Vuoden 2025 parhaimmat ja koskettavimmat lukukokemukset!

Ajattelinpa palailla hieman lukukokemuksiini ja katsastaa, mitä sitä onkaan tullut luetuksi, mitkä ovat koskettaneet, värisyttäneet ja jättäneet  muistiin jäljen vakuuttavan. Tässäpä kuukausikatsaus parhaimmista lukukokemuksista.

Tammikuu

 

Tammikuun ehdottomasti paras lukukokemus oli Kaisa Viitalan Klaanin vieraana. Tämä Nummien kutsu -sarjan ensimmäinen osa sykädytti aivan järisyttävällä tavalla, ja vertasin lukukokemusta mielessäni iki-ihanaan Montgomeryn tuotantoon. 

Helmikuu

 

Helmikuun lukemisista Jon Fossen Aamu ja ilta oli upea lukukokemus hienoviritteisyydessään.

 MAALISKUU

Willa Cather: O'Pioneers  

Tämä englanninkielinen tarina Nebraskasta oli vaikuttavuudessaan paljonpuhuva teos. Upea vahvan naisen kuvaus. 

Huhtikuu

 

Huhtikuussakin englanninkieltä sai harjoitella. Suomalaistaustaisen siirtolaistytön muistelmat Wisconsinin metsissä toivat mieleen Laura Ingals-Wilderin elämän, vaikka aika ja ilmapiiri olivatkin hieman toisenlaiset. Mavis Hiltunen-Biezansin muistelmissa politiikka nousi Ingals-Wilderin tarinaa enemmän  ja oleellisemmin esille. Lauran muistelmissa ei juuri politiikkaa taidettu kosketellakaan.

Toukokuu

 

Toukokuussa Martha Sandwall-Bergströmin Majken Stoltin vanha tyttökirja toi esille jotain, mitä tyttökirjoissa harvemmin käsitellään. Koskettava, elämänmakuinen kaikessa haavoittuvuudessaankin tämä tarina on.  

 Kesäkuu

Elena Quiroga:n 

 Kastanjapuu 

oli omalaatuisimpia tarinoita, joita vuoden aikana tuli luettua. Väkevää, kiehtovaa, järisyttävän sykähtelevää kuin latinalainen veri ainakin.

Heinäkuu

  

Johanna Spyrin vanhat herkät tyttökirjat vakuuttavat kerta kerran jälkeen, niin myös Dorin tarina. Heinäkuun luetuista on pakko mainita myös Kaisa Viitalan Nummien kutsu -sarjan toinen osa: Klaanin suojeluksessa, joka tosin ei tehnyt ihan yhtä järisyttävää vaikutusta kuin ensimmäinen osa, mutta kiilaa kuitenkin kärkikahinoihin lukukokemuksissa. 

 Elokuu

  

Elokuultakin on pakko mainita nämä kaksi teosta. Pip Williamsin Kirjansitoja ja Erkki Rekimiehen Suurten metsien vaeltaja, joiden persoonallinen kerronta otti ja upposi.  

 Syyskuu

 

William J. Locken Meren tähti kuului uusintalukemisiin ja kyllä, lukisin tämän teoksen kolmannenkin kerran. Hyvin erikoislaatuinen rakkaustarina, jossa myös jännitysmomentti. 

 Lokakuu

 

Lokakuun luetuista haluan nostaa esille Enid Blytonin tyttöjen sisäoppilaitokseen sijoittuvan kertomuksen Summer Term at St Clare's, jossa ihmissuhteet lyövät kipinää  En voi kuitenkaan olla mainitsematta Edmondo De Amicin Sydän-teosta, jossa vastavuoroisesti eletään poikien maailmassa. Jotain samaa, jotain erilaista, niin tai näin, niin hienoa koskettavaa mukaansaottavaa kerrontaa.

 Marraskuu

  

Tänä vuonna on tullut englanninkielistä kirjallisuutta luettua näköjään enemmänkin. Lois Lenskin Indian Captiven luin e-kirjana. Kiintoisia näkökulmia ja ajatuksia herättävä teos, joka perustuu todellisiin tapahtumiin, vaikka onkin fiktiivinen. Omistaisin tämän teoksen mielelläni ihan fyysisenäkin kappaleena. Kuvitus tuo oivan kosketuspinnan tarinaan.

Joulukuu

 

Viiltävyydessään ja ihmisluonnon kuvauksessaan ainutlaatuinen ja ajatuksia herättävä teos. 

 

Istutitko tänä vuonna KIRJAMETSIKKÖÄ? Koontipostaukset TÄNNE! Kiitos!

 

Vuoden alussa julkaisin oman lukuhaasteeni - Kirjametsä - jonka tarkoituksena oli innoittaa lukemaan puu-kirjallisuutta, jonka myötä keräisi itselleen "kirjametsän" Teoksia luettavakseen saattoi etsiä kolmessa kategoriassa (puu olennainen osa teosta, kuten Bail Myrrayn Eucalyptus, kirjan nimenä on puu, Calsworthyn Omenapuu tai kirjailijan nimi on puun nimi, esim. Koivu. 

Haasteessa sai meriittejä riippuen siitä, kuinka monta puuta oli 'metsikköönsä' kerännyt.

Itse luin haasteeseen seuraavat teokset: 

1. Willa Cather: O' Pioneers                                            Mulperi l. silkkiäispuu

2. Eila Pennanen: Kaadetut pihlajat                                Pihlaja

3. Elena Quiroga: Kastanjapuu                                       Kastanja 

4. Maeve Binchy: Punapyökin varjossa                          Punapyökki 

5. Enid Blyton: Tammen siimeksessä                             Tammi

6. Britta-Lisa Joutsen: Saaressa kasvaa omenapuu         Omenapuu 

7. Rauha S. Virtanen: Luumupuu kukkii                         Luumupuu 

8. Friz Pawelzik: Lepään palmumatollani ja rukoilen     Palmu 

Ja kuinka onnistuinkaan lukuhaasteissa vuonna 2025

Vuonna 2025 otin osaa Helmet- ja Pohjoinen -lukuhaasteiden ohella Kyyti-haasteeseen, joissa kaikissa jäi pientä vaille täydellisestä suorituksesta.

Helmet -lukuhaasteessa onnistumisaste oli parhain, eli 49/50. Suoritusta vaille jäi vain kohta 46. Suosittu kirja, jonka kaikki muut vaikuttavat lukeneen. 

Postausta vaille jäi teos kohdassa  13. Kirjailija on työskennellyt kirjastossa, Gösta Ågren: Rakentaja, joka pohjautui Markuksen evankeliumiin. Samoin minulta jäi postaamatta kohdan 16. Kirja, jossa on sukupuu tai hahmoluettelo -teoksesta, johon luin Pirkko Sallinen-Gimplin Aili Sallisen Albumista. Teos oli sukuhistoriallinen teos. Kolmas kirja, josta en postannut oli kohtaan 27: Jossain maassa kielletty kirja, joka on julkaistu 2000-luvulla lukemani teos. Lai Wen: Tiananmenin varjot. 

