Leena Härmä: Pieni Tuittupää!

Leena Härmä

Pieni Tuittupää

WSOY, 1958 

Luin Pienen Tuittupään viimeksi kolme vuotta sitten, mutta luettu tämä tarina on moneen kertaan. Aina se on kuitenkin tuore ja raikas kerronnaltaan. Pienen Tuittupään miljöö on maaseutukylä jossain Hämeen ja Satakunnan välillä. Kirja on kirjoitettu aikana, jolloin maakuntajako oli erilainen elämänmenosta ja tyylistä puhumattakaan. Silti Tuittupäät puhuvat hyvin samoista asioista kuin, mitä tänä päivänä voi kohdata. 

Pieni Tuittupää, Virpi Lahtela on hyvin toimeentulevasta kodista. Virpi on 6-vuotias. Hänen ystävänsä Ville on hieman vanhempi ja puolestaan hyvin köyhä. Villellä ei ole kuin yhdet kengät ja housut. Hänen äitinsä on leski ja töissä tiilitehtaalla. Ystävyydestä huolimatta lasten elämään riitoja ja kahnauksia mahtuu ja mielikuvitusta ei Virpiltä puutu. Joskus hän sekoittaa vaarallisella tavalla sadun ja todellisuuden, mutta Ville on hänellä hyvänä suojelusenkelinä lähellä. 

Näin naistenviikolla voisin hieman luonnehtia tämän kirjan naishahmoja.

Virpi: Pieni ja pippurinen poikatyttö, jonka mielialat vaihtelevat kuin kesäinen taivas. On vuoroin valoisa ja auringonpaisteinen keijutyttö, välillä kuin myrskynsilmä, pelkkää tulta ja tappuraa. Rehellinen ja suora kaikessa kiivaudessakin.

Virpin äiti: Lahtelan emäntä on työteliäs, ankara kasvattaja, mutta omaa myös huumorintajua ja on oikeudenmukainen.

Mäkiskä: Vanha, taikauskoinen naisihminen, joka kiertelee kylillä juoruamassa. Vähän samanlainen naisihminen on myös Hällforska. Mäkiskän ja Hällsforskan puhelu, jonka Virpi teoksen alussa kuulee, on hiuksia nostattavan karmeaa kuultavaa ja lukiessani ihmettelen, että ei Virpin äiti kimmahda tyttärensä puolesta vaan suree menettämäänsä poikaa.

- Elämän ja kuoleman välillä se tyttökin siinä keikkui, oli kuin variksen poika, kimitti Mäkiskä. -Eipä näy kuolemallekaan kelpaavan. Vankan pojan teiltäkin otti ja tyttörähjän jätti, päinvastoin olisi saanut käydä, sillä olihan teillä jo yksi tyttö ennestään.

- Niinpä niin, olisihan se poika aina poika, huokaisi äiti. - Heikko ja hintelä on tyttö vieläkin, mutta hänellä sisua on.

- Paha sisu sen hengissä pitääkin, huomautti Hällfroska. - Olisipas ollut hyväluontoisempi, niin jo ajat sitten olisi nyykähtänyt.

Huh, huh! On siinä vierialla syntymäpäiväonnittelut kerrakseen.

Vielä löytyy yksi lämminsydäminen naisihminen, Ida.  Rutalahden kartanon emännöitsijä. Lapsirakas nainen, joka taitaa niin askareet kuin viihdyttämisen.

Olen lukenut Tuittupää-sarjan kokonaisuudessaan kolmen viime vuoden aikana. Alla linkit postauksiin. Mikä minua tällä lukukerralla jäi mietityttämään, on se, onko  Virpi Lahtelan ainoa lapsi vai ei? Tässä aloituskirjassa hänellä on isosisko Meeri, mutta en kuolemaksenikaan muista, että häntä mainittaisiin jatkoteoksissa? Myös mietin onko tämän tässä esittelemäni teoksen kansikuva Wendeliniä vai Karmaa? Kansikuvittajasta ei ole mainintaa tässä painoksessa. Kansi on mielestäni todella upea ja tuittupäinen ilme on saatu hyvin esille.

