John Galsworthy: Omenapuu

John Galsworthy

Omenapuu 

Alkuperäisteos: The Appletree

Suomentanut:

WSOY, 1926

Olen jo pitkään toivonut luettavakseni John Galsworthyn Omenapuuta. Olen hieman harkinnut teoksen ostamistakin omaksi, mutta onnekseni nyt kuitenkin löysin teoksen Projekti Gutenbergin sivuilta, kun etsin brittiläistä klassikkoteosta Pieneen Helmet -haasteeseen. No, olisihan minulta löytynyt Brontea ja Austenia, mutta halusin jotain, mitä en ole aiemmin lukenut. 

Omenapuu on pieni koskettava pienoisromaani, milteipä novelli ensirakkauden huumasta, joka johtaa traagiseen lopputulokseen. Rakenteeltaan teos rakentuu kahdesta aikatasosta, meneillään olevasta ajasta ja takautumasta, muistelmasta. Tavallaan voisi sanoa, että kehyskertomuksen sisällä on toinen tarina.

Tarina alkaa siitä, kun Frank Ashurst ja hänen vaimonsa Stella ovat maaseutuajelulla hopeahääpäivänään. Ymmärtääkseni Stella on ohjaimissa. He pysähtyvät mäkiseen maastoon, tienristeykseen, jonka sivussa on hauta.

Paikka, "kultaisen keltakiulukan ja vihreiden, sulkamaisten lehtikuusten välissä, jotka tuoksuivat sitruunalta huhtikuun lopun auringossa"  sopi "vesivärimaalausta harrastavan ja romanttisia seutuja rakastavan naisen päättäväiselle, ripeälle luonteelle" ja Frank,  joka on puolestaan runollinen mieli alkaa katsella maisemia ja äkkiä ympäristö alkaa tuntua hänestä kumman tutulta. Hän vaipuu muistoihinsa, aikaan, kun hän oli nuorena ylioppilaana patikoimassa toverinsa kanssa Brentistä Chagfordiin.

"Hän huomasi töyräältä tulevalla polulla nuoren tytön. Tämä oli tulossa heitä kohti, oli juuri heidän yläpuolellaan piirtyen taivasta vasten. Hänellä oli kädessään koppa, ja sitä kantavan koukistuneen käsivarren mutkasta paistoi sininen taivas. Ja Ashurst, joka osasi nähdä kauneutta ajattelematta, mitä hyötyä hänelle siitä saattoi olla, ajatteli: "Miten ihanaa!" Tuuli painoi tytön tumman, karkean hameen jalkoja vasten ja tuiversi haalistunutta, sinivihreää, pyöreää lakkia. Hänen harmaa puseronsa oli vanha ja kulunut, kengät rikki, pienet kädet punaiset ja karheat, niska auringonpaahtama. Tumma tukka valui valtoimenaan leveälle otsalle, kasvot olivat oudon lyhyet, ylähuuli samoin lyhyt, niin että sen alta näkyivät hampaiden kärjet, kulmakarvat suorat ja tummat, silmäripset pitkät ja tummat, nenä suora. Mutta hänen harmaat silmänsä olivat kaikkein ihmeellisimmät — niin aamukasteen kirkkaat ... "

Tyttö, Megan on 17-vuotias, kotoisin Walesista, mutta asuu läheisessä maatalossa tätinsärouva Narracomben luona, johon hän kutsuu nuorukaiset, näiden kysyessä majapaikkaa, koska Frankin polvi on kipeytynyt eikä voi jatkaa matkaa. Niin tyttö, kuin maatalon puutarhassa, puron varrella kasvava omenapuu valkoisine kukkineen huumaa Frankin, joka jää vielä taloon, kun toveri jo jatkaa matkaansa.

Omenapuut valkoisine kukkineen, kesän korvalla on kyllä huimaava näky. Frankiakin huimaa.

Menemättä sen enempää juoneen sanon vain, että tämä ei ollut kuitenkaan minun kirjani. Tarina oli kyllä koskettava, hyvin ja vivahteikkaasti kerrottu, mutta oli jotain muuta, kuin olin odottanut, vaikka jossain määrin ehkä aavistinkin käyväksi. Tarinassa on monia ulottuvuuksia ja syviä pohjavirtoja, puhumattakaan vastakkainasetteluista, joilla on vahva teemallinen merkityksensä. Englantilainen maalaismiljöö, brittiläisen elämäntavan kerrostuneisuus, sääty-yhteiskunta luovat taustan ja miljöön klassiselle ensirakkaustarinalle. Tämä maaalaismiljöön kuvaus onkin teoksen parhainta antia. Teoksen alussa viitataan Euripideen Hippolytokseen. Viittaukset Cypron jumalattaren kostoon, Teokritokseen tai Chewellin virtaan käyvät täysin yli minun ymmäryksen, minähän en ole koskaan oikein ollut innostunut Kreikan jumalaistarustoista, mutta asiaan perehtyneet ehkä ymmärtävät tämän kirjallisen kytköksen paremmin. 

Tarina on kerrottu täysin Frankin näkökulmasta kaikkitetävän kertojan toimesta. Frankia ei juurikan kuvata vaan enemmänkin hänen saamiaan, kokemiaan vaikutelmia. Frankin luonne rakentuu ympäröivän miljöön ja tapahtumien myötä.  Mikä minua jäi mietityttämään, rivien välistä heränneenä kysymyksenä, on, tiesikö Frankin vaimo Stella mihin hän pysähtyi etsiessään paikkaa piknikilleen vai oliko kyse puhtaasta sattumasta?

Erikoinen rinnastus: Molemmilla oli kirjallisia harrastuksia, kummallakaan ei ollut hattua päässä.

Hauska ilmaisu: "jos istuutuu sen (puron)  pohjaan, ei vesi ulotu pään yli." 

Kalastustapa: Taimenien kutitus

...

Pieni Helmet 2026 -lukuhaaste kohta 1: Brittiklassikko

Mainittakoon, että John Galsworthy on saanut Nobel-palkinnon vuonna 1932

...

Muualla  mainittua:

Jokke:  Tiivis traaginen pienoisromaani

Tuijataa vanhanaikainen mieshegemoninen romantiikka hieman tökki

Kirjojen kamari: Kaunista ja lumoavaa kieltä 

P.S. Rakastan kirjoja Maaseudun kuvaus lumoaa taianomaisuudellaan 

Kirjan pauloissa bloggaajan mukaan "Omenapuuta on sanottu maailman kauneimmaksi rakkausromaaniksi". Hmm. Enpä kyllä sanoisi.