Pohjoinen-lukuhaasteessa onnistumisaste oli 21/25. Seuraavat kohdat jäivät suoritusta vaille. Kohdat: 2.   Esseekokoelma, 11. Kotimainen kuvakirja, 16. Lue runo Tanssiva karhu -palkintoehdokkaana olleesta teoksesta, 18. Kirja, jota lukiessa tulee nälkä.

Postausta en tehnyt seuraavista suorituksista: 22. Katso dokumenttielokuva kiinnostavasta aiheesta, katsottu osittain YLE:llä esitetty 3-osainen Jane Austen Kirjailijan läpimurto -sarja ja  23. Kirjan nimi alkaa vokaalilla, Ida yhteiskoululainen (Marika Tudeer).

KYYTI-kirjastojen lukuhaaste 2025 on aikuisille suunnattu lukuhaaste.Vaihtoehtoinen lukuhaaste, jota aloitin ajatuksella käydä läpi järjestyksessä. Hyvässä vauhdissa etenin aina huhtikuulle asti, sitten alkoi takkuilla. Olin päättänyt, että yritän lukea molempiin vaihtoehtoihin  jotain, mutta mutta ...  eipä se niin helppoa ollutkaan. Kesäkuu jäi täysin vaille suoritusta ja touko-/heinäkuu onnistui vain puolittain. Lisäksi ajallinen suoritus ontui sekin, sillä marraskuun toisen kirjan luin jo aiemmin. Onnistumisaste oli kuitenkin, kun ottaa a- ja b-kohdat huomioon 21/24. Tässä haasteessa postausta vaille jäi syyskuuhun lukemani kotiseudun kirjailijan teos: Immi Hellen: Eeva Aarnio.

Syystä tai toisesta joistakin kirjoista ei ole niin helppoa kirjoittaa, eikä aina löydä sanoja kuvaamaan lukukokemustaan.  

Harmittavasti paikkakuntani kirjasto on remontin alla, enkä päässyt enää etsimään kirjallisuutta sitä kautta loppuvuosipuoliskon aikana. Näin ollen minun täytyi turvautua omien kirjahyllyjeni tarjontaan ja lopulta myös etsimään täsmäkirjallisuutta Projekti Gutenbergista. Jos kirjastomahdollisuus olisi ollut käytettävissä, olisin hyvinkin saanut muutaman lisäkohdan suoritetuksi.  Ei sillä, ihan hyvä suoritushan nämä olivat näinkin. Tilanteen huomioon ottaen sanoisin, että hieno suoritus.

Haastekohdat ja -listat kustakin haasteesta löytyvät SIVUilta (yläpalkit), Helmet omastaan ja muut muista haasteista.

Tulevana vuonna olen suunnitellut ottaa osaa Pieni Helmet -haasteeseen. Tosin kirjastoremppa taitaa jatkua ja Gutenbergin selaaminen siinä ohessa, vaikka. Onneksi lukemattomia teoksia löytyy hyllyistäkin. Tosin en tiedä, kuinka osuvia ne sitten on haasteita ajatellen. No, haasteet haasteena ja lukemisen ilo lukemisen ilona.  

Ai niin! Oma haasteeni vuodelle 2025 oli saada aikaiseksi  Kirjametsä. Siitä laitan oman postauksen.  
 

Johan Ludvig Runeberg: Jouluilta

  

Kuvakaappauksia

Johan Ludvig Runeberg

Jouluilta: Kolmilauluinen runoelma 

Alkuteos: Julkvällen 

Suomennos: Valter Juva

Luettu Gutenbergista 

Arvosa herra, se lammessain viel' loiskivi, hauki,vielä ne teeret käy sekä metsot mökkini luona; koukkuja laskea jaksan vielä ja pauloja panna, toimeen tulla ma voin; ei tyytyvä paljoa kaipaa. Tänne jos  siirtyisin sekä teiltä mä muonani saisin, suustapa palvelijain lois-vaivaiseen, väen kuullen, vois sana singahtaa, joka raskaammin mua painais kuin hätä vaikein. Ei, salotorpan tyyssija mulle mielusa on, siell' lahjoja vain iki-antajan nautin. Metsäin puut Hän verhovi, Hän jyvän ankean linnun löytää suo, Hän vastakin on mua auttava vielä. Leipäni Hältä jos saan, ken halveksuin toki tohtis katsoa vanhukseen, joka viel' ei nöyrtyä voinut?»

Vielä näin vuoden päätteeksi ehdin lukea yhden pienen tarinan ja saada Kyyti 2025 -haasteessa lokakuun toisenkin puoliskon: Lue kotimainen klassikkoromaani, suoritetuksi. 

Täytyy sanoa, että ihan en joulutunnelmaan tässä tarinassa päässyt, sen verran hurmeisia olivat tarinnoinnit. Mutta toisaalta, se, mitä joulussa soisi olevan, sydämen lämpö, yhteisöllisyys ja toisen huomioiminen kyllä rivien välistä  huokui. Jouluilta kertoo ajasta toisesta, kuin nyt elämme ja kuitenkin hyvin samanlaisesta. Turkin ja ilmeisesti myös Krimin sota on taustalla. Vanhan kartanon mailla elelee entinen sotilas Pistoli, joka saapuu viettämään jouluiltaa kartanoon, jota hallitsee arvosa majuri. Lisäksi perheeseen kuuluu tytär (onko hän majurin tytär vai miniä jäi minulle epäselväksi) , jonka kapteenimies on sotatantereilla ja jonka kohtalosta ei ole tietoa. Lisäksi on 16-vuotias tytär, Augusta. Pistoli tarinoi omia sotamuistojaan, joita Augusta-neiti yrittää toppuutella.  

Jouluilta on runollista proosaa. Se ei ole loppusoinnullista runoutta (niitäkin kyllä muutamia paikka paikoin löytyy) sen paremmin kuin modernia suorasanaisuuttakaan. Runebergin runous leikkii rytmiikalla luoden mukavaa, soinnukasta ja kielellisesti liitelevää kuvausta. Jos ei sotakuvaukset niin innostakaan, niin tämä kielen elävyys ja notkeus kiehtoo mieltä syvästi.  Mielenkiintoista on, että Pistolin sotatarinoinnin lomassa on Augustan "kertoelma" siskolleen (vai kälylleen), joka kaipaa miestään pienokaisensa kera. 

Hieno pieni teos, joka huokuu syviä tunteita ja merkityksellisyyttä. Sotaisista teemoistaan huolimatta tämä ei sittenkään ehkä ole niinkään sotaa ihannoiva, kuin ihmisyyden ääntä kuulosteleva. 

---

Kyyti 2025 -lukuhaaste kohta Lokakuu A: Lue kotimainen klassikkoromaani  

Muualla arvioitua:

Kirjojen kamari

 

Albo D'Oro Pecos Bill - Texasin tarumainen sankari

 

Pecos Bill

Texasin tarumainen sankari

Punaisen virran sudet

Toimittaja Allan Tokoi

Italiankielestä kääntänyt Elsa Tervo

Kuvat: P.L. De Vita ja Raffaele Paparella 

Pecos Bill on sarjakuvalehti, jonka myötä oma kiinnostukseni Pohjois-Amerikan intiaanikulttuureihin sai alkunsa. Olen näitä lehtiä keräillyt vähin erin aina, kun olen sattunut edullisesti löytämään. Toiveenani on että saisin kerättyä sarjan täydellisenä, joka varhaisenpana tai uudempana painoksena, sillä kyseessä on hyvin harvainaislaatuinen sarjakuvalehti, sillä kyseessä on jatkuvajuoninen sarjakuvalehti. 