Leena Härmä (1914.2008) on palkittu monilla lastenkirjapalkinnoilla. Hänen Tuittupääkirjojensa miljöötä ja ajankuvaa olen paljon pohtinut. Sijoittuvatko ne ennen vai jälkeen talvi-/jatkosodan? Kirjojen yhteiskunnalliset olot kuvataan välillä niin karuiksi, että ne vievät ajatukset jonnekin ennen sotia, mutta toisaalta karuja asioita tapahtuu vielä nykyäänkin. Kirjasammon sivuilta löysin linkin Paunu Isotalon sosialogiseen tutkimukseen, joka voisi valaista tätä puolta kirjoista.

Pieni Tuittupää

Tuittupää ja Salaperäinen Samu

Kuttu-Ville ja Tuittupää 

Tuittupää ja Rantakylän Sisu

Tuittupää ja pikku-Totsi

--
Naistenviikko Leena, Matleena, Leeni, Lenita
100 suomalaista kirjaa

Rosemary Weir: Tähti ja liekit!

Rosemary Weir
Tähti ja liekit
WSOY, 1967
Alkuperäisteos: The starand the flame
Suomentanut Eeva Heikkinen
157 + 2 s.

Kansikuva: Raimo Raatikainen

Päähenkilö Tom on 13-vuotias poika,. Hän asuu perheensä kansa Lontoossa London Bridgellä, Thamesin varrella. Tomin isä on apteekkari. Tomilla on pikkusisko Joan. Tapahtumat sijoittuvat vuosille 1665-1666.

Eräänä  iltana Tom kurkistaa ulos ja näkee ihmisjoukon tuijottavan huolestuineina yötaivaalle. 

Taivaalla näkyi outo uusi tähti, joka loimusi taivaankannen poikki kuin pyrstötön komeetta, ja joka ainoa ihminen Hänen Majesteetistaan kuningas Kaarale toisessta alkaen Tomiin saakka tiesi liiankin hyvin, että tuollainen tähti oli onnettomuuden enne.

Taikauskoa tai ei, Lontoossa alkaa riehua ruttoepidemia. Tomin isä on valveutunut apteekkari, joka uskoo, että ruton aiheuttaja löytyy rotissa, mutta kaupunkilaiset eivät usko häntä, vaan alkavat sitä vastoin hävittää kissoja ja koiria. Yhden jos toisenkin talon oveen maalataan punainen risti ja laitetaan vartija ovelle ruton leviämisen estämiseksi. Kun apteekkarin perheen apulainen Marjory ja pikku Joan sairastuvat apteekkari-isä ottaa Tomin puheilleen ja kertoo, että tämän on paettava talosta. Pakosuunnitelma on tehty jo aikaa sitten. Erään tutun veneilijän, Danielin avulla  Tom pääsisi jokea pitkin pois kaupungista. Hänen pitäisi lähteä  maaseudulle etsimään isoisäänsä, johon välit ovat katkenneet sen jälkeen, kun tytär meni naimisiin apteekkarin kanssa. 

Tom laskeutuu yöllä ikkunasta ja lähtee kohti seikkailua.

Ei siinä kylliksi, että rutto tekee tuhoa, vuosi kuluu ja Lontoo on liekeissä, juuri kun Tom on palaamassa kotiinsa. Tämä tulipaloepisodi onkin kaikkein jännintä luettavaa tarinassa, jossa seikkailaan milloin metsärosvojen, milloin nälkäänäkevien pakolaisten parissa ja yritetään samalla tehdä sopua suvun kesken.

Tähti ja liekit on historiaan pohjautuva fiktiivinen nuortenkirja, jonka parissa 1600-luvun elämä avautuu elävällä tavalla. Lontoon ahtaat kadut, ei kunnon infrastruktuuria vastapainona maaseudun raikas ja terve ilmanala. Ei yhtään hassumpi teos.

...

Naistenviikon lukuhaaste: Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne, Joanna. Joanin voi katsoa olevan samaa perua kuin Joanna.

Margaret Epp: Sara salapoliisina!

