Wa-Sha-Quon-Asin (Harmaapöllö): Erämaan pyhiinvaeltajat!

Wa-Sha-Quon-Asi (Harmaapöllö)
Erämaan pyhiinvaeltajat
Alkuteos: Pilgrim of Wild
Suomentanut Kaija Kauppi
Otava, 1973
264 s.






Touladi

Tieni kutsuu, houkuttaa
   länteen, itäään, pohjaa päin;
moni tie vie kodin suuntaan,
   minun tieni eteenpäin.
            Taakse jää vain harmautta,
                 kuljen yhä matkaa lisää
             Etsiessäin kauneutta
                 Luojan multa kätkemää.

                                      - John Masefield
                                        Suom. Kaija Kauppi

Eräänmaan pyhiinvaeltajat kertoo puoliverisestä Wa-Sha-Quon-Asinista, eli Harmaapöllöstä, jonka sukujuuret ainakin puoliksi juontavat Skotlantiin, mutta joka samaistuu enemmän intiaaneihin, kuin valkoisiin juuriinsa, sekä hänen puolisostaan Anahareosta, joka on täysiverinen irokeesi. Tapahtumat sijoittunevat jonnekin 1930-luvun tietämille, jos osaan yhtään arvioida. 

Pariskunta lähtee etsimään metsästysmaita ja löytää kaksi orpoa majavanpoikasta. Anahareon naisenvaistot heräävät ja he ottavat majavat suojateikseen. Harmaapöllö päättää lopettaa majavanmetsästyksen täysin.

Erämaan pyhiinvaeltajat kertoo siitä, miten Harmaapöllöstä tulee majavien suojelija. Majavien, jotka on miltei tyystin hävinneet Ontariosta. Syynä metsänhakkuut.

Kerronta on välillä hyvin suorasanaista, arkista ja teoreettista, välillä hyvinkin runollista. Kaikessa kuvastuu kaipaus vapauteen.

Kahden orvon majavanpoikasen kohtalo on kadota erämaihin,

Ja Anahareo laihtui ja tuli kalpeaksi ja kuoppaposkiseksi; hänen silmiinsä ilmestyi rasittunut ja nälkäinen katse. Kerran hän sanoi: "Mitähän me olemme tehneet. Mitä tahansa muuta meille olisi saanut tapahtua - mitä tahansa muuta, mutta ei tätä." Ja erään toisen kerran: "Me luulimme, että saisimme pitää ne aina", ja unissaan hän sanoi: "Ne rakastivat meitä."

Anahareo lähtee välillä kultaa etsimään Harmaa Pöllön tuttavan kanssa. Harmaa Pöllö jää etsimään kadonneita majavaystäviä, löytämättä. Sen sijaan hän löytää kaksi uutta majavaa Jelly Rollin eli Pomon ja Rawhide. Nämä majavat eivät ensi alkuun tule  lainkaan toimeen keskenään, mutta kun erään kerran Piisami miltei tappaa Jelly Rollin Rawhidekin hyväksyy Jelly Rollin, joka kuin ihmeen kaupalla toipuu mittavista haavoistaan.

Minusta tuntuu, että olen lukenut tämän kirjan joskus aiemmin. Tarina on niin tuttu. Ainakin minun hyllystäni löytyy herttainen majavatarina samaiselta kirjoittajalta ja olen minä tainnut nähdä filmatisoinninkin näistä henkilöistä. 

Ei yhtään hassumpi tarina. Majaviin vallan samaistui. 

...

Helmet lukuhaaste 2017 kohta 5: Kirjassa liikutaan luonnossa

Muistutetaanpa Bronte-haasteesta!

Charlotte Bronten syntymästä oli viime vuonna tullut kuluneeksi 200 vuotta, mistä johtuen haastoin teidät lukemaan jotain Bronteen liittyvää ja kirjoittamaan aiheesta 200 sanaa. .Jatkoin sitten haasteaikaa. Nyt alkaa maaliskuu olla lopuillaan ja tulee huhtikuu, joten muistutanpa teitä haasteesta.

Onko kukaan lukenut Charlotte Brontea viimeisen vuoden aikana? Katsonut Bronten elokuvia? Lukenut muuta Bronteen liittyvää? Jos ette, vielä ehtii. Aikaa on huhtikuun 21. päivään asti. 

Voitte linkittää 200 sanaanne Charlotte Brontesta sivupalkin kuvakkeen alta löytyvään postaukseen.

Lumoava luonto lähellä ja kaukana!

Helena Röngän Yllättävä luonto, Gummerus, 2017 on viehättävä luku- ja katselukirja yllättävästä tutusta ja vähemmän tutusta luonnosta. Kirja sisältää lyhyitä luonnollisia tarinoita eläinten elämästä ilman turhaa inhimillistämistä. Luonto voi olla julma, mutta se voi olla täynnä myös mitä suloisinta välittämistä ja huolenpitoa. 