 

 

 

 

Pecos Billin tarina saa alkunsa, kun joukko karjapaimeni on leiriytyneinä Texasin preerialla ja he kysyvät Davy Crocketilta (joka tosin on historiallinen hahmo, mutta jonka hahmo tässä sarjakuvassa on kaikkea muuta, kuin todenmukainen) onko Pecos Bill todellinen ja onko hän todella lassonnut tähden taivaalta? Davy Crocket alkaa kertoa ja Davyhän on kova juttujen laskettelija. 

 

Pecos Bill on susien kasvatti. Pienenä vankkureista pudonnut kenenkään huomaamatta ja sitten on pieni turvaton poika ryöminyt sudenluolaan etsimään suojaa. 

Pecos Bill on paitsi Villin lännen sankarieepos myös kaunis rakkaustarina. Orvoksi jäänyt Sue Morgan ja Pecos Bill kohtaavat ensimmäisen kerran myrskyisästi, mutta väärinkäsitys selviää ja syvä ystävyys voi alkaa vai alkaako. Harmittavasti tarina jää kesken ja jään kaipaamaan seuraavaa osaa ...

Punaisen virran sudet on siis ensimmäinen osa tästä tarumaisesta lassonkäyttelijästä ja Texasin oikeudenmukaisesta sankarista, joka on kaikkea muuta kuin asesankari. Tässä tulee tutuksi paitsi Davy Crocket ja Pikku-Sue myös intiaaniystävä nimeltä Valkoinen Sulka. Matkan varrella ystäviin ilmestyy myös Calamity Jane. 

 

Pecos Bill on klassikosarjakuva jonka hinnat on huimissa lukemissa pienelle minun kaltaiselle keräilijälle. Joskus jonkun puuttuvan osan saattaa löytää edullisesti, mutta harvinaisia ne löydöt kyllä on. 

 

Mitä tulee itse tarinankerrontaan, niin tässä oli muutamia ihmetyksen aiheita. Intiaanit kuvataan sulkapäähineineen ja tiipiineineen ym. tavalla, joka itselleni tuo mieleen lähinnä tasankointiaanit. Tässä tarinassa mainitaan intiaanipäällikkö Musta Hirvi, joka kuuluu Apache De Navajo heimoon. Todellinen Musta Hirvi (Black Elk) kuului Oglala Siouxeihin (Katso Neihardt:Musta Hirvi puhuu). Sarjakuvalehden ensimmäisellä sivulla viitataan tekstin todellisuuspohjaan liittyvään kirjallisuuteen, mutta ... kuinka todellista ja aitoa historiaa Pecos Billin tarinat sisältävät on suuri kysymysmerkki. Tarua ja todellisuutta kiintoisaksi fiktioksi sekoitettua historiaa, sanoisin. No, aloin kuitenkin hieman selvittää tuon Apache De Navajo -termin taustaa ja kyllähän minä taas sain uutta tietoa näiden, nykyään erilliksi kulkeutuneiden heimojen yhteydestä ja vähän muustakin. 

 

Tekstitykseen liittyen minua myös kummastuttaa suuresti, kun hevosta kesytettäessä mainitaan, että "makaat sen kuonon edessä". Ei hevosella ole kuonoa. Hevosella on turpa.  

---

 

Pohjoinen 2025 -lukuhaaste kohta 21: Lue klassikkosarjakuva 

A.C. Askew: Naisen kunniasana!

 

 

A.C. Askew

Naisen kunniasana

Alkuperäisteos: 

Suomennos: Anni Kave

Otava, 1925

239 

 

Aloitus:

"Olen niin sairas kaikesta tästä, Maggie-täti, niin kovin sairas. Olen väsynyt tähän turhanpäiväiseen pieneen taloon täällä Putneyssa, sen pieneen parin kyynärän levyiseen puutarhaan, jokapäiväiseen raitovaunumatkaani Gesslerin toimistoon ja pitkään työpäivääni kirjoituskoneen ääressä, jota sitten seuraa tavallinen kotimatka. tätä jatkuu päivä päivältä, ja minä olen väsynyt siihen sekä sielun että ruumiin puolesta."

 

Päähenkilö Rose Reynolds, orpo nuori nainen, joka asuu isoisänsä ja vanhapiikatätinsä Maggien  kanssa. 

"Rosen suonissa virtasi kelttiläistä verta, ja tämäkin saattoi osaltaa olla syynä siihen, ettei hän voinut tyytyä oloonsa Putneyssä, vaan antautui haaveellisiin unelmiin."

Rosea ihailee nuori mies nimeltä Merwyn Laurence ja Rosekin pitää Merwynistä, mutta tämä

"ei voinut viedä häntä siihen häikäisevään maailmaan, jossa rikkaat asuivat. Hän korkeintaan kykeni tarjoamaan hänelle pienen kodin, jokseenkin samanlaisen kuin oli se, missä hän nyt asui."

Kun Merwyn kosiin Rosea, tämä ei suoraan kieltäydy, mutta sanoo, että hän haluaa rikkaan aviomiehen. Hän ei halua köyhää elämää. Merwyn kertoo sijoittavansa rahansa lyijykaivokseen ja uskoo rikastuvansa. 

Vaan, kuinka käykään, kun Rosen täti Madame Rosamund Lanchesi saapuu tapaamaan Rosea isoisän ja Maggien poissaolon aikana. Rosamund on Maggie-tädin sisko, Rosen isoisän tytär hänkin, mutta karkotettu kotoaan käytöksensä takia. Rosamund Lanchesi on näyttelijä ja Rosen uskomuksen mukaan rikas. Rosamund-täti on Roselle juuri sitä, mitä hän haaveissaan kaipaa. 

Naisen kunniasana on taattua mukaanvievää viihdekirjallisuutta, jossa juoni tuodaan lukijalle selväksi melkolailla jo alussa. Silti yllätyksiäkään ei puutu ja ihmeteltävää lukijalla riittää naisen tunteiden, tekojen ja ajattelukyvyn suhteen. Rakkautta, juonia ja jännitystä sillä tavalla kevyesti, että ihokarvoja hieman värisyttää ja pelkoakin on ilmassa, mutta eihän nyt kuitenkaan voi huonosti päättyä, vai voiko ....

Naisen kunniasana on ilmestynyt Otavan Tähtisarjassa, josta kiinnostuin, kun luin joitakin päiviä sitten  sarjaan kuuluneen Christopher Boeckin Joulun ruusun. Sarjassa tuntuu ilmestyneen moniakin kiinnostavan kuuloisia teoksia, joita täytyy tutkailla hieman tarkemmin.

A.C. Askewin nimen taakse kätkeytyy brittiläinen kirjailijapariskunta Alice ja Claude Askew, jotka yhdessä kirjoittivat yhdeksisenkymmentä teosta viime vuosituhannen alkukymmenillä. Hmm. Kevyehköstä otteeestaan ainakaan tämä ei ollut niin kehno, ettenkö voisi tutustua pariskunnan johonkin toiseenkin teokseen.

