.png) |
| Screenshot 2025-12-02 at 11-04-50 Nene-film.jpg (JPEG-kuva 605 × 400 kuvapistettä) |
Ernest Pérochon
Nanna
Alkuperäisteos: Néne
Suomentanut Rakel Kansanen
Otava, 1930
207 s.
Peitolla lepäsi pikku nyrkki puoleksi auki, sisältä ruusunhohtoinen ja päältä maidonvalkoinen. Madeleine kumartui, koskettaen karhella sormellaan hentoa kämmentä, jossa hipiä oli hienoista kuin sipulin silkkinen kuori.
Madeleine Clarandeau oli nuori aikuinen nainen, joka palkataaan Moulinetteen leskeksi jääneen Michel Corbierin talouteen hoitamaan taloutta ja pitämään huolta kahdesta pienestä lapsesta Lalie'sta (Eulalie) ja Jo'sta (George). Madeleinella on veli Cuirassier. Corbierin talouteen kuuluu lisäksi Michelin vanha isä ja lisäksi muutamia renkejä, muun muassa muuan Boisseriot. Väki jakautuu katolisiin ja dissidentteihin (sana, josta minun täytyi ottaa selvää). Lisäksi on joitakin protestantteja väestössä.
No, Madeleine, josta pian tuli Nanna tuli pian tutuksi talon kanssa, iloitsi läheisestä lammesta ympärillä kasvavine puineen ja toivoi, ettei lapset vain menisi sille puolen. Eipä aikaakaan, kun Madeleine oli "emäntä talossa". Madeleine kiintyy lapsiin tuhlaten heihin omat varansa. Mitä taloon muuten tarvittiin käytti hän isännän antamia rahoja, mutta huvittaakseen lapsia, hän käytti omia säästöjään.
Olen lukenut tämän teoksen kerran aiemmin ja kirjoittanut siitä silloin näin. Nanna on traaginen tarina rakkauden kaipuusta ja yksin jäämisestä. Ranskalaisen maalaisyhteisön ihmiskuvaus on persoonallista ja monipolvista juonineen ja unelmineen. Keskiössä on kuitenkin Madeline, joka hyväsydämisyydessään joutuu hyväksikäytetyksi, muttta toisaalta tunnekasvamattomuudessaan kulkee kohti omaa kohtaloaan.
Tarinassa on kiintoisaa tapain- ja kulttuurinkuvausta ja jos osaisi ranskaa tämä voisi olla kiintoisaa lukea alkukielellä. Kuitenkin tämä oli ehkä liian traaginen tarina minulle. Ajattelin, että tuskin tulen tätä kolmannen kerran lukemaan, mutta mene ja tiedä. Madelinen tarinassa on kuitenkin syviä uomia pohdittavaksi ei vain arkkiviisujen aineksiksi.
Mainittakoon, että tämä teos on palkittu vuonna 1920 parhaana ja omaperäisimpänä proosateoksena (Prix Concourt -palkinto).
Lopuksi vielä muutamia huomioita, jotka kerronnassa nousivat esille:
Kymmenen askelen päässä hänen edessää kun kulki orava tien poikki aivan rauhallisesti. Tämä oli tapaturmaisen kuoleman enne. Hänen henkeään salpasi. HÄn kulki nopeasti ja kääntyi taakseen katsomaan elukkaa, joka nyt hyppeli prllsn ketterästi. Hän yritti ajatella järkevästi. Täällä pähkinöitten ja kastanjoitten seudulla oli noita elukoita paljon. Kaikkien tielle niitä sattui. Pelko, jota niitä kohtaan tunnettiin, oli taikauskoa ...
Kielikuvat:
Tuskin hän oli heittäytynyt maahan, kun jo omituinen sulous souteli hänen suonissaan.
On tosiaankin ihmisiä, joka elävät kuin elukat...