Margaret Epp
Sara salapoliisina
RV-kirjat, 1987
Alkuteos: Sarah and the pelican
Suomentanut Päivi Lankinen

151 s.

Kansikuva Laura Paloheimo

Sara on 10-vuotias tyttö joka asuu vanhempiensa ja veljiensä Stuartin ja Robbien kanssa kanadalaisella maatilalla. Isosisko Kathleen on avioitumassa Herbertin kanssa ja muuttamassa Kaliforniaan. Vanhin veli Keith on lähtenyt kotoaan eikä hänen olinpaikkaansa tiedetä. Hän on kadonnut rakas, jota rukouksin muistetaan. Sarahin elämän täyttää maatilan työt ja koulutyö. 

Sara salapoliisina on herätyskristillistä kirjallisuutta, jossa uskonasiat esitetään hyvin suorasukaisesti. Kerrontaan mahtuu kuitenkin paljon muutakin. On viljankorjuuta ja Lindan muutto Ottawaan. Lindan, joka on halvaantunut ja jonka kanssa Sara ei ensin tullut lainkaan toimeen, mutta josta sitten tuli hänen paras ystävänsä. 

Margaret Eppin kirjoittama kirjasarja sijoittuu 1920-luvulle. Ajasta ja miljööstä kertoo lasten koulumatkojen kulku hevoskyydillä, maatilatyöt ja muut pienet yksityiskohdat. Kuitenkin aina välillä mietin, eletäänkö todella 1920-lukua, niin nykyaikaiselta kerronta välillä tuntuu. Sara lukee Montgomeryn Anna-kirjoja, Pikku Naisia ja leikkii Hyrskynmyrskyn Megiä Seitsemän sisaruksen innoittamana. 

Sara-sarja on ihan hauska tyttökirjasarja, jonka maaseutukuvauksessa on paljon Laura Ingals Wilderin kerronnan kaltaista kuvailua.

Sara salapoliisina nimeä suomalaisessa laitoksessa hieman ihmettelen. Salapoliisina toimiminen  tuli vastaan aivan kirjan loppumetreillä, kun Sara seuraa veljeään Robbieta vanhaan ränstyneeseen mökkiin. Kenen kanssa hän siellä puhelee? Se selviää aivan viime metreillä.

...

Naistenviikko lukuhaaste:  Marketta, Maaarit, Reetta, Reeta, Maaret, Margareeta. Tämä olisi sopinut hyvin myös eiliselle päivälle, jolloin vietettiin Saran nimipäivää.

Sonja Hedberg: Rasavillien kerho!

Sonja Hedberg
Rasavillien kerho
K.JGummeruss Oy, 1957
Alkuperäisteos: Kamratklubben villervallan
Suomentanut Ilkka Puro-Levälahti
127 s.

- Rasavilleissä ei ole enää yhtään mukavaa, kun ei Ville ole joukossa, sanoi Kaisa.

- Niin, Ville juuri keksi kaikkea kivaa jatkoi Gitta. - Åke alkaa käydä mahtavaksi ja Olle ajattelee nykyään vain urheilua. Ja Lasse ei ikinä keksi mitään kivaa omasta aloitteestaan.

Kaisa heilautti tyytymättömänä koululaukkuaan. Tytöt olivat kotimatkalla koulusta.

Rasavillien kerho on lapsijoukon yhteinen puuhastelu ja touhukerho, jossa tytöt ja pojat olivat samanvertaisessa asemassa, jossa, vaikka joskus kinasteltiinkin ja tapeltiin, niin tosipaikan edessä seisoivat kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta.

Kerhoon kuului Kaisa, Gitta, Ville, Äke, Olle ja Lasse sekä Gittan pikkusisaret 5-vuotias Sissi ja 6-vuotias Pulla.  Kouluvuoden lähestyessä loppuaan oli Ville kuitenkin sairastunut polioon eli lapsihalvaukseen ja joutui olemaan sairaalassa saamassa kalliita hoitoja, eikä siinä olisi ikävyyksiä tarpeeksi, niin Villen äitikin oli saanut jonkun käsivamman joka vaati hoitoja ja kuntoutusta. Lapset päättävät jollakin tavalla auttaa Villeä ja tämän äitiä ahdingossa.