Amos Oz: Tarina rakkaudesta ja pimeydestä!

Amos Oz

Tarina rakkaudesta ja pimeydestä

Alkuteos: Sippur al ahava ve-hosekh

Suomentaneet: Kristiina Lampola ja Pirkko Talvio-Jaatinen

Tammi, 2007

649 s.

 

Luin tämän teoksen nyt toiseen kertaan. Aiempi postaukseni löytyy täältä. Tämä uusi lukukerta ei ehkä ollut yhtä järisyttävä kuin aiempi, jos kohta tässä oli paljon mieltäkiinnittävää mihin huomio kohdistui. Tarina rakkaudesta ja pimeydestä ei todellakaan ole kaikkein yksinkertaisimpia ja helpoimmin sulateltavia teoksia vaan kerronta kiertelee ja kaartelee mitä moninaisimpia polkuja. Kertojanäkökulma on pienen kasvavan pojan, josta varttuu nuorukainen, perheenisä - kirjailija. 

Ja kirjat, niitä tässä tosiaan vilisee kuin "kissoja vilkkilässä". Kuitenkin kaiken taustalla, syvimpänä ja koskettavimpana teemana on äidin ja pojan suhde ja merkitys.  Kansiliepeestä: "Poikkeuksellisen rikas, monivivahteinen ja sydämeenkäyvä kertomus."

Kovin on kovasti sanottu kohtalosta naisen:

"Olet loppujen lopuksi pelkkä munankeltuainen, jota linnunpoikanen syö kasvaakseen ja vahvistuakseen"

 Kirjoittamisesta:

"Jos haluat kirjoittaa 80 000 sanan pituisen romaanin, sinun on tehtävä noin neljännesmiljoona päätöstä, eikä vain juonesta, siitä kuka saa elää ja kuka kuolee, kuka rakastaa ja kuka pettää, kuka rikastuu ja kuka tekee itsestään kertakaikkisen hölmön, tai minkä nimisiä henkilöt ovat ja minkä näköisiä, mitkä ovat heidän ammattinsa ja minkälaisia tapoja heillä on, tai miten jakaisi kirjan lukuihin ja mikä tulee sen nimeksi (he ovat helpoimpia päätöksiä). Eikä liiloin riitä, että päättää, mitä kertoa ja mitä peitellä, mikä tulee ensimmäiseksi ja mikä viimeiseksi, mitä sanoa suoraan ja mihin vain vihjata (nämäkin ovat jokseenkin yleisluontoisia päätöksiä). Kirjoittaessa on tehtävä tuhansi paljon hienovaraisempia päätöksiä, esimerkiksi kirjoittaako kappaleen kolmanneksi viimeiseen lauseeseen "sininen" vai "sinertävä"? Vai pitäisikö siinä ehkä olla "kalpean sininen"? Vai "taivaansininen". Vai ehkä "syvänsininen"? Vai pitäisikö siinä oikeastaan olla "siniharmaa"? ja pitäisikö tämä "harmahtavan sininen" laittaa heti virkkeen alkuun, vai antaisikosen himmertää vasta lopussa? Tai keskellä? Vai sulautuisiko se parhaiten vuolaan, alisteisia lauseita polveilevan virkkeen vuohon? Vai olisiko sittenkin paras kirjoittaa yksinkertaisesti "illan valo" yrittämättäkään värjätä sitä sen paremmin "siniharmaalla", "sameansinisellä" kuin millään muullakaan sävyllä?"

Suomi-bongaus, jota en huomannut aiemmin:

--- siteeramalla ääni paatoksesta väristen ---- ---- Kalevalaa Saul Tschernichovskin käännöksenä ----  

---

Helmet 2025 -lukuhaaste kohta 19. Kirja on Keltaisen kirjaston kirjalistalla

--- 

Muualla:

Kirsin kirjanurkka 

Lintusen kirjablogi  

Kiiltomato

Ninarose Maoz  

Samuli Suomalainen: Kevään ajoilta!

Screenshot 2025-12-27 at 11-57-48 Kansallisgalleria - Teos Pekka Halonen: Kevätmaisema

Kevään ajoilta. Jutelmia
Kirj. SAMULI S. [Samuli Suomalainen]
Helsingissä, K. E. Holm, 1900 8Luettu Projekti Gutenbergista)

 

Tämä pieni kokoelma sisältää yhdeksän lyhyttä "novellia". Novellit sijoittuvat 1800-luvun Pietariin,  sen kaduille, kujille ja toreille. Novellit kertovat suomalaisten siirtolaisuudesta, parempien elinolojen etsinnästä. Tarinoissa on nähtävissä suomalaisen elintason nurjempi puoli, kuitenkin, kuten nimi Kevään ajoilta, antaa ymmärtää on näissä nähtävissä suomalaisen kansallistunnon nousu ja ehkä elintasonkin virkistyminen. 

Opinteille 

Sijoittuu vuoteen 1862 ja kertoo siitä, kuinka suomalaisen kirkkokoulun oppilaat Fredrik, Antero ja Juho kutsutaan opettajansa Kaarlo August Skutnabin luokse. Tämä kertoo pojille, että neljä vuotta aiemmin on Suomessa avattu ensimmäinen suomenkielinen koulu Jyväskylään. Se on täydellinen oppilaitos, josta voi päästä myöhemmin opiskelemaan yliopistoon.

Kuinka olisi, eikö pojat lähtisi Suomeen jatkamaan opintojaan? Tosin rahakysymys aiheuttaa pohdintaa.

Tavallinen tarina

Vuosi on 1854. Vaimo kuljettaa miestään sairaalaan. Tarina kertoo siitä, kuinka pariskunta on joutunut Pietariin ja kuinka he tapasivat. Kuvaus ei ole kovinkaan moninaista, mutta kertoo elämän arjesta, puutteesta ja toivosta paremmasta. Erikoisempaa sanastoa: isvossikka, lineika

Lakko

"Pienenä koulupoikana oleskelin kesälomalla 1860 jonkun aikaa muutamain suomalaisten koulutoverieni luona Sukunoilla." Sukunoilla eli rautavalimoilla. Muuta erikoissanastoa on mm. upraviiteli, nagaikka, paddjofka. Lapsen näkökulma työläisten lakkoon ja mitä sitten seurasi, kun kasakat saapuivat paikalle.

"Konnoilla."

Hevostorille sijoittuva tarina. Pietarin hevostori sijaitsi syrjässä keskikaupungilta, jonkin matkan päässä Nevskin luostarista ja oli vanhastaan rangaistusten täytäntöönpanopaikka.

Ukko Grahn

Tarina miehestä joka ei ollut "nivellioitunut". 

" Varmaa vaan on, että itsenäisiä, omaperäisiä ihmisiä, niin sanottuja originaaleja, kaikkine ansioineen ja vikoineen, löytyy nyt maailmassa paljoa vähemmin kuin ennen."

Ukko Grahn on neulaseppä, joka on itseoppinut mies, jolla on unelma: opettaa lapsia. Kirkkoherra Kaarlo Sirén ottaa hänet sunnuntaikouluun opettamaan lukemista ja laskemista. Aikanaan, joita kuita vuosia myöhemmin, vuonna  1869 pari suomalaista ylioppilasta saapuu etsimään  Grrahnia.

