Olisi ollut hauska löytää jokin linkki kyseisen vuoden sääoloihin, mutta enpä löytänyt. Itse kyllä muista vuoden nuoruudestani, kahdeksankymmentäluvulta, jolloin kesäkuussa satoi lunta, joten eihän se mahdotonta ole.

 

Mainittakoon, että tarinaa elävöittää Helmiriitta Setälän oma mustavalkoinen kuvitus. Mietin, onko kansikuva myös hänen, sillä signeeraus e-k on erilainen, kuin sisäsivujen kuvituksen. Kansikuva on kuitenkin  hauska ja henkii hyvin teoksen luonnetta ja kerrontaa.

Helmiriitta Setälä on Salme Setälän tytär, joten tämä on toinen Helmet 2022 -lukuhaasteen kohtaan 47. - 48 lukemani teos.