Lapset ovat pikkutyttöjä lukuunottamatta 11-13-vuotiaita.

Tulee kesäloma ja Kaisa ja Gitta lähtevät Smoolantiin, Suurtaloon pikkupiioiksi. Muut lapset sitten seikkailevat kukin tahoillaan, Tukholman lähellä tai vähän kauempana kaupungista. Olle lähtee rengiksi Vuorelmaan, Åke menee tutun sedän toimistoon apulaiseksi ja Lasse on laivapoikana setänsä huviveneellä. Pikkuiset Siss ja Pulla puolestaan menevät kuninkaisiin. Kaikki kesänansionsa he antavat yhteiseen kassaan, joka sitten lahjoitetaan Villelle ja tämän äidille.

Rasavillien kerho on kesäinen, rehellisyyttä ja suoraselkäisyyttä kunnioittava nuortenkirja, jossa arvot ovat kohdallaan. Raamatun kultainen sääntö, tee toiselle niin kuin toivoisit tehtävän itsellesi nousee ydinajatukseksi lasten kesätoimissa.

Lapset joutuvat kukin tahollaan erilaisiin seikkailuihin, yksi ja toinen huomaa, että työnteko ei ole vain leikkiä ja monenlaisia houkutuksia on ympärillä, mutta kukin ratkaisee ongelmat omallla tavallaan ja saa palkan, josta kannattaa olla ylpeä.

Luin tämän kirjan osana naistenviikon lukuhaastetta eilen, Saran-päivänä. Olle, Vuorelman pikkurengin isäntäpari on nimiltään  Anders ja Sara. Ensialkuun isäntä kutsuu Ollea pikkunatiaiseksi, joka tuskin ansaitsee ruokansa ja asuntonsakaan, mutta ensimmäisen seikkailunsa jälkeen Olle saa alkaa kutsua heitiä Anders-sedäksi ja Sara-tädiksi ja isännästä ja Ollessa tulee rehdit toverukset. Seikkailu ei kuitenkaan pääty ensimmäiseen koitokseen, vaan kohta kylästä karkaa muuan poika, jota tämän hoitopaikassa pidellään pahoin ja siitäkös Olle joutuu tosi paikan eteen.. En kuitenkaan kerro juonta sen enempää, vaan kehoitan kaikkia lukemaan tämän hauskan ja reippaan tytöille ja pojille suunnatun kirjan.

Sitävastoin, koska nyt on naistenviikko, niin voisin hieman tähän loppuun puhua naiseuteen liittyvistä määritelmistä. Ensinnäkin minua ihmetyttää Kaisan ja Gitan palveluspaikan, smoolantilaisen Suurtalon emäntä, Greta-muori. Miksi häntä kutsutaan muoriksi? Gretalla on pienet lapset, ei hän kovin vanha voi olla. Muorista tulee mieleen lähinnä mummot ja isoäidit. Ollen palveluspaikan Sara-rouvaa koko kylä kutsuu tädiksi, vaikka tämä ei ole kenenkään täti. Ollen palveluspaikkaan tulee vieraaksi Mia Larsson, muutaman lähitalon emännän kanssa. Emäntä on sellainen muhoileva sana, mutta Mia Larsson ei ole muhoileva. Hän on häijynoloinen naisihminen, jonka luota siis karannut se hoidokkipoika. 

Tosinaisellisia ovat pikkuiset Pulla ja Sissi matkallaan kuninkaisiin.

- Oikeastaan meidän olisi pitänyt olla oikein hienoina, hän sanoi mietteliäästi. - Meillä olisi pitänyt olla paremmat kyläilymekkomme päällä, kun mPenemme kuninkaan luo.

- Minun suojapukuni on ihan puhdas, muisti Sissi, ja lisäksi se on  p u n a i n e n. - Punainen oli kauneinta mitä Sissi tiesi. 