— Opettajaa, — lisäsi Antero. 
— Ah opettajaa! A vot ko työ määtte täst' etteepäi, nii sitt' tullee ensiks' kauppapuot, semmoine nyt melatsnoi lafka [ruoka- ja rihkamapuoti], ja sen vieress' on ruohonpäine kartano, nii siin' se opettaja ellääkii, ei siin' ruohonpäisess', a siell' pihan puolell' on toine kartano, niin vot siin' justii hää ellääkii.  — Kiitoksia paljo

Tässä tarinassa on kummallista vaihtelua toisen ylioppilaan nimessä. Ensin mainitaan, että häntä kutsutaan K. Huusiksi. Sitten nimi muutuu Kuuseksi, välillä Ruusiksi ja Sitten taas Kuusiksi. En tiedä, onko syy "skannauksen tuomassa virheessä" vai mistä johtuu moinen. Toisen miehen nimi on Antero. Ylioppilaat arvostavat Herra Grahnia, ja laittavat tämän päähän unelmia ja toiveita, jotka kuitenkin haihtuvat kuin kyynelpisarat lammenvesiin.  

Hieman latinaa:

qvod et hunc in annum vivat et plures. [Joka kestää nykyajan, ulottuu tulevaisuuteenkin.

Tiililotjassa

Sairas, kuolemaisillaan oleva mies on kutsunut pastorin luokseen. Pyytää tätä kirjoittamaan äidilleen Suomeen viimeisen tervehdyksensä ja kertoo lyhyesti elämänvaiheensa. Miehen palveluspaikassa on tapahtunut hämäriä, joiden takia mies on joutunut pakenemaan. 

Sennoilla

Sennoi on suunnattoman laaja tori Pietarin tärkeimmän kauppakadun,
Sadowajan, varrella Sennaja ploshtshadj. Heinätori. Heinistä puheenollen tarkoittaa muutakin kuin varsinaisia heiniä.

Toreilla esiintyy elämä jokapäiväisyydessään, arkitamineissaan elikkä, niinkuin suomalainen sananlasku sattuvasti sanoo, "riihen remputtimissa eikä kirkon kemputtimissa".

Pane soimaan

Täällä Pietarissa muuttuu moni, hyvinkin pulmallinen asia peräti selväksi, kun on vaan täti niemen päässä.

Kahvilassa toverukset viettämässä aikaa, ja eräs heistä vaatii pistämään soittokoneen soimaan kunniavieraan takia, mikä ei olisi luvallista, kun seuraava päivä on jokin erityispäivä. Vaan vaatimus on: pane soimaan.

Raketti

Vuosi 1863. Salaperäisiä ruokaostoksia, salaperäisiä asukkaita talossa, nuorukaisia liikenteessä miettien tapahtumia, kun äkkiä taivaalla lentää raketti suoraan kohti tärkeitä kellareita. Eräs nuorista tekee suunnitelman saadakseen tuholaiset kiinni, mutta kuinka käykään. Kyseessä lienee ollut vain meteori. 

 ---

Pohjoinen 2025 -lukuhaaste kohta 7.   Kollegan/koulukaverin/opiskelukaverin suosittelema kirja. 

Luin tämän Sallan, joka on kollegani kirjabloggaajan ominaisuudessa, suosittelemana. Hän suositteli tätä,  jos Pietarin suomalaisten elämä kiinnosti. Salla oli itse lukenut tämän osana Helmet 2021(kohta 9) -lukuhaastetta. Itseäni ei niinkään kiinnostanut Pietarin suomalaiset, kuin se, että löysin kirjablogeista sanan suosittelen ja kirjan, joka löytyisi Gutenbergista, koska kirjastoonpääsyni on tällä hetkellä estynyt. Ei sillä, ihan kiintoisa lukukokemus tämä oli historian näkökulmaa ajatellen. 

Heikki Impola: Aunolan perhe

 

Kuvakaappauksesta muokattu

Heikki Impola

Aunolan perhe — Kertomus merimiehistä ja porvareista Pohjanmaalta

Kustannusosakeyhtiö Kirja, 1916

(Luettu Projekti Gutenbergista)

Sieltä vilkkui toisten hirtten lomitse metsän jättiläinen. Se seisoi siinä yksinäisenä. Oli kuin metsän kuningas, jonka majesteettia muu metsä oli kunnioittanut  väistymällä sen läheisyydestä loitommalle. Siinä se oli valtakuntaansa hallinnut satoja vuosia. Se oli ollut arvokas ja kunnioitettava jo silloin, kun muu metsä hänen ympärillään maasta kohosi. Hänhän se oli siemenensä sirottanut jo vuosisatoja sitten kulovalkean tuhoamaan kankaaseen. Itse hän oli ihmeen kautta tuhosta säästynyt. Siitä asti oli hän Korkeatakangasta hallinnut; käynyt heimolaisineen tuhoisan  sodan lehtipuita vastaan ja voittanut; vallannut koko lakean ja tasaisen  hietikkokankaan nevojen keskellä omalle heimolleen. Ainoastaan kankaan laiteilla, nevan rajalla, uskalsivat koivut, haavat ja lepät asustaa. Hän oli kuningas, sitä vanhaa ja arvokasta sukua, viimeinen suurten ja määräämättömien sydänmaiden jälkeläinen tällä kankaalla. Kuningas hän oli, metsän mahtava hallitsija, jonka valta perustui vuosisataisiin oikeuksiin 

Matti ja Jaakko Hirsikangas ovat sisämaan väkeä, Savosta, Pielavedeltä maalaisväkeä. Vaan on heillä metsääkin, josta kaatavat kuningaspuun, mastopuuksi Raahen rannikon laivanvarustajille. Eletään 1800-luvun puolivälin paikkeilla. Ajankuvasta kertoo viittaus Itämaiseen sotaan (Krimin sota). Maakauppa oli kiellettyä ja piti matkata rannikolle kaupantekoon. Mattikin viedessään mastopuun Raaheen tuo  palatessaan suolaa ja muuta tavaraa vaihdossa. 

Jaakko on  keskimmäinen talon pojista. Nuorin Samuli kaikkien vedettävissä, vanhin Matti ovela kitupiikki itseään esille tuova talonperijä. Kun riihi viljaa kuivatessa palaa, huonosti asetetun lyhteen tiputtua orsilta, syyttää tiukka talonisäntä syytöntä Jaakkoa, joka lähtee talosta, isänsä äkkipikaistten sanojen saattelemana, ja suuntaa kulkunsa Raaheen. Mielessä on aiemmalta kauppareissulta kuullut sanat, että "Kuule nyt, nuori mies! Koska sinulla on noin vilkkaat silmät, niin ei ole ihme, vaikka sinäkin vielä rimpuilisit tässä puussa" ja merimies Jaakosta tulee, mutta tulee paljon muutakin erinäisten vaikeuksien jälkeen.

