Serdar Özkan
Kadonnut Ruusu
Alkuteos: The Missing Rose
Suomentanut Päivi Paju
Minerva, 2008
191 s
"Vaikka uskoisi, että ruusut laulavat, ei sen perusteella vielä voi tietää, mitä laulua ne laulavat. On vain kaksi tapaa tietää, mikä laulu on kyseessä. Joko kuulet sen itse tai saat sen selville sellaiselta, joka kuulee. On kuitenkin paljon parempi, jos sen kuulee itse. Ruusuilla on jumalainen ääni. Ne väetävät sinut ulos kuorestasi, vievät sinut omaan maailmaansa ja tuovat sinut takaisin ruusuntuoksulla kyllästtettynä. Se tuoksu ei ole silloin enää peräisin ruusuista vaan sinusta itsestäsi, sillä lopultakin ymmärrät, mitä tarkoittaa olla vastuussa ruusustasi."
Olla vastuussa ruususta on tuttu termi Antoine de Saint-Exupéryn Pikku Prinssi -teoksesta. Kyseinen teos onkin vahvana taustavaikuttajana tässä erikoislaatuisessa teoksessa, jonka teemana ja punaisena lankana on aidon minän, se on oman itsensä löytäminen. Päähenkilö Diana on rikas, kaunis ja efesolaisen esikuvansa mukaisesti häntä kutsutaan Jumalattareksi. Dianan äiti kuolee ja jättää tälle tiedon kaksoissisaresta Mariasta, jonka isä on vienyt mukanaan 1-vuotiaana. Diana lähtee etsimään sisartaan ja oppiakseen sisarensa tavoin kuulemaan ruusujen äänen. Hän matkaa San Franciskosta Turkkiin Topkap-palatsille etsimään ruusutarhaa.
En tiedä oikein, mitä tästä teoksesta ajattelisin. Tässä on paljon symboliikkaa niin kristillisestä kuin antiikin filosofisesta perinteestä, turkkilaista mystiikkaa puhumattakaan tuosta Pikku Prinssi -teoksesta. Tämä oli liian vaikeatajuinen.Toisaalta ymmärrän teoksen ajatuksen siitä, että meissä on kaksi puolta, hyvä ja paha. Tässä teoksessa niitä luonnehtii muinaisen Efeson Artemis eli Diana, metsästyksen jumala ja kristillisyyteen liittyvä Neitsyt Marian hahmo.
Tämä ei silti ole puhtaasti uskonnollinen teos symboliikastaan huolimatta, tämä on minusta sillisalaatti, jonka maku ainakaan minun mielessäni ei maistu puhtaana. Liikaa epäselvyyksiä ja koukeroita kerronnassa, jotta pitäisin tätä ainutlaatuisen upeana teoksena. Ja minua kipristeli, kun prologisssa kirjoitetaan, että Paavali Efesossa saarnasi Neitsyt Mariasta, mikä kyllä oli teoksen juonekuljetuksen kannalta merkityksellistä, mutta ei aitoa ja todellista Raamatun mukaan, ja on jotenkin ristiriitaista, kun aitous oli kuitenkin merkittävässä roolissa. Mutta kuten sanoin, symboliikastaan huolimatta tämä ei ole niinkään uskonnollinen kuin filosofinen teos. Enkä halua tästä postauksesta mitään uskonnollista paatosta tehdä.
Teoksen kansi on todella kaunis ja kiinnitti huomioni, samoin kuin kirjailijan nimi. Tällä sain poimittua Helmet 2022 -lukuhaasteen kohdan 24: Kirjan on kirjoitanut Lähi-Idästä kotoisin oleva kirjailja. Serdar Özkan on syntynyt Turkissa.
Kiva kun bloggasit nyt tästä. Jäin viimeksi niin uteliaaksi tästä kirjasta ja kirjailijasta. Nytpä sain vähän tietoa. Turkki kyllä kiinnostaa, eikä teos ole kovin paksukaan, mutta kuulostaa tosiaan kovin koukeroiselta. Teoriassa jännä idea, mutta voi olla hämärää juttua. Mariasta puhutaan kyllä muistaakseni Koraanissakin (kuten yhdestä sun toisesta Raamatun henkilöstä), mutta Paavalista ei kai sentään? Kansi on kyllä kaunis!
VastaaPoistaTai siis enhän minä tiedä, onko tässä mukana mitään islamilaisia vaikutteita. Joka tapauksessa tuo alun ote kirjasta on myös todella kaunis! Pikku prinssi tulee tosiaan ruususta mieleen.
PoistaIhan lopussa on ote suufilaisuudesta. Tämä on tosiaan erikoinen yhdistelmä filosofiaa.
PoistaMinua alkoi kyllä kiinnostaa! Filosofia kiinnostaa erityisesti mutta myös ihmisten erilaiset uskomukset.
VastaaPoistaTämä voisi kyllä olla sinun teos!
Poista