F. R. de Chateaubriand: Atala Seikkailu aarniometsässä

Gustave Doren kuvitus englanninkielisessä laitoksessa

F. R. de Chateaubriand

Atala Seikkailu aarniometsässä
Suomentanut Felix Borg
Kariston 50 p:n romaaneja N:o 13
Arvi A. Karisto, Hämeenlinna 1912

Luettu Projekti Gutenbergista 

Kylläpä olikin aikamoinen tarina, tämä pieni ranskalainen novelli, joka edustaa romanttisen kirjallisuuden lajin alkamista  Valistuksen ajan jälkeen. Ennen kuin päästään itse tarinaan on teoksessa esittely kirjailijasta.  

Keväällä v. 1801 istui Parisissa eräässä pienessä ravintolassa Champs Elyséen va rrella kaksi ystävystä puolisensa ääressä. Toisen heistä, kalpean, hintelän, suunnilleen kolmikymmenvuotiaan miehen, oli vaikea rauhassa nauttia yksin kertaista ateriaansa. Hän käänteli ja väänteli itseään tuolilla ja virkkoi tuon tuostakin Huomenna se nähdään. Huomenna olen minä joko kurja raukka tai kuuluisa mies.

Mies oli vicomte François-René de Chateaubriand, jolta Ranskan vallankumous oli riistänyt kaiken. Samoiltuaan aikanaan pari vuotta Amerikan metsissä, taisteltuaan emigranttien joukoissa ja elettyään pakolaisena Englannissa  hänelle avautui jälleen ovet synnyinmaahansa, hän pääsi Mercure deFrance"-lehden avustajaksi. Oli Brumairen 17 päivä. 

Hmm. Tämä kuukauden nimi pisti mietteliääksi, mutta jostain muistui mieleen, että Ranskassahan otettiin vallankumouksen aikaan käyttöön oma kalenterinsa ja niinpä niin, oli vuoden toinen kuukausi, eli helmikuun 17. päivä ja kirjailijan novelli, Atala, joka juuri oli tulossa painosta tekisi kirjailijan "joko kurjaksi raukaksi tai kuuluisaksi mieheksi" 

Mitä tulee itse tarinaan, sen päähenkilöinä on Chactas Outalissin poika Micsoun pojan,  eli Sointuva ääni -niminne intiaani, joka kuului natchez-heimoon sekä Atala-niminen muskogee-neitonen, jonka äiti oli kasvattanut kristityksi. Atalan isä oli meksikolainen Lopez-niminen mies, joka oli myös auttanut Chactasia eräässä vaiheessa tämän elämää. 

Tarina sijoittuu Meschaceben eli Missisippin varrelle ja tarinaa kuljetetaan Louisanasta aina Niagaran putouksille. Tarinan ajallinen miljöö on Ranskalaisen siirtomaa-ajan Amerikka. 

Chactas kertoo tarinaansa Rene-nimiselle ranskalaiselle, joka on halunnut liittyä natchezeihin ja saanut puolisokseen Caluta-nimisen henkilön. Chactasin tarina on tarina tarinan sisällä. Kehystarinaa kertoo kaikkitietävä kertoja, "kaukainen muukalainen", joka voisi olla kirjailija, joka on kirjoittanut tämän kokemustensa perusteella, mutta ei välttämättä kuitenkaan.

Chactas, natchezi Outalissin poika kertoi tämän Renélle, europalaiselle. Isät jättivät kertomuksen lapsilleen, ja minä kaukainen muukalainen, olen jäljentänyt sen tarkasti tähän, niinkuin intiaanit ovat sen minulle tarinoineet.

Tarinan todenperäisyys minua kuitenkin pahasti mietityttää. Hieman selvittelin tarinassa esiintyviä nimiä, kuten Isä Marquette ja viittaus La Salle -nimiseen henkilöön. Historia tuntee kyllä sen nimisiä henkilöitä, samoin kuin Fenelonin (jonka kirjeet olen lukenut). Mutta kun kuvataan, kuinka Chactas on ollut kaleeriorjana ja Ludvig XIV hovissa ja ja mitä muuta Fenelonin vieraana, niin uskottavuus tarinan todenmukaisuuskuvailuun alkaa horjua.  