Raahe nähnyt jo lukemattomien talviaamujen valkenemisen. Parisataa vuotta oli se siinä ollut pienenä ja vähäpätöisenä. Lieneekö vuoden 1649 joulukuun 5 päivän aamu koittanut kirkkaana vai pilvisenä tämän paikan yli? Kuka sen tiennee? Se oli Raahen syntymäpäivä, sillä silloin maamme kenraalikuvernööri Pietari Brahe Kristiina kuningattaren käskystä määräsi perustettavaksi kaupungin Saloisten pitäjään, joka oli sangen vanha kauppapaikka Pohjois-Pohjanmaalla. 

Ajat on kuitenkin muuttumassa.  Rannikon laivanvarustamojen uhkana on höyryvoiman tulo ja Saimaan Kanavan -rakennussuunnitelmat. 

Aunolan perhe on ihan kiintoisa kuvaus rannikon elämästä ja vastavuoroisuudesta sisämaan kanssa. Kerronta on harvasanaista, yksinkertaisen kuvaavaa arkielämän kuvausta, erikoissanasto ilmenee puutavara- ja merimiessanastossa, joka ei aivan aukene asiaan vihkimättömälle. 

Laivanvarustamon ja merenkulun sanastoa:

Vei minut varviinsa, pelkka, pantturi, pukseeri, puukempramraakalla, pasa, puuriin meno, "malspiikki", "prikkari", jankkina, Kraaselin tornissa on "flaku, Puttinkivanteill, koiranreikä, raa'an pärttiä pitkin, pramsaalingeille, puuvenprammille, piilivinniin, 

 

Tämä erikoissanasto luo kuitenkin kerrontaa sitä kiinnostavuutta, mikä ehkä muuten jäisikin tarinasta puuttumaan. Mikä minua kuitenkin yksinkertaisessa tarinassa kiusaa, on se Matti-nimisten henkilöiden määrä. Oliko ihmisten nimien vaihtelevuus tosiaan niin vähäistä noina aikoina? Tässä tarinassa Matti-nimisiä ovat vähän kaikki:  rengit kuin patruunat ja talonisännät poikineen. Kuka niitä enää osaa erottaa toisistaan.

Mielenkiintoinen mielipide säästäväisyyden tarpeellisuudesta: 

"Mihin meidän maassamme vielä tullaan, jos kaikki rupeavat juomaan kahvia? Me teemme konkurssin, niin se käy..."

Mitenkähän olisi nykyaikana. Nousisiko Suomen talous, jos vähentäisimme kahvinjuontia? 

... 

Pohjoinen lukuhaaste kohta 17. Kirja, joka liittyy Raaheen  

Kurt Lange: Kalkkarokäärmeet!

Kuvakaappaus

 

Kurt Lange (Axel Kerfe)

Kalkkarokäärmeet Seikkkailukertomus Villistä Lännestä

Suomentanut A.H. 

Kustannusosakeyhtiö Taru, 1923. (Projekti Gutenberg)

57 s.

Samalla hetkellä kuului sähisevä ääni ja ennenkuin hän ehti vetäytyä syrjään, oli maan peloittavin matelija — kalkkarokäärme — kietoutunut hänen kätensä ympärille samalla kun sen sarvirenkainen pyrstö kääntelehti vilkkaasti edestakaisin aiheuttaen juuri tuon hyvintunnetun ja peloittavan äänen.

Päähenkilö on Dennis Morgan, joka etsii kadonnutta veljeään Geraldia. Tapahtumat sijoittuvat Arizonaan, phoenixilaiseen taloon, jossa majailee pelihuijareita, joiden Dennis uskoo olevan syyllisiä.

Rikollisliigaan kuuluu Täykäsi-Fredi ja hänen vaimonsa Miss Belly, jolla on "ihmeelliset silmät". Dennis tulee heidän luokseen hakien työtä "ulosheittäjänä" tietämättä, että lehti-ilmoitus on ollut laaadittu ansaksi hänelle. 

Kalkkarokäärmeet on 'riemastuttavaa' (huom. ironiaa) kerronnan sekamelskaa vailla järjen tai aitouden hiventäkään. Kioskikirjallisuutta turhimmasta päästä, jossa ei juonen suunnittelussa ole käytetty paljonkaan mielikuvitusta tai loogisuuden lakeja, eikä kirjallisista ansioista voi juurikaan puhua. No, sankarit ovat sankareita, jotka selviytyvät ihmeellisesti, vaikka tosiasiat puhuisivat vastaan ja rikolliset joutuvat vastuuseen tavalla tai toisella. 

Huh huh! Karmeaa sanojen tuhlaamista ja ajankäyttöä. Luin tämän lähinnä saadakseni käärmeet pois Helmet-haasteessa. Enkä todellakaan suosittele tätä kenenkään luettavaksi. Kansikuvasta päätellen tämä teos on aikoinaan suunnattu lähinnä Villiä Länttä ihannoiville poikaviikareille, mutta miksikään elämää rikastavaksi kokemukseksi ei tämän lukemisesta ole, sen paremmin kuin huviksikaan. Mahanpuruja tästä vain saaa. Kyllä Curwoodit ja Zane Greyt sentään on toista. 

---  

Helmet 2025 -lukuhaaste kohta 25: Kirjan kannessa tai nimessä on käärme

Hyvää Joulua!

 

 

Hyvää, Rauhaisaa Joulua

ja mitä parhainta Uutta Vuotta

toivottaen,

Aino 

Anni Swanin jouluisia satuja!

Anni Swan: Jouluaatto metsässä.  Teoksessa: Anni Swanin sadut. WSOY, 1997

"Oli jouluaattopäivä. Lunta tulla tuprutti sakeasti, kulkuset kilisivät hilpeästi kujilla ja teillä. Tauno istui ikkunan ääressä posket käsien nojassa ja katsoi ulos. "Ohhoh, nyt on kello vasta kaksi. Neljä pitkää tuntia vielä, kunnes joulukuusi sytytetään. Mitähän jos menisin vähän hiihtämään?"

Ja niin Tauno lähtee hiihtämään ja iloisesti laulaen suuntaa kohti metsään, kunnes ... karhu mörisee hänen takanaan ja uhkaa syödä suuhunsa niin pojan kuin suksetkin. Mutta sitten, Taunon pyytäessä mesikämmentä päästämään hänet, sillä mitä äitikin sanoo, jos hän ei ole kotona, kun kuusi sytytetään. "Voi, hyvä Tapio!" Karhu sanoo. 

Ja minä lukiessani tuumailen, että miksikäs  Tauno äkkiä muuttuukin Tapioksi, mutta eihän karhun sanat tarkoittaneetkaan Taunoa, vaan suomalaista metsään liittyvää taruhenkilöä. Karhu oli aivan unohtanut, että on jouluaatto ja kaikki eläimet ja ihmiset ovat ystäviä keskenään. Tauno pääsee seuraamaan metsänväen joulujuhlaa ja ja jänöjussien paraatia ja tämäpä hassua, Mirrin ja Mustin kyökkimestareina hoitamassa juhla-ateriaa. Mutta, kun aterian päätyttyä koko juhlaväki alkoi laulaa kukin omalla nuotillaan, alkoi Taunon korviin koskea ja hän suuntasi kulkunsa takaisin kotiin, jossa häntä olikin jo kovasti kaivattu.