- Minun on sininen, niin että ehkä me näytämme  joka tapauksessa ihan mukavilta, arveli Pulla. - Vaikka onhan tässä kyllä joitakin likatahroja masun päällä. 

- Voithan panna kätesi masun pääle, kun nousemme linnan portaita ylös, neuvoi Sissi. 

Vaikka kirjassa on aika vakaviakin teemoja, niin kyllä hymyilyttääkin.

Täti-määritelmän lisäksi kirjasta löytyy vielä yksi naisellinen titteli - rouva. Nykyään kaikkia miltei kutsutaan rouvaksi olivat he naimisissa vai ei. Sen vastakohta, neiti tuntuu tykkänään kadonneen käytöstä. Minua tämä hieman häiritsee, en tykkää, että minua kutsutaan rouvaksi, kun en sellainen ole, mutta toisaalta ei oikein jaksaisi aina asiasta käydä mittelemäänkään.

Vielä yksi huomio.

Pulla ja Sissi eivät päädy lopulta kuninkaisiin vaan erään talon pihamaalle, jossa istuu sokea tyttö, Vera. Sitä, että tämä on sokea, tytöt eivät heti tajua, mutta kun tyttö kysyy, saisiko hän tunnustella, miltä nämä näyttävät, niin tytön äiti, Elsa  kertoo, että Vera on sokea. Tämän pienen episodin vuoksi tämä kirja sopii myös   Aistittavat kirjat -haasteseen, näköaisti/tuntoaisti.

...

Naistenviikon lukuhaaste. 19.7. Sari, Saara, Sara, Sarita, Salli ja Salla.

Anni Swan: Ulla ja Mark!

Anni Swan

Ulla ja Mark

WSOY, 1978

246 s.

Kansi: Martta Wendelin

Eilen alkoi naistenviikko ja sen myötä aiheeseen liittyvä haaste. Minä katsastin kirjahyllyni lukemattomia kirjoja josko niistä löytyisi naistenviikolla nimipäiväänsä viettäviä henkilöitä ja löytyihän niitä, joten ei kun lukemaan.

Eilen 18.7. vietettiin Riikan päivää. Viime vuonna tähän samaiseen naistenviikon haasteeseen luin Anni Swanin Pikku pappilassa -kirjan Riikan-päivän kunniaksi ja hyvänä jatkona oli nyt sitten Ulla ja Mark, joka muutenkin on ollut mielessä,että täytyisi taas lukea.

Ulla Ja Mark sopiikin naistenviikon lukulistalle erinomaisesti, sillä sen verran monipuolisia ja värikkäitä naishamoja kirjasta löytyy ja tällä kirjalla voin kuitata  paitsi eilisen, myös huomisen ja ylihuomisenkin päivän ja vielä viimeisenkin naistenviikon päivän, eli 24:nen heinäkuuta. 

Ulla ja Mark on siis jatkoa Pikku pappilassa teokseen. Sen päähenkilö on Ulla. Tässä  teoksessa Ulla lähtee johonkin nimeltä mainitsemattomaan pikku kaupunkiin kolmen vanhapiikatädin luokse ja kouluun, jota tädit pitävät säätyläislapsille. Kirja sijoittunee jonnekin 1800-luvun loppupuolelle uskoakseni, rautatie on rakennettu, vaikka tätikolmikko kulkeekin vanhoilla kuomuvaunuilla Pikku Pappilaan Minnan häihin. Paitsi Ullan kouluelämää kirjassa kerrotaan orvon Markin vaiheita uusioperheessä, jossa isä Hassel on nainut ylvään ja kopean Noora Örnfeltin sekä Nooran pikkuveljen Jojun kasvua miehuullisuuteen.

Pikku pappilassa ja Ulla Ja Mark -teospari on minulle kaikkein rakkain näistä Anni Swanini teoksista. Niissä on arkista aherrusta, unelmia ja niissä yhdistyy hienolla tavalla tosi elämä ja sadun unelmat. Anni Swanin teoksissa romanttisuus on hienovireistä ja viitteellistä, niin tässäkin, kun pikku Lotti enkelinkiharoineen tuntee sydämensä pakahtuvan rehdin Henrik Gyllenheimin luodessa häneen katseensa. 