Minulle yllättävintä oli vesilisko, jolle kasvaa uusi jalka menetetyn tilalle, olen kyllä kuullut sellaisesta, mutta en ole koskaan nähnyt moista kummaa otusta ja ihmeellisyyttä. Helena Röngän taidokkaat ja monivivahteisest vesiväripiirrokset täydentävät hienoa luontokirjaa. 

Lainasin tämän kirjan kirjastoautolta ja luin sen osana Lumoava luonto -lukuhaastetta. Samaan haasteeseen olen aiemmin lukenut Edith Holdenin Nuoren naisen luontopäiväkirjan vuodelta 1906.

Itselleni luonto on tärkeä elementti. Rakastan maaseutua ja metsää, olenhan paljasjalkainen maaseuduntyttö. Nyt asun täällä, missä luontoon ei pääse helposti kävelemään ja kaipaan sinne lapsuuskotini maisemiin ja metsiin tai istumaan porraspuulle kissanpentu sylissä. Onneksi sinne  aina välillä on päässyt. Lapsuuteni ajoista luonto on paljon muuttunut. Enää ei esimerkiksi juurikaan löydä sammakonkutua ojanpohjilta eikä kissankäpäliäkään (kasvi) enää löydy kuusten juurelta. Onneksi kuitenkin täällä Suomessamme vielä on luontoa samottavaksi ja nähtäväksi.

Aili Tarvas: Annelin häälahja!

Aili Tarvas
Annelin häälahja
WSOY, 1921
134 S.

Luulo ei ole tiedon arvoinen. Se on tosi sananparsi. Kaj ei  nukkunut. Hän istui pöydän ääressä ja ajoi partaansa. Minua kauhistuttaa aina kun miehet ajavat partaansa! He vääntävät kasvonsa niin kaameaan irvistykseenn, että tulee ehdottomasti ajatelleeksi heidän kadottaneen järkensä ja olevan itsemurha-hommissa. Nytkin minusta tuntui että yllätin Kajn itse teossa!

Sitäpaitsi peloitti minua niin, että tuuli kääntyisi! Olisihan se näyttänyt niin viheliäiseltä juuri häätilaisuudessa!

Annelin häälahja jatkaa nuoren Annelin ja hänen ystävänsä Porin (jonka seuraneitinä hän aiemmassa kirjassa oli) vaiheita. Anneli on ehtinyt avioon edellisen osan päätteeksi, nyt on vuorossa Porin (oikealta nimeltään Ingeborg) häät Leijonan kanssa. Anneli on päättänyt antaa Porille häälahjan myöhästyneenä. Se on päiväkirjan nuoren avion alkuvaiheista.

Annelin häälahja jatkaa samalla hersyvällä ja humoristisella tavallaan kuin Anneli seuraneitinä. Kuitenkin minulla on tuntuma, että tämä ei enää ole yhtä raikas kuin aloitusosa, jos kohta ei vastakohtaisesti kuvattuna tunkkainenkaan. Vauhtia kyllä riittää sen verran paljon, että pölyt karisee, Annelin häälahja koostuu muutamasta kirjemuotoon kirjoitetusta luvusta ja sitten Annelin päiväkirjamaisesta kerronnasta. 

Anneli ja Kaj, Pori ja Leijona ovat kumpikin aika vasta-avioituneita. Annelilla on käytännöllisyyttä, muttta hän on nuori ja sen mukaisesti hän tekee ennen kuin ajattelee. Pori on rikas kartanonneito ja sen mukaisesti hänellä on palvelijat apunaan, mutta erinäisiin ongelmiin ja uusavuttomuuteen hän joutuu esimerkiksi kun pitäisi keittää kahvia vieraille. Kahvi, joka pitää ensin paahtaa, sitten jauhaa ja sitten vasta saa pannuun laitettavaksi on liian vaikeeaa nuorelle rouvalle puhumattakaan lahnasta, jonka Pori tulee ostaneeksi.

Siinä se lahna lohotti keittiön pöydällä auringon paisteessa. Minusta oli niinkuin siitä olisi levinnyt sukkelan kumma haju.

 

Sukkelan kumma haju on yksi lystikkäimpiä ja kuvaavimpia lauseita kerronnassa, josta muuten puuttuu  samanalainen tuore  vivahteikkuus, minkä koin ensimmäisessä osassa. Ei sillä, ei tämä kerronta jämähdä paikalleen, kyllä se vie tarinaa eteenpäin ja kyllä tässäkin on ilmeikkäitä ilmauksia, kuten tarjottimen leijailu ovesta sisälle tai että "veri nousi Leijonan tukkaan". Ehkä tuo tuoreuden puuttumisen tunne johtuu juurikin sitten siitä, että tämä on jatko-osa ja olen jo tutustunut kirjailijan kerrontaan.

Kun sitten Leijona näkee nuoren vaimonsa Kaj seurassa ja kertoo siitä Annelille on sotku selvä, varsinkin kun mukaan tulee vielä täti Augusta, joka lisää vettä myllyyn. Anneli alkaa Watsoniksi Leijona-Sherlockille. Nuoren rakkauden, epäilysten ja arjen solmukohdissa yritetään päästä selville vesille.

Koska teos on ilmestynyt niinkin varhain kuin 1922 edustaa se aikansa ajatuksia. Naisen asemasta ja ajatuksista, miehen ja naisen tasa-arvosta, rikkaiden ja köyhien eroista voi lukea rivien välistä jos ei ihan suoranaisesti.

Mikä minua hieman pisti piikkinä oli maininta hääseurueesta. "Minusta tuntui, että siellä oli vallan koko maailma. Pakanoita lukuunottamatta, ainakin niitä värillisimpiä." Ilmaisu tuntui jotenkin irralliselta tai ainakin se ponkaisi kerronnasta jotenkin ilmaan, tai sitten se kiinnitti huomiota vain siksi, että lukija on nykyajan ja nykytiedotuksen ympäröimä. Samalla lailla ilmaus kiharasta tukasta viittaamalla bantuihin kimposi ilmoille niin ensimmäisessä kuin tässäkin teoksessa.  Anneli myös koko ajan viittaa Porin lihavuuteen, mutta toisaalta kuvaa tätä ruhtaalliseksi. Vaikka teoksessa ei siis suoranaisesti voi sanoa olevan mitään rasistista tai kenenkään ihmisarvoa loukkaavaa en voi olla miettimättä, missä määrin tuon ajan poliittiset ja intellektuellit ajatukset ovat piilovaikuttamassa tekstin lomassa. Suomi oli hyvin erilainen vuonna 1922 eikä vain Suomi vaan ympäröivä maailmakin. Loppujen lopuksi tämä on aika viatonta kerrontaa, josta on löydettävissä mielenkiintoisia näkökohtia eikä vain  nuoren avio-onnen täyttämästä elämänpiiristä.

...
100 suomalaista kirjaa

Edith Holden: Nuoren naisen päiväkirja luonnon tapahtumista 1906!

Kuvassa on etu- ja takakansi yhdistetty

Edith Holden
Nuoren naisen päiväkirja luonnon tapahtumista 1906
Alkuteos:The Country Diary of an Edwardian Lady 
Suomennos: Ursula Viita-Leskelä, Aila Meriluoto , Raili Takolander (tekstaus)
Otava, 1979
196 s.

Huikean kaunis ja ihastuttava kirja, jossa englantilainen maaseutuelämä ja luonnonkauneus avautuu vanhojen runojen, sananparsien ja nippelitiedon myötä. Edith Holden on ollut paitsi taitava värien ja pensselinkäyttäjä myös nainen, jolla on ollut silmää nähdä luonnon yksityiskohdat. On mielenkiintoista nähdä kuinka eri tahdissa tai samoin ilmentymin vuodenajat vierivät täällä koto-Suomessa kuin Brittein saarilla, jossa ilmasto on paljon lauhempaa ja vuodenajatkin sen mukaisesti eri tahdissa kuin meillä, ainakin, mitä kevääseen tulee. Toisaalta, tämä on kuvausta vuodelta 1906 ja sääilmiötkin on sadassa vuodessa ehtineet paljon muuttua.

Tämä kirja kuuluu ehdottomasti maailman kauneimpien kirjojen joukkoon ja tämä on yksi kirja-aarteistani.

Tässä vielä malliksi Edith Holdenin näytettä maaliskuulta.

---
Tällä kirjalla otan osaa Lumoava luonto -haasteeseen, sillä tämä jos mikä, esitteleen luontoa lumoavasti.

Naisten aakkoset: N!

Tarukirjasta  liikkeelle lähtenyt haaste Naisten aakkoset jatkuu ja minulla, joka lähdin mukaan haasteeseen on vuorossa kirjain

Miss Ann ei ollut yhtä helppo kuin edeltäjänsä ämmä, mutta selvittiinhän tästäkin kirjaimesta, kun aikansa pähkäilin. Tässä siis vastaukset tutttuihin kysymyksiin.

1. Kuka on suosikkikirjailijasi?

Nuorpuu on kirjoittanut monia hauskoja tyttökirjoja, joista erityisesti voisin mainita Ruusulan tytöt. Ruusulan tyttöjen ensimmäistä osaa Anjan onni olen kovasti yrittänyt metsästää antikvariaateista, mutta vielä en ole siinä onnistunut.

2. Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka  nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi? 

Nicole

Löytääkseni vastauksen tähän kysymykseen minun täytyi palata vuoteen 1982 ja tuon vuoden euroviisuihin. Silloista Länsi-Saksaa edusti nuori tyttö nimeltä Nicole ja hän lauloi kauniin balladin

Ein bißchen Frieden, joka oli muuten minun suosikkini tuolloin. Enää en ole euroviisuja seurannut. Ne ovat minusta muuttuneet liikaa siitä, mitä ne alkujaan olivat eikä kappaleetkaan ole enää suuremmin innostaneet.

3. Vaihtoehtoiset kysymykset (myös muut alueet, kuin kulttuuri käyvät: 

a. Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin.  

 

Nana Mouskour

Nimi nousi jostain muistin pohjalta mieleen. En muista, että olisin koskaan hänen laulujaan kuunnellen kuunnellut, mutta nyt tutustuessani aiheeseen, hänen  musiikkityyli voisi olla sellaista, mitä tykkäisin kuunnella.

b. Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille?  

 

Lapsuuden televisio-ohjemista tutun animaatiohahmon Nunnun. Nunnu-kirjoihin olisi mukava tehdä nostalgiamatka. Kirjoja en lapsena muista lukeneeni, televisiosta hahmo kuitenkin on tuttu. Tässä voisin samalla mainita myös L.M. Alcotin Pikku miehiä ja Plumfeldin pojat kirjojen Nan Nokkosen, joka on älykäs, aikaansaapa ja valloittava persoona Alcotin henkilögalleriassa.

Francine Rivers: Vapauttava rakkaus!

Francine Rivers
Vapauttava rakkaus
Alkuteos: Redeeming Love
Suomentanut Anne Leu
Perussanoma, 2016
540 s.

Sara syöksyi ylös tuolistaan ja juoksi ovelle. Hän väänsi ja veti ovenkahvaa yrittäen päästä pakoon, mutta ovi ei avautunut. Hän kuuli, kuinka Rab kuristui, kuinka hänen jalkansa potkivat ja raapivat hänen kamppailessaan. Sara hakkasi puuta nyrkeillään ja kirkui.

Sara on kahdeksanvuotias orpo tyttö, jota isä ei tunnustanut, jonka äiti kuoli hylättynä prostituoituneena New Yorkin satamaslummissa, koska hänen vanhempansa (Saran isovanhemmat) ajoivat hänet pois kotoa, ja jonka Rab, muuan monista satamapummeista oli myynyt rikkaalle miehelle luullen tekevänsä sillä palveluksen tytölle, josta oli luvannut pitää huolta.

Mies seisoi keskellä huonetta ja katseli häntä pitkän aikaa. --- --- --- Mikä sinun nimesi on? Sara ei pystynyt vastaamaan. Hän kosketti Saran hiuksia, hänen kaulaansa, hänen käsivarttaan. "Ei sillä väliä. Minä taidan antaa sinulle nimen Angel."  ---- ----  "Voit kutsua minua Herttuaksi --- ---

Francine Riversin Vapauttava rakkaus on huikea lukukokemus. Se on järkyttävä traaginen tarina, mutta vastavuoroisesti myös kaunis tarina todellisen rakkauden parantavasta voimasta. Ollakseen hengellinen teos Vapauttava rakkaus on myös hyvin omalaatuinen ja erikoinen teos, jossa on teemoja niin Hoosean kirjasta kuin Korkeasta Veisusta. Kirjan kerronta on kuitenkin kaikkea muuta kuin sitä, mitä yleensä raamatullisuudella, tai sanoisinko hengellisten asioiden esilletuomisella ymmärtää. Vapauttava rakkaus tuo hengelliset asiat ja uskonkysymykset esille hyvin poikkeavalla tavalla. Kirjan vahva seksuaalisväritteisyys onkin seikka, minkä vuoksi minun on vaikea löytää oikeat sanat kuvatakseni tämän teoksen puhtainta ydintä - Jumalan rakkautta ihmistä kohtaan ja sen eheyttävää voimaa. Vapauttava rakkaus ei ole perinteistä herätyskristillisyyttä edustavaa kirjallisuutta vaikka se herätteleekin. Ennen kaikkea tämä on vahva kasvu- ja kehitystarina, joka imee lukijansa syvälle väkeviin mielen pohjavirtoihin.
---
Kirjan on lukenut myös Kaikkea kirjasta blogin pitäjä, joka piti kirjasta ja voisi lukea Francine Riversiltä jotain muutakin. Niin voisin ehkä minäkin. Ainakin luulen, että tämä kirja tullee luettua uudelleenkin, jos mahdollista.

....

USA:n osavaltiovalloitus: Kalifornia

Helmet lukuhaaste 2017: Kohta 43: Kirja, jonka lukemista olen suunnitellut jo pidempään