 

Anni Swan: Jouluaatto. Teoksessa: Anni Swanin sadut. WSOY, 1997

 

Taivaalla  muinen tähti kiilsi,

kuningas tähtieparvien.

Sen sydänt' usein murhe viilsi 

nähdessä vaivat ihmisten;

ja surren synkeyttä maan

Hän jätti riemun ylhäisen

ja astui maata loistamaan.

Näin harjoittelee Martti joulurunoa 6-vuotiaan pikkuveljen Kaarlon kuunnellessa ja katsellessa ikkunan ääressä taivaalle tähyillen - Martti, missä joulutähti on?" Kaarlo kysyy. - Minä en näe joulutähteä taivaalla. Muun perheen toimittaessa jouluaskareitaan Kaarlo näkee kuinka hongikosta maantien toiselta puolen loistaa kirkas valo ja hän pujahtaa ovesta ulos etsimään joulutähteä. Äkkiä valo katoaa. Mihin se pujahti. Kaarlo miettii. Ehkä se putosi tuohon taloon sisälle? Ja Kaarlo astuu sisälle vanhaan mökkiin, jossa asuu vanha erakoitunut mies, yksinäinen mies, jolla on leivänkannikka ja kuivunut juustonpala ateriana. Kaarlo kertoo miehelle joulutähden etsinnästään ja yhdessä he katselevat tietosanakirjasta kuvia, joita mies selittää Kaarlolle mutisten välillä itsekseen: merkillistä, merkillistä tai pikkumies, pikkumies. Ulkona pimenee ja Kaarlo pyytää miestä saattamaan hänet kotiin, "kun siellä on niin pimeää ja minä pelkään susia. Marttikin pelkää..." Ja kun mies sitten on kääntymässä takaisin saatettuaan Kaarlon kotiin, tämä sanoo, ettei saa mennä, vaan tulla sisälle, kun hänellä ei ole joulukuusta, ei torttuja eikä omenia." Ja niin erakko kutsutaan sisälle ja se on hyvin merkillistä ja ehkä ihmekin. Miehestä tuntuu, kuin kotiin olisi tullut.  "Ehkäpä joulutähti sittenkin putosi majaani."  

Nämä kaksi pientä satua ovat hyvin erilaisia teemoiltaan. Metsän joulussa kuvastuu suomalainen kansanperinne. Metsän joulu on hyvin perinteinen satu kalevala-viitteineen. Tämä ehkä ei aukea kaikille ilman selityksiä, kun itsekin lukiessa hetken mietin, miksi Taunosta tulikin Tapio.  Myös karhun uhkaus minua hieman säpsähdytti, mutta maininta suksien syömisestä hieman laimensi uhkausta. 

Joulutähti puolestaan kertoo hyvin todellisesta maailmasta. Joulu mielletään lastenjuhlaksi, idylli perheen yhteisestä juhlasta korostuu ja kuitenkin on niin paljon yksinäisiä ihmisiä, jotka elävät puutteissaan kaivaten elämäänsä iloa ja yhteisöllisyyttä. Joulutähdessä on myös kristillistä symboliikkaa.

Näissä molemmissa saduissa tulee kuitenkin esille se jouluevankeliumin sanoma, jonka toivoisi todelliseksi myös tänäkin päivänä: Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto.

---

Kyyti 2025 -lukuhaaste kohta joulukuu B: Joulusatu 

 

 

Hyvää, Rauhaisaa Joulua

ja mitä parhainta Uutta Vuotta

toivottaen,

Aino 

Christopher Boeck: Joulun ruusu!

Christopher Boeck

Joulun ruusu   

Otava, 1924 (Tähtisarja nro 32)

214 s. 

'Ikuisesti naisellinen', mikä hurmasi esi-isiämme ei enää ilmaise mitään todellista käsitettä, vaan se on menneisyyteen kuuluvaa kukkaiskieltä. Miehen tulee tästä lähin kunnioittaa naisia vertaisenaan. Ja siksi rakkaat sisareni ja hengenheimolaiseni - pois kaikki niinsanottu tunteellisuus, pois rakkauden kiehtova tenholaulu; käytännöllisen elämän syvä vakavuus kutsuu meitä. Hic Rhodus, hic salta.

Gemma Hök on kuuluisa laulaja, naisasianainen, joka leikkauttaa pitkät palmikkonsa sen takia, että joku mies  ylistää niitä ja sytyttää savukkeen naisellisten mielitekojensa torjumiseksi. 

Gemmaa on häirinnyt, hänen kirjoittaessaan puhettaan kanssasisarilleen, ulkoa kuuluva keväinen lintujen laulu: "Eivätkö ne koskaa viisastu ja kehity", hän miettii, mutta kuinka ollakaan hänen sisimmästään alkaa hetken kuluttua soida myös laulu, niin kevät kuin onkin, hän alkaa laulaa joululaulua "Aurinko saapuu, aurinko voittaa. Beetlehemin tähti kirkkaana koittaa."

Naistoimikunnan puheenjohtaja, kirjailijatar Therese Vind pyytää Gemmaa laulamaan  suunnittelemaansa juhlaan, joka järjestetään Odd Fellows -palatsissa ja jolla on tarkoitus kerätä varoja "naimattomien, itsensä-huoltavien naisten rakennusta varten 

Toisaalla seurataan Maisteri Johannes Falkenbergia, papinpoikaa Jyllannin Skivestä, joka on  yliopiston kirjastossa tutkimassa jouluperinteitä. Seuranaan hänellä on palvelijansa ja sihteerinsä Marinus Ulriksen. 

Johannes on "sivuuttanut ensimmäiset nuoruusvuodet. Hän näyttääkin sellaiselta, kuin hän ei olisi koskaan ollut nuori. --- ---- hän on vain hiukan yli kolmenkymmnenen. Hän näyttää lukutoukalta ja ukkomaiselta kuin valtiovanki, joka ei moniin aikoihin ole hengittänyt raitista ilmaa. Hiukset törröttävät joka suuntaan - ja keskellä päälakea kohoaa hiustupsu kuin tunturin laella puu.

Lukiessaan vanhoista joulumenoista Johannes muistelee kotipappilan jouluja Juutinmaalla, ajattelee siskoaan Petreaa ja lapsuudenystäväänsä Thorwaldia heräten kun joku vieressä laulaa joululaulua. Joululaulua, jonka hän on itse nuoruudessaan sanoittanut, mutta jota muut ei tiedä. Johannes on ensin aikonut papiksi, kuten isänsä, mutta vaihtanut sitten suuntautumistaan kansanperinteen puolelle ja ryhtynyt tutkijaksi.

Johannes saapuu myös tuohon hyväntekeväisyysjuhlaan, kuulee Gemman laulavan ja laulut eivät jätä häntä rauhaan. "Hän tahtoisi ruusun kihlata". Johannes ei enää halua olla tutkijakaan, hän haluaa runoilijaksi ja hän "tahtoisi ruusun kihlata". Johannes alkaa kirjoittaa kirjaa Joulun ruususta. Hänellä on vain ongelma. Hän ei tiedä, miten hän päättäisi sen, kunnes saa Gemmalta tylyt rukkaset. 