Ei juonesta sen enempää, sen sijaan voisin hieman valottaa niitä naishahmoja ja erityisesti naistenviikon nimipäivänaisia, joita tässä kirjassa löytyy.

Ensinnäkin Riikka. Riikka on Pikkupappilan punatukkainen palvelustyttö. Menee ja tekee, kun käsketään ja tekee ehkä käskemättäkin.

- Kyllä se neiti on armoton, kun ei yölläkään anna nukkua, mutisi Riikka vetäessään punajuovikasta alushametta ylleen.

Martta sytytti jo hellan ääressä tulta. LIhaliemi oli pantava tullee. Ja äidin täytyi saada kahvia noustessaan. Se virkisti häntä. 

- Rikka, muista herättää Jokiska puolen tunnin kuluttua.

- Kyllä maar hän itte herää, kun tarttee, puhisi Riika touhutessaan unisena punainen tukka pörröllään kylmässä keittiössä.

- Mitäs se Riikka pauhaa? kuului kimeä ääni keittiökamarin ovelta..

Margareeta on Fred Hasselin ja Noora Örnfeltin tytär, joka syntyy Berliinissä. Mark tahtoisi kovasti helliä pikkusisartaan, mutta Noora ei katso hyvällä Markin hyväilyjä. Margaretia kutsutaan lyhyesti Greteliksi

Johannan päivää vietetään ylihuomenna. Johanna on yksi kolmesta Ullan tädistä. Hoikka, kristilliset arvot omaava (onhan hän pappilassa kasvanut) ja maailmallisuutta vieroksuva. Kolmesta sisaruksesta hän on kaikkein tiukin, jos niin voi sanoa, mutta Ullan myötä hänenkin ajattelutapansa hieman keventyy liian tiukoista solmuista.

Kristiina (nimipäivää vietetään 24.7.) Blylodh on aristokraattinen vanha neiti, joka on asunut Ulrik Shöringin kanssa Kaunialan kartanossa. Nuorenparin Ulrikin ja Minnan muuttaessa Kaunialaan siirtyy Kristiina muualle mutta hänet haetaan kyllä kohta takaisin "kotiin".  Kristiinan suhtautuminen Sofiaan (yksi kolmesta vanhapiikatädistä, jolla tosin on jokin romanttinen juonne henkilöhistoriassaan) on kuivahko, minkä vuoksi Sofia luonnehtii Kristiinaa ei niin hellätunteiseksi, mutta tämä on vain Sofian mielipide. Kristiina on hyvin lämmin ja sukurakas ihminen ja hienotunteinen, mikä näkyy siinäkin, että hän antaa tilaa Kaunialan nuorelle parille.

Ulla ja Mark samoin kuin edeltäjänsä sijoittuu sääty-yhteiskunnan aikaan. On tavallinen kansa ja ylhäisö ja siinä välissä porvarisluokka. Mitenkään korostetusti tätä ei kuitenkaan tuoda esille. Esimerkiksi Henrik Gyllenheim, joka on paronin poika on rehti ja reilu eikä lainkaan aateluuden ylpistämä. Vaikka jotkut pitävät asemastaan enemmän kiinni ja tuntevat arvonsa näen, että tässä teoksessa ihmisarvo ja lähimmäisen rakkaus on kunniassaan.

Tähän loppuun voisin vielä mainita, että tässä kirjassa on muutamia kirjallisuusviitteitä. Pikku pappilan pastori-isä paheksuu Skandinaviasta tulevaa kirjallisuutta, kuten Ibseniä ja Björnsonia ja mitä kaikkea lienevätkään nimiltään.

Ibseniä en ole lukenut, mutta jos tässä viitataan  Bjørnstjerne Bjørnsoniin, niin hänen kirjojaan olen kyllä lukenut ja pitänytkin. Hieman ihmettelen, mitä paheksuttavaa pastori niissä näkee. Pikku pappilan Liisi käy tyttökoulua Helsingissä ja saa paheksuvia katseita Martta-siskoltaan, tämä kun on huomannut Liisillä Ibseniä ja Martta päättää neuvotella asiasta äidin kanssa.