No, onhan tämä kauniin kohtalokas ja traaginen tarina kahdesta rakastavaisesta. Chactas joutuu muskogee-joukon vangiksi, mutta Atala hänet vapauttaa ja he karkaavat yhdessä. Atala on kuitenkin luvannut äidilleen pysyä neitsyenä. Matkalla he kohtaavat erakon Isä Marqueten. Tarinan draama koostuu paitsi villin luonnon ja sivistyksen välisestä jännitteestä myös kristinuskon (katolisuus) tuomista seikoista. Atala tahtoisi rakastaa, tulla Chactasin puolisoksi, mutta hän ei pysty vapauttamaan itseään lupauksestaan ja saa liian myöhään kuulla sanat, jotka olisivat estäneet häntä kohtalokkaasta teostaan. 

Projekti Gutenbergista löytyy tästä myös englanninkielinen versio, jonka on kuvittanut Gustave Dore. Doren kuvitus onkin hyvin tehokas ja soveltuu hyvin tarinan luonteeseen. Kauneus ja synkkyys ovat vastapareja, jotka täydentävät toisiaan.  

Mistä itse pidin paljon, oli suorasanaisen kerronnan lomaan laitetut runolliset pätkät. 

"Minä riennän ennen päivää vuoren huipulle etsimään arkaa kyyhkyläistäni metsän tammien seasta. / Olen kiinnittänyt hänen kaulaansa simpukkakuoriketjun, jossa kolme punaista puhuvat rakkaudestani, kolme sinipunaista  levottomuudestani ja kolme sinistä toiveistani. / Milan silmät ovat kuin kärpän ja kiharat kuin riisivainiot, hänen suunsa kuin ruusunpunainen helmillä koristettu simpukka, hänen rintansa kuin kaksi saman emon samana päivänä synnyttämää karitsaista.  Oi, jospa Mila sammuttaisi soihdun! / Oi, jospa hänen suunsa hengittäisi siihen kaihon huoahduksen! / Minä teen hänet onnelliseksi, ja minä poltan rauhan piippua poikani kehdon ääressä. / Oi, ehdittävä on minun ennen päivää vuoren huipulle, etsiäkseni aran kyyhkyläiseni metsän tammien seasta."

Tämä rakastuneen nuorukaisen laulu matkalla neitosen Wigwamiin tuo mieleeni Raamatun Korkean veisun. 

Lukukokemuksena Atala on hämmentävä sekoitus villiä luontoa ja sivistyksen tuomaa vastakohtaisuutta. Uskonnollisuus tuodaan esille niin vahvuutena kuin heikkoutena. Ei tämä ehkä mitään suurta maailmankirjallisuutta ole, paremminkin kerrottuja ja koskettavampiakin teoksia on kerrottu ja kirjoitettu. On tässä kuitenkin jotain tenhoavaa. 

Atala on ollut suosittu teos aikanaan ja nosti kirjailijan maineeseen. Teoksesta on näköjään ilmestynyt Hannu Salmen uusi suomennos, jos olen oikein ymmärtänyt. Se, etttä teos on saanut kulttiteoksen maineen hieman latistaa omaa intoani tutustumaan tuohon uuteen suomennokseen, olisihan se kuitenkin ihan kiintoisaa verrata joitakin asioita, miten ne on kerronnallisesti osuvampia tai aidompia. Jos minä kuitenkin jostain syystä haluaisin hankkia tämän teoksen itselleni, niin hankkisin sen Gustave Doren kuvituksella, joka on tutkimisen arvoista kynänkäyttöä.

Gustave Doren kuvitusta englanninkielisestä laitoksesta

Satakirjastojen lukuhaaste 2026 kohta 12: Kirjassa on piikki. Tulkitsen niin, että Atalan äidilleen antama lupaus on "piikki hänen lihassaan".