Joulun ruusu on lemmentarina jostain 1900-luvun alkupuolelta. Se on täynnä vuodenajan vaihtelua, tunteiden paloa ja unelmia. Joulun ruusu on jossain määrin symbolinen nimi. Teemallisesti tässä liikutaan perinteisten perhearvojen ja naisasialiikkeen ristiaallokossa. 

Joulun ruusussa on sen verran symboliikkaa, että ihan kaikki ei minulle avaudu, mutta jouluisissa tunnelmissa liikutaan. Minua kiinnostaisi tietää myös lisää kaikista niistä lauluista joihin tässä tarinassa viitataan, samoin kuin siitä sadusta Joulun ruusu, johon viitataan. Onko kyseessä todelliset tanskalaiset perinnelaulut ja erityisesti, mikä on tuo satu Joulun ruusu? Yrityksistä huolimatta en ole löytänyt siitä tietoa. Täytyy tutkia lisää. 

EDIT: sanoilla satu ja joulun ruusu en löytänyt mitään tietoa, mutta vaihtaessani kieltä ja sanoja, niin jopa löytyi. Selma Lagerlöf on kirjoittanut Legendan jouluruususta, joka saattaisi olla tässä tarkoitettu satu.  Ehkä tähän joulukukkaan liittyy muitakin satuja ja legendoja.

Tämä oli ihan mukava lukukokemus pienistä puutteistaan huolimatta. Tanskalainen yhteiskunta vertautuu ruotsalaiseen ja pienesti myös Suomeen. Päähenkilön sisko menee naimisiin ja muuttaa miehensä kanssa Grönlantiin, mikä oli pieni kiintoisa yksityiskohta. Päähenkilön vanhemmat kuvataan myös yksilöllisinä ja huumorin pilkahduksin. Jos tästä teoksesta pitäisi etsiä antagonistia, niin sellaisena voisi pitää opportunistista Therese Vindiä, joka feminismitaistossaan antaa perheelleen hyvin vähän arvoa ja senkin vähän suhteessa hänen pyrkimyksiinsä. 

Feministisestä sanastosta:

Reformipuku jota Gemman pitäisi suunnitella vaihtuu taalalaispukuun

Minervan lippu Viittaa ilmeisesti muinaistaruihin ja liittynee feminismiin 

Suomi-bongaus:

"... Ja mitä sanoo teidän korkea-arvoisuutenne niittypalastani tuolla, joka melkein aina on täynnä vesilammikoita? ... Sehän on Suomi, tuhansien järvien maa."

Kyyti 2025 -lukuhaaste joulukuu A-kohta: Jouluinen romaani

 

Jane Austen: Järki ja tunteet

Jane Austen

Järki ja tunteet

Alkuteos: Sense and sensibility

Suomentanut Aune Brotherus 

WSOY, 1980  (4. painos)

338 + 1 s.

Kansi: Tove Ahlbäck 

Tämän teoksen päähenkilöitä on neidit Ellinor ja Marianne Dashwood, jotka luonteiltaan eroavat toisistaan kuin yö ja päivä.

Elinorilla, vanhimmalla tyttärellä, jonka neuvoa äiti noudatti oli hyvä ymmärrys ja selkeä arvostelukyky, joiden vuoksi hän yhdeksästätoista ikävuodestaan huolimatta soveltui äitinsä neuvojaksi ja sai hänet hillitsemään kiivautensa, josta varmasti olisi ehkä ollut ikävät seuraukset. Ellinor oli erittäin hyväsydäminen, hyvätahtoinen ja hänellä oli voimakkaat tunteet, mutta hän osasi hallita niitä. Se oli taito, joka äidin vielä oli opittava ja jota toinen hänen sisaristaan ei aikonut koskaan opetella. Marianne oli monessa suhteessa samanlainen kuin Ellinor. Hänkin oli ymmärtäväinen ja älykäs, mutta kiihkeä kaikessa. Hänen surullaan ja ilollaan ei ollut mitään rajaa. Hän oli jalomielinen, ystävällinen,innostuva, mutta varomaton. Hänen ja äidin yhtäläisyys oli silmäänpistävä. 

Tarina alkaa siitä, kun Dashwoodin perhe, suku oli asustanut Sussexissa iät ajat, joutuu muuttamaan pois kotoaan Norlandista. Syynä isä Dashwoodin kuolema. Isä Dashwood on ollut aviossa ennen nykyistä perhettä ja tästä ensimmäisestä liitosta on poika John. Johnin vaimo Fanny Ferrars on rahanhimoinen nainen, joka saa puhuttua miehensä lahjoittamasta avustusta sisarpuolilleen, vaikka isän testamentin mukaan, hänen pitäisi auttaa heitä. Lopulta sisarukset, joihin kuuluu vielä kolmaskin tytär, Margareth, muuttavat äitinsä kanssa Devonshireen, josta heille on tarjottu pientä "mökkiä". 

Miten sisarukset selviävät uusissa oloissa, uusien naapuriensa kesken, jotka ovat kyllä ystävällisiä, mutta ystävällisyydessään vähän liiankin tuppautuvaisia. Asioita mutkistaa paitsi rahahuolet, myös rakkaushuolet. Ellinorillla on tunteita Edvard Ferras -nimiseen nuorukaiseen, joka on Fanny Ferrarsin veli. Marianne puolestaan kävelyretkellä saa "sankarikompleksin", kun kaaduttuaan loukkaa jalkansa ja pelastajaksi saapuu nuori ja komea herra Willoughby. Marianne heittäytyy suinpäin tunteittensa vietäväksi ja Willoughbyhän vie. Mariannen suloisuuteen ihastuu myös vanhempi herrasmies, eversti Brandon.

Olen nähnyt tämän Ang Leen ohjaamana elokuvana, jossa Ellinoria esitti Emma Thompson ja Mariannea Kate Winslet ja pidin elokuvasta todella paljon. Elokuvaan verrattuna kirja jäi kauas taakse, hyvin keskinkertaiseksi kokemukseksi. En tiedä, josko uudempi käännös teoksesta olisi antanut enempi, sillä nyt minulla oli vaikeuksia pitää mielessä henkilösuhteita eikä kerrontakaan ottanut tuulta alleen. Tästä puuttui se säkenöinti, joka on saanut minut lukemaan Jane Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon useampaankin kertaan, samoin kuin mielelläni palaisin myös Kasvattitytön tarinaan, mutta tämän teoksen uusintaluku ei suoraan sanoen innosta, ellei sitten voisi kokeilla sitä uudempaa, Kersti Juvan käännöstä. 

Järki ja tunteet ilmestyi alkujaan 1811 ja on ensimmäinen teos, jonka Jane Austen sai julkaistua. Tarina on toki rakkaustarina, jossa kuitenkin korustuu enemmän ironisuus kuin suuret tunteet (jotka elokuvassa taas nousevat enemmän esiin) Rahanhimoa, sosiaalisia suhteita ja  käytöstapoja nokitellaan lempeän kärkevästi. Kirjassa keskitytään kerronnallisesti Ellinorin ja Mariannen tunteiden kuvaamiseen, kun pikkusisko Margareth jää täysin sivuosaan ja vain pieniksi maininnoiksi (tässäkin suhteessa elokuva antaa enemmän).

 

 

 

Tällä mukana Tuulevin lukublogin Jane Austen 250 vuotta -haasteessa.