Sitten mainitaan Roosa Tannenburg ja Jessikan ensimmäiset rukoukset. Roosa Tannenburg kuulostaa joltain naisasiajutulta, mutta en tiedä varmasti. Jessikasta en ole kuullutkaan. Ulla puolestaan tutustuu koulukaupungissaan maisteri Mennanderiin ja saa tämän myötä mukavia lukuiltoja tätilään, vaikka varsinkin Johanna-täti ensin kiivaasti vastustaa romaanien lukemista ja käskee viedä kirjan heti pois. Niissä luetaan ensin Schönberg-Cotta perheen aikakirjoja ja sitten Helenan perhettä ja lopulta myös David Copperfieldia. 

Jäin myös miettimään, mikä on drälli? Ilmeiesesti liittyy jotenkin käsitöihin.

---
Naistenviikko-haaste
100 suomalaista kirjaa

James Herriot: Karvaturreista parhaat!

James Herriot
Karvaturreista parhaat
Alkuperäisteos: James Herriot's Favorite Dog Stories
Suomentanut Aarne T.K.Lahtinen ja Heidi Järvenpää
Kuvittanut Lesley Holmes
Otava, 1996
172 + 1 s.

Lämminhenkinen nostalgiakirja, jossa eläinlääkäri tarinoi kohtaamistaan koirista. Heitä oli Tricki Woosta, hemmotellusta kiinan palatsikoirasta Kessuun, jonka suurinta huvia oli metsästää säilykepurkkeja roskiksista. Karvaturreista parhaat on kokoelmateos, jonka tarinat on poimittu Herriotin kirjoista. Kirjan viehättävyyttä lisää ihanat vesivärimaalaukset eri koiraroduista ja Yorkshiren maisemista perienglantilaiseen tyyliin. Hellyydellä kerrotut eläintarinat ovat koskettavia ja vaikuttavia kaikessa yksinkertaisuudessaan, joissa ei hienostella sanoilla, mutta tuodaan elävällä tavalla esille se lämpö ja hellyys, mitä pieni karvaturri voi emännälleen ja isännälleen antaa.

Yleensä ihmiset jaetaan koira- tai kissaihmisiin. Tämä kirja on koiranystävälle, mutta kissojen ystävällekin on ilmestynyt omasa Herriotin Elämäni kissat. Itse lukeutunen niihin harvoihin (?), joka pitää niin koirista kuin kissoistakin. Jos minulla joskus olisi oma talo ja piha, niin haluaisin ehdottomasti sinne myös sekä koiran että kissoja. 

--

Helmet lukuhaaste 2017 kohta 10 Kirjan kansi on mielestäsi kaunis.

Anna Heinämaa: Iira!

Anna Heinämaa
Iira
Art House, 1990
153 + 1 s.

Elokuu oli lopuillaan. Kaisaniemen puistoon oli vaalealla kalkkihiekalla merkitty pesäpallokentän rajat. Syöttöruutu, kotipesä ja pitkät suorat viivat, joita pitkin juostiin ykköselle ja kakkoselle. Iira seisoi kentän laidassa ja katseli autiota kenttää.

Iira on 11-vuotias helsinkiläislapsi. Ihan tavallinen koululainen siinä, missä muutkin, mutta onko hän kuitenkaan niin kuin kuka tahansa toinen? Iiran paras kaveri on Jenni ja molemmat he harrastavat balettia Madame Agrippinan balettikoulussa. Iira asuu siis Helsingissä, mutta onko hän ihan suomisuomalainen? Agrippina kutsuu Iiraa Irinaksi, samoin kuin tekee hänen tätinsä Marusja. Onko kyseessä kansainvälinen avioliitto? Se, mitä ei ole kirjoitettu herättää rivien väliin uusia maailmoja, kysymyksiä. Miten Neuvostoliitto (nykyinen Venäjä)liittyy Iiran elämään?

Tarina Iirasta on ihastuttavan tuoreella, raikkaalla tavalla kirjoitettu nuortenkirja, jonka kaksi tärkeintä teemaa ovat ystävyys ja baletti. Iiralla ja  Jennillä on molemmilla edessään tasokokeet, joista selviäisi siirtääkö Agrippina heidät kolmannelle luokalle. Sitten Jenni katkaisee kätensä. Kuinka nyt käy baletin, ystävyyden? Iira keksii suunnitelman. Hän kirjoittaa muistiin kaiken, mitä tunneilla opetetaan ja alkaa harjoituttamaan Jenniä Marusja-tädin asunnossa salaa. Kirja päättyy hyvin yllättävästi. Lasten pitäisi mennä tasokokeisiin, mutta Henri, joka myös on käynyt balettitunneilla.. mutta jätetäänpä enemmät paljastukset, jotta ei pilattaisi lukukokemusta.

Mikä tekee kirjasta erityisen, paitsi, että se on hienolla tavalla ja elävästi kirjoitettu, on pienen pienet yksityiskohdat, joita ei ole monia, mutta jotka herättävät ajatuksia poliittisesti suuntautuneesta kirjasta? En mene sanomaan, että tämä olisi poliittinen nuortenkirja, mutta kirjasta nousee taustalla vasemmalle, sosiaaliseen suuntaan kallistuvia ideologiaan viittaavia asioita. Nämä eivät tosin tee kirjasta huonompaa, ne eivät osoittele sormella eivätkä ole julistavia, ne vain ovat häkellyttäviä pieniä yksityiskohtia (kuten automerkki Wartburg),  jotka saavat mietteliääksi, uteliaaksi. Toisaalta kirjassa mainitaan myös countrylaulaja Patsy Cline, joten Itä-Länsi-akseli on aika tasapainossa ja tasapainohan on aika tärkeä juttu baletissakin.

Iiraa voisi luonnehtia hyvin kulttuurispainotteiseksi, sofistikoituneeksi kirjaksi, jossa vilisee erilaiset kulttuuri-ilmentymät sekoittuvat tavalliseen koululaiselämään, pääkaupunkiseutulaiseen arkikuvaukseen. 

Voinko minä jotenkin auttaa? Iira kysyi uudelleen. - Ei missään tapauksessa. Istu alas ja laita vaikka joku levy soimaan. Sinä olet vieras. Sitten Marusja-täti huomasi kirjan Iiran kädessä ja lisäsi. Tuo ei ole minun. Leif antoi sen lainaksi. Yrittää epätoivoisesti todistaa minulle, että japanilainen kulttuuri on yhtä korkeatasoista kuin euroopplainen tietäen hyvin, että minä en tunnusta minkään muun kuin kreikkalais-roomalaisen kulttuuriperinnön olemassaoloa.

Pidän todellakin paljon tästä tarinasta, joka eroaa valtavirrasta raikkaalla tavalla ja erilaisella näkökulmallaan. Kerronta on sujuvaa, realistista, olematta silti arkista tai väsyttävää. Lauserakenteet lyhyehköjä, tajuntaan sulautuvia, helposti ymmärrettäviä, mutta jättävät silti pureksittavaa. Minulla on mielikuva, että tähän mahdollisesti olisi jatkoa. En tiedä, tätyyy tutkia asiaa, sillä jos näin on, niin lukisinpa mielelläni lisää.

Pari kieliopillista juttua voisin kuitenkin tähän loppun mainita. Minua mietityttää sanan kyynärpää käyttö. Se on tässä kirjassa kirjoitettu muotoon kyynerpää. Kyseessä tuskin on painovirhe, sillä se toistuu läpi koko teoksen. Onko kirjoittaja kenties kaksikielinen? Liittyykö sanamuoto venäläisyyteen? 

Hauskan lystikkään mielikuvan antaa lause: Iira hymyili takaisin ja söi velvollisuudentunnosta vielä pari lusikkaa. Hmm. Söi lusikoita! Lause hymyilyttää vaikka sen ymmärtääkin. 

...

Uudelleen luettua -haaste

100 suomalaista kirjaa
Helmet lukuhaaste 2017 kohta 